"Siitä kun on illalla humalassa ja sitte toisena päivänä venyy vuoteellaan, ähkää ja puhkaa ja voikottaa ja tekee päätöksiä, ettei enää milloinkaan juo", puhui tyttö nauraa kikattaen ja hinaten ylös kaivosta täysinäistä vesiämpäriä.
"Sinä mustalaislunttu!" huusi nimismies. "Mene sanomaan isännälle että hän antaa sinulle keppiä ja tulee vieraita vastaanottamaan. Vaan tuollahan isäntä jo onkin portailla. Hyvää ikäpuolta, Rantala! Missä hitossa sinä olet ollut, kun sinua ei enää näekään? Olemme jo pari iltaa sinua varronneet. Täytyi viimein tulla katsomaan oletko kipeä ja joko kohta pappia tarvitset".
Hän astui pari askelta portaita kohden. Tiellä oli täysinäinen vesiämpäri. Hän yritti astumaan sen ylitse, nosti niin korkealle suuren talvisaappaansa kuin veltto ruumis salli; — eipä se mennytkään ämpärin ylitse, vaan molskahtikin keskelle ämpäriä, jotta vesi purskui yli laitojen. Ja kun nyt ukko koetti nostaa jalkaansa ämpäristä, tarttuikin sanka jalkapöydän koukkuun ja saattoi matkaan sen, että nimismies kaatua romahti ämpärin kanssa hangelle.
"Herra jesta poo!" huudahti piika.
Rantala hyppäsi alas portaita nimismiehelle apuun.
"Herran tähden! Kuinkas nyt veljelle kävi. Taisipa taittua jalka tai käsi tai kylkiluu tai joku muu luu. Nouse ylös, veli!"
"Eihän tässä hätää… Älähän tuossa suotta hätäile ja hupsukoitse. Eihän tässä mitään hätää. No taittuisi ne nyt tuommoisesta keikauksesta miehen luut. Annahan kun nousen".
Toiset miehet olivat jo saaneet hevoset kiinni ja tulivat nyt tapaturmapaikalle. Miehissä nostettiin nimismies seisaalle.
"Kas niin", sanoi Rantala. "Nythän olet jo pystyssä jälleen".
"Pystyssä kun pääseekin. Saakeli semmoista piikaa, joka panee vesiastiat keskelle tietä, jotta ihmiset lankeevat".