"Käydään sisälle, veljet!"
"Mutta kyllä sinulla on itse saakeli piikana. Olispahan minun piikani, niin…"
Nyt mentiin sisälle. Mentiin pirtin perässä olevaan kamariin. Rantala talutti edellä nimismiestä ja aukoi ovet "veljille".
"Mikä lempo sinulle on tullut, kun et enää ollenkaan tule veliseuraan? Olemme sinua odottaneet aikalailla. Viimein tulimme katsomaan", puhui nimismies.
"Sanoinhan sinulle, mikä Rantalaa vaivaa", sanoi eräs vieraista, jonka häyryllään olevista silmistä ja turvottaneesta naamasta saattoi huomata, ettei hän ole suinkaan laimiinlyönyt saapua veliseuraan.
"Se on aika valhe!" sanoi nimismies. "Ei Rantala anna housujansa akoille. Kyllä veli Rantala itse on isäntä talossaan… Saakeli kuinka hävytön piika sinulla on. Olisipas se minun piikani… Mutta, veli, onko sinulla jotakin semmoista… Tuolla reessä niin helisteli ja kolisteli, jotta oikein kipeälle sisukset tuntuu… Pieni tipspilleri, veli, ymmärräthän".
"Istukaa, ystävät, tehkää hyvin! Kylläpä vaan olen taitanut muutaman kerran jäädä pois veliseurasta. Vaimoni se tuossa vähän kielteli ja narisi kylässä kulustani. Pyysipä oikein kauniisti ja viimein sai mun vietellyksi jäämään kotiin".
"Mitä pitää mun kuulemani!" huusi nimismies. "Emme ota sinua enää veliseuraan, ellet laita kannua rommia".
"Johan sen sanoin. Rantalaa viedään kauniisti nenästä", sanoi Tavela.
"Ja talutetaan vaikka hornan holoon", sanoi eräs miehistä.