Oli jo kokoontunut joukko miehiä kunnantuvalle kun Anttila sinne saapui ja istuivat ryhmissä korkeilla rappusilla haastellen ja tupakoiden. Anttila lausui hyvän päivän, tervehti muutamia kädestäkin, nipistäen etusormella ja peukalolla lakkinsa kiiltävätä lippua ja istuutui rappusille. Siinä ukot juuri tuumivat kansakoulu-asiaa. Paljon oli vastustajia, puoltajia tuskin nimeksikään. Kaikkein mielestä tuo koulu näytti olevan ihan joutava laitos.
"No, mitäs tuumitte, Anttila, kansakoulu-asiasta?" kysyi eräs.
"Myttyyn vaan kuin Tolosen talokauppa! Mitäs niillä joutavilla herrapesillä pitäjässä", kuului vastaus.
"Sitähän minäkin! Miehissä siis vastaan! Kyllä me puolemme pidämme. Laittakoot, Kalliolainen ja kirkkoherra, jos haluttaa, mutta me emme siihen suostu".
"Me emme suostu", sanoi eräs.
"Vastaan yksimielisesti!" sanoi toinen.
"Hiiteen kansakoulu!" huusi kolmas.
Pitkällä penkillä kokoushuoneen ovensuisen akkunan edessä istuu kolme miestä. Hekin haastelevat ahkeraan ja näyttävät syvästi miettiväisiltä. Usein siinä haastekin ja miettelyn aikana nysä sammuu ja toivoton, vakava katse tahtoo väkisten painua permantoon.
"Taisipa olla kokouksen pitäminen tästä asiasta liian aikaista. Se on melkein luultavaa, että koulupuuha nyt saa yhtäläiset sarvet otsaansa kuin viime kerrallakin. Asia olisi tarvinnut enemmän hautomista", sanoi yksi.
"Kalliola oli liian innokas ja hätäinen. Kyllähän siitä jo saamme olla varmat, että koulupuuhamme viskataan kolmannen kerran pöydän alle, sillä ukot ovat oikein miehissä saapuneet koulua vastustamaan. Enemmän olisi pitänyt rautaa kuumentaa", virkkoi toinen.