"Mutta saatammehan sentään toivoa", puhui kolmas. "Kirkkoherra on luvannut pitää asiaa valaisevan puheen, ehkä sekin jotakin vaikuttaa. Maisteri Kalliola on luvannut opettaa ensimmäisen lukukauden ihan ilmaiseksi, penniäkään pyytämättä. Eiköhän sekin jotakin vaikuta. Ja pysythän sinä sanassasi, Toivola?"
"Sanassani pysyn. Huoneet annan koulun käytettäväksi ihan maksutta kolmeksi ensimmäiseksi vuodeksi".
Silloin kuului kärryjen ratinaa pihalta. Seurakunnan kirkkoherra ja kunnan esimies Kalliola saapuivat kokoukseen. Kumpainenkin olivat jo iäkkäitä ukkoja, sillä melkein lumivalkeat jo olivat kummankin hiukset. Sukkelasti avasi palvelijapoika nahkapeitteen napin, ja arvokkaasti astui kirkkoherra kääseistä alas pihalle kokousmiesten joukkoon ystävällisellä kädenlyönnillä tervehtien miehiä. Ja syvällä kumarruksella, päin lakittomin, vastasivat sanankuulijat iäkkään seurakunnan paimenen tervehdyksiin. Sangen ystävällisesti ja lämpimästi myöskin Kalliola tervehti jokaista pihalla olijaa. Sitte astuivat he halki miesjoukon ylös korkeita rappusia porstuaan, missä kunnanhuoneen siivoojatar heille avasi ovea. Tätäkin kirkkoherra ja Kalliola ystävällisesti tervehtivät ja astuivat sitte huoneesen. Sisällä olijoita samoin tervehdittiin syvällä arvoisuudella, täynnä ystävyyttä. Alettiin siinä sitte puhua asioita, etupäässä oli tietysti kansakoulukysymys haastekin aineena ja miehissä päätettiin sen hyväksi voimat tänään uhrata.
Pian alkoikin kokous. Oli siinä ensin asioita kaikenmoisia, jotka koskivat pitäjän lainamakasiinia ja vaivaishoitoa, y.m. ja jotka kaikki hyvässä yksimielisyydessä — pieniä sanakiistoja lukuun ottamatta — ratkaistiin. Tuli sitte viimein esille kansakoulukysymys.
Esimies esitti kysymyksen innokkaalla ja lämpimällä puheella ja lopetti sen sillä hartaalla toivolla, että kansakoulu-asia nyt jo vihdoinkin monien mutkien ja vaikeuksien perästä olisi täyteen kypsyyteensä ehtinyt, ja että niitten monien ponnistusten hedelmänä, joita sen hyväksi turhaan on tehty, nyt viimeinkin yksimielisesti päätettäisiin perustaa ja, jos mahdollista, jo tänä syksynä toimeen panna pitäjään ylhäisempi kansakoulu, yhteinen pojille ja tytöille.
Sen jälkeen nousi kirkkoherra istuimeltansa ja alkoi selittää kansakoulun suurta hyötyä ja siunausta. Hän puhui kuin mies, lämpimästi ja innokkaasti, ja nuorukaisen innostus paloi hänen vanhuudesta rypistyneissä kasvoissaan. Hän puhui menneistä pimeistä ajoista, jolloin kaikki tieto oli "herrain" salaisuutena. Kansa ei saanut tietoa eikä valoa, sillä ei ollut kouluja kansaa varten. Ja sentähden kärsi kansa suurta vääryyttä. Mutta onnellisempi, valoisampi aika koitti. Tuolta Kallaveden aaltoja pitkin kajahteli voimakas huuto, kajahteli halki koko maamme: valoa kansalle, sivistystä kansalle! Sivistys on sen ainoa pelastus! Snellman oli tuo huutaja. Ja kansa havahtui. Kuten lapsi unesta herättyään kaipaa ravintoa, niinpä nyt kansakin tunsi pistävän nälän syvällä elinjuurissaan, herättyään vuosisatojen pimeästä unesta. Se oli valon ja vapauden nälkä. Kansan sivistystä harrastava esivalta alkoi nyt perustaa oppilaitoksia kansaa varten. Ne oppilaitokset ovat kansakouluja. Sellaista oppilaitosta olemme mekin esittäneet perustettavaksi keskuuteemme, j.n.e. Hän puhui uskonnolliselta kannalta. Pakanuuden pimeydessä vaelsivat esi-isämme, raakalaisina, ilman Jumalaa ja Hänen pyhää sanaansa. Meillä on tieto Jumalasta, meillä on Hänen kallis sanansa, me tiedämme, mitä Jumala meiltä vaatii. Sen vuoksi tulee meidän niin paljon kuin voimme tehdä lapsemme osallisiksi tästä sanan siunatusta valosta, meidän tulee pienoisillemme kirkastaa Jumala ja Hänen työnsä. Ja sitähän lapsemme saavat oppia koulussa. Ihmisen tulee kehittyä ja jalostua, hänen tulee kirkastua ja täydellisentyä, hänen tulee käyttää kaikkia niitä lahjoja ja keinoja, joita Herra on hänelle suonut, Luojansa kunniaksi, sielunsa onneksi ja isänmaansa hyväksi. Semmoinen on oikea kansalainen. Millä tavalla sellaiseksi tullaan, sitä juuri koulussa opetetaan, j.n.e. Vielä puhui hän mitä käytännöllistä hyötyä kansakoulusta on, esim. kirjoittamisen ja laskennon taidosta, historiasta, maantieteestä, y.m. Ylevästi ja lämpimästi hän puhui, ja toivoi hänkin lopuksi, että jo tänä syksynä voitaisiin avata seurakunnassa kansakoulu.
Ovensuusta kuului jupinaa. Miehet olivat kiihkeän levottomuuden vallassa. Muutamat nousivat seisoalle ja vuoroon toista ja toista saapaskärkeä napsauttelivat permantoon. Toiset istuivat paikallaan ja pyörittelivät lakkiaan tai soristelivat piippuaan (täällä, näette, oli se hyvä tapa voimassa, että kokoushuoneessakin tupakoitiin). Muutamat istuivat liikahtamatta katsellen maahan. Kirkkoherra oli jälleen istuutunut ja pyyhki silmälasiansa. Esimies katseli papereitaan ja pyöritteli kynää sormiensa välissä. Nurinaa ja mutinaa kuului miesjoukosta. Alkoi viimein esimies:
"Kosk'ei kukaan vastusta kansakoulun perustamista, niin saamme siis pitää sen olevan päätettynä".
Nytpäs hälinä syntyi.
Jokainen olisi tahtonut puhua ensiksi. Mutta puhevuoron melkein riisti
Anttila, ja hän lausui: