"Kukapa muut kuin herrat, jotka nylkevät nahan selästämme, ellemme pidä puoliamme. Jotakinhan sitä päivän pitkään ajattelee istuessaan keinutuolissa pitkä piippu hampaissa. Kalliolan herra sen täälläkin alkoi ja kirkkoherra kävi siihen kiinni kuin takkiainen tervaan".
"Havumetsän taakse koko Kalliolainen!"
"Vaan minä aion tänään sanoa heille selvän totuuden vasten silmiä.
Täällä osataan kyllä kyntää ilman semmoisia koulujakin".
"Osataan kyllä, hyvin osataankin. — Jokos olet kylvänyt?"
"Aivan joka kaistaleen, eilen viimeiset. Hyväähän onkin nyt maa muokkaella".
"Hyvää tosiaankin. Kelpaahan siinä siemenen itää ja orastua".
"Kyllä vaan siinä pehmeässä ja lämpimässä maassa sopii orastua. Jumalan haltuun, naapuri! Minun täytyy rientää kirkolle. Luulenpa että kello käy jo kymmenettä".
"Haltuun, haltuun! Pidä puolesi. Älä laske semmoisia herrapajoja pitäjään".
"Ei siellä tänään kansakoulua perusteta. Kyllä minä sanon asiat halki että kajahtaa".
Anttila kiiruhti rantaan ja löi melan tyvellä veneen tapin lujasti kiinni, jotta kaiku kiiri kauas tyvenessä ilmassa, leveten ja monistuen. Sitte hän sysäsi veneen vesille, astui toisen jalkansa siihen ja toisella jalallaan potkaisi telapuusta, jotta vene yhdessä vauhdissa kiiti kahahtaen läpi ruo'iston väljälle vedelle ja vielä hiljaa kulki siinä. Sitte riisui hän takkinsa, käänsi sen sievään palloon, niin että vuori tuli ulospäin ja laski veneen laitaa vasten tuhdolle. Istui sitte itse samalle tuhdolle ja kääri ylös verkahousunsa lahkeet. Sill'aikaa oli veneen vauhti yhä väsynyt melkein näkymättömäksi. Sitte hän asetti airot hankoihin, potkaisi korkonsa lujasti veneen kaarta vasten ja alkoi verkkaisin mutta voimakkain ottein soutaa, ja huimaa vauhtia liiti keveä vene tyvenellä järvellä kohden kirkonkylää.