Voisi varmaan myös mainita Cervanteen mestariteoksen. Samoinkuin suuri espanjalainen turvautui ritarikertomusten ulkonaiseen muotoon esittäessään huomioitaan ja mielikuviaan, karun todellisuuden aina vaarallista arvostelua ja haaveen rannatonta lentoa, puki Swift suuren satiirinsa matkakertomuksen valhepukuun voidakseen vapaammin sanoa, mitä hänellä oli sydämellään. Molemmat he kuin ohimennen tekevät ivansa esineeksi valitsemansa ulkonaisen muodon, ja kummankin teoksessa kohoo esitys aivan uudenlaiseen tasoon, uuteen olokehään, missä eivät merkitse paljoa ritarin harharetket enempää kuin merenkulkijan seikkailutkaan, niille tanterille, joilla taistellaan ihmisen olemuksesta, sen syvistä henkisistä arvoista.
Nähdessään, kuinka Swift pakostakin peittelee satiirisen ajatuksensa liikkeitä näennäisen vaarattomuuden verhoon, johtuu vertaamaan häntä sotalaivaan, joka savun peitossa pyrkii edulliseen toiminta-asentoon. Ja kun sitten savupilvestä välkähtää salama, niin sen isku osuu maaliinsa, se on melkein aina surman isku. Todellisimman ja peloittavimman kaikista dreadnoughteista rakensi Jonathan Swift. Gulliverin alus, jota on usein luultu lasten kaarnavenheeksi, on yhä vielä, kahdensadan vuoden ikäisenä, kaikkein voimallisimpia niistä linjalaivoista, jotka uhaten risteilevät inhimillisen kehnouden ja vääryyden vesillä.
Suomentaja.
TEKIJÄN ALKULAUSEET
JULKAISIJA LUKIJALLE
Näitten Retkien kirjoittaja, herra Lemuel Gulliver, on vanha hyvä ystäväni; olemme hiukan toistemme sukuakin äidin puolelta. Noin kolme vuotta sitten herra Gulliveria alkoi kyllästyttää se, että uteliaita ihmisiä tuli lakkaamatta häntä näkemään hänen Redriffissä sijaitsevaan taloonsa, ja hän osti pienen maapalstan ja sopivat rakennukset läheltä Newarkia, Nottinghamshiressä, kotiseudullaan, missä hän nyt elelee kaikessa hiljaisuudessa, mutta naapuriensa keskuudessa arvossapidettynä.
Herra Gulliver oli tosin syntynyt Nottinghamshiressä, missä hänen isänsä asui, mutta muistan hänen sanoneen, että suku oli peräisin Oxfordshiresta. Tätä tiedonantoa vahvistavat mainitun kreivikunnan hautausmaalla näkemäni erinäiset Gulliverien haudat ja muistomerkit.
Ennenkuin lähti Redriffistä hän jätti huostaani seuraavat paperit valtuuttaen minut käyttämään niitä miten hyväksi näkisin. Olen ne huolellisesti lukenut ja tutkinut kolmeen kertaan. Kirjoitustapa on erittäin selvä ja koruton, ja ainoa havaitsemani virhe on siinä, että tekijä, kuten matkailijat yleensä, on hiukan liiaksi seikkaperäinen. Koko teoksessa on ilmeinen totuudellisuuden leima, ja tekijä olikin niin tunnetusti totuutta rakastava, että hänen redriffiläisten naapuriensa keskuudessa oli tullut yleiseksi asian todenperäisyyttä osoittavaksi sananparreksi: niin totta kuin herra Gulliver olisi sen sanonut.
Erinäisten arvossapidettyjen henkilöiden kehoituksesta, joille olen tekijän luvalla nämä paperit näyttänyt, rohkenen ne nyt julkaista toivoen niiden voivan ainakin toistaiseksi tarjota nuorille aatelismiehillemme parempaa luettavaa kuin tavanomaiset politiikan ja puolueitten töherrykset.
Tämä nidos olisi paisunut ainakin kaksinkertaiseksi, ellen olisi rohjennut pyyhkiä pois eri matkojen kuvauksista lukemattomia kohtia, joissa puhuttiin tuulista ja vuorovesistä; kulkusuunnista ja paikanmääräyksistä ja kerrottiin yksityiskohtaisesti, merenkävijöiden tapaan, aluksen hoitamisesta myrskysäillä, samoin pituus- ja leveysasteitten toteamisia. On syytä pelätä, että herra Gulliver on siihen hiukan tyytymätön, mutta minä olin päättänyt tehdä kirjan lukevalle yleisölle niin helpostitajuttavaksi kuin suinkin mahdollista. Jos oma perehtymättömyyteni merenkulkuseikkoihin on kumminkin saanut minut tekemään joitakin virheitä, olen niistä yksin vastuussa, ja jos joku matkailija haluaa nähdä koko teoksen sellaisena kuin se on tekijän kädestä lähtenyt, olen valmis tyydyttämään hänen toivomuksensa.