"Älä ryyppää, Rantala!"
"Ketä pelkään?"
"Kantelen vaimollesi".
"Älähän pilaa liian paljon. Kiepauta naukku naamaasi ja ole hyvällä tuulella. Skool!"
Laseja kilistettiin ja sitte "kiepautettiin naukku naamaan".
Alettiin nyt puhella varsin ahkeraan. Nimismiehenkin kieli näytti selkenevän, kun sai rasvaa kantimiinsa. Hyvin ahkeraan myös otettiin kelpo naukkuja, jotka yhä lisäsivät uutta vauhtia keskusteluihin. Yrittipä siinä jo nimismies pistää lauluksikin, kämmenellään läiskyttäen tahtia keinutuolin käsipuuhun, mutta se kuitenkin onnistui varsin huonosti. Puhuttiin viimein hevosista, niitten "jalostuttamisesta" ja juoksusta.
"Etpäs usko, veli Rantala, kummoinen peijakas tuo nimismiehen ori on juoksemaan. No sille nyt ei maassa vertaa. Ihan lentämällähän se kanalja pyyhkielee tätä matoista maata. Eipä uskoisi", puheli eräs miehistä.
"On se poika, joka pyyhkäisee. Ajanpa sillä ensi talvena Hämeenlinnassa ensimmäisen oripalkinnon".
"Mitä hittoja sinun hevosestasi", puhui Rantala, jonka kieli jo alkoi sammaltaa ja luonto oli parhaaksi karaistunut. "Mihin sinun hevosellasi päästään. Mutta jos minä tulen oriillani ajamaan, niin se on jotakin toista".
"Sinä oriillasi. Mutta jospa ei vaimosi laske sinua kilpa-ajoon".