VIIDES LUKU

Tekijä ehkäisee vihollisen maahanhyökkäyksen erinomaisen sotajuonen avulla. Hänelle annetaan korkea arvonimi. Blefuscun keisari toimittaa lähettiläitä pyytämään rauhaa. Keisarinnan huoneistossa pääsee tuli valloilleen. Tekijä auttaa osaltaan muun palatsin pelastamista.

Blefuscun keisarikunta, saarivaltio, sijaitsee Lilliputin pohjois-koillisella puolella, ja sitä erottaa viimeksimainitusta vain kahdeksansadan kyynärän levyinen kanaali. Minä en ollut vielä nähnyt sitä, ja saatuani tiedon suunnitellusta maihinnoususta varoin näyttäytymästä sillä puolella rannikkoa, koska pelkäsin jonkin vihollislaivan miehistön minut huomaavan. Blefuscussa ei ollut vielä kuultu mitään minusta, sillä sodan kestäessä oli kaikkinainen yhteys valtakuntien kesken ankarasti kielletty, kuoleman uhalla, ja Keisarimme oli antanut takavarikoida kaikki alukset. Minä ilmoitin Hänen Majesteetilleen aikovani vallata vihollisen koko laivaston, joka vakoojiemme tiedonannon mukaan oli ankkurissa satamassa, valmiina purjehtimaan suotuisan tuulen sattuessa. Tiedustelin kokeneimmilta merimiehiltämme kanaalin syvyyttä, jonka he olivat mitanneet moneen kertaan, ja he sanoivat sen olevan keskikohdaltaan nousuveden aikana seitsemänkymmenen glumgluffin syvyisen, mikä vastaa suunnilleen kuutta jalkaa eurooppalaisissa mitoissa, ja muuten korkeintaan viisikymmentä glumglufjia. Minä lähdin Blefuscun puoliselle koillisrannikolle, paneuduin makuulle erään kumpareen taakse, otin pikkulakkaristani kaukoputken ja katselin ankkurissa olevaa vihollisen laivastoa, johon kuului suunnilleen viisikymmentä sotalaivaa ja suuri joukko kuljetusaluksia. Sitten palasin kotiin ja käskin (minut oli siihen valtuutettu) tuomaan suuren määrän vahvinta köyttä ja rautatankoja. Köysi oli suunnilleen käärelangan vahvuista, ja tangot olivat kaikin puolin sukkapuikkoa muistuttavia. Minä kiersin köyden kolminkertaiseksi tehdäkseni sen kestävämmäksi, ja samassa tarkoituksessa kiedoin yhteen kolme rautatankoa, joiden päät väänsin koukuiksi. Kiinnitettyäni sitten viisikymmentä koukkua yhtä moneen kaapeliin palasin koillisrannikolle, riisuin takkini, kenkäni ja sukkani ja lähdin kahlaamaan, nahkanuttu ylläni, suunnilleen puoli tuntia ennen nousuveden tuloa. Minä liikuin niin nopeasti kuin suinkin voin ja kanaalin keskipaikkeilla uin noin kolmekymmentä kyynärää, kunnes pohjasin. Niin saavuin laivaston luo vähemmässä kuin puolessa tunnissa. Minut nähdessään vihollinen säikähti niin, että kaikki miehet hyppäsivät laivoista veteen ja uivat rantaan, minne kokoontui ainakin kolmekymmentä tuhatta sielua. Minä otin esiin kojeeni, kiinnitin koukun jokaisen laivan keulaan ja solmin yhteen kaikkien touvien päät. Minun siinä toimessa ollessani vihollinen ampui useita tuhansia nuolia, joista monet osuivat käsiini ja kasvoihini ankaran kirvelyn ohella vielä pahoin häiriten työtäni. Eniten varoin silmiäni, jotka olisin auttamattomasti menettänyt, ellei yhtäkkiä olisi mieleeni johtunut hyvä keino. Muiden pienten tarve-esineiden joukossa oli minulla silmälasit salataskussa, jota Keisarin tarkastajat, kuten jo aikaisemmin huomautin, eivät olleet tutkineet. Minä otin ne esiin, asetin ne nenälleni niin lujasti kuin voin ja jatkoin siten asestettuna rohkeasti työtäni huolimatta vihollisen nuolista, joista useat sattuivat laseihini voimatta kuitenkaan muuta kuin hiukan horjahduttaa niitä oikeasta asennostaan. Nyt olin kiinnittänyt kaikki koukut, tartuin solmuun ja aloin vetää, mutta yksikään laiva ei liikahtanut. Niitä kiinnittivät ylen lujasti ankkurit, ja niinmuodoin oli jäljellä yritykseni uskaliain osa. Minä päästin touvin kädestäni, jätin koukut kiinni aluksiin ja leikkasin päättävästi veitselläni poikki ankkuriköydet saaden samalla kaksisataa nuolta kasvoihini ja käsiini. Sitten tartuin jälleen yhteensolmittuihin köysiin, joihin koukut oli kiinnitetty, ja vedin varsin helposti viisikymmentä vihollisen suurinta sotalaivaa jäljessäni.

Blefusculaiset, jotka eivät voineet aavistaakaan, mitä aioin tehdä, olivat aluksi aivan ymmällä. He olivat nähneet, kuinka katkaisin ankkuriköydet ja luulivat minun vain aikovan päästää laivat valtoimiksi tai toisiinsa törmäämään; mutta nähdessään sitten koko laivaston liikkuvan hyvässä järjestyksessä ja minun vetävän touvista, he kajahduttivat ilmoille sellaisen kauhun ja epätoivon huudon, että sitä on melkein mahdoton kuvailla tai käsittää. Päästyäni nuolten kantamaa kauemmaksi pysähdyin hetkeksi poimiakseni käsistäni ja kasvoistani nuolet, jotka olivat vielä niissä kiinni, ja sivelin kirveleviä kohtia sillä voiteella, jota oli käytetty Lilliputiin saavuttuani, kuten jo aikaisemmin mainitsin. Sitten otin lasit nenältäni, odotin suunnilleen tunnin ajan, kunnes nousuvesi oli ehtinyt hiukan laskeutua, kahlasin saaliineni salmen poikki ja tulin onnellisesti Lilliputin satamaan.

Keisari seisoi koko hoviseurueensa kanssa rannalla odottamassa tämän suuren yrityksen tulosta. He näkivät laivain liikkuvan eteenpäin laajana puoliympyränä, mutta eivät nähneet minua, kun olin vedessä rintaani myöten. Kun olin ehtinyt salmen keskelle, joutuivat he vieläkin suuremman levottomuuden valtaan, sillä minä olin vedessä kaulaan asti. Keisari luuli minun hukkuneen ja vihollisen laivaston lähestyvän turmiollisissa aikeissa. Pian hänen pelkonsa kuitenkin haihtui, sillä salmi madaltui joka askelella, ja tultuani kohta kuulomatkan päähän minä kohotin touvikimppua, johon laivasto oli kiinnitetty ja huusin korkealla äänellä: Kauan eläköön Lilliputin suurivaltaisin Keisari! Tämä mahtava ruhtinas lausui minulle maihin noustuani erinomaiset kiitokset ja nimitti minut heti nardaciksi, joka on sen maan korkein arvonimi.

Hänen Majesteettinsa toivoi minun käyttävän jotakin sopivaa tilaisuutta tuodakseni kaikki jäljelläolevatkin vihollisen laivat hänen satamaansa. Ja niin määrätön on ruhtinaiden kunnianhimo, että hän ilmeisesti suunnitteli koko Blefuscun keisarikunnan muuttamista alusmaaksi, jota hallitsisi varakuningas. Sitäpaitsi hän ajatteli tuhota tylppäpäät maanpakolaiset ja pakottaa blefusculaiset murtamaan muniansa suipommasta päästä, joten hän, Lilliputin keisari, tulisi koko maailman hallitsijaksi. Minä yritin kuitenkin saada häntä luopumaan tästä suunnitelmasta vetoamalla moniin poliittisiin sekä oikeudellisiin syihin ja selitin suoraan, etten milloinkaan suostuisi toimimaan välineenä vapaata ja urhoollista kansaa orjuutettaessa. Kun kysymystä sitten käsiteltiin valtioneuvostossa, kannattivat viisaimmat ministerit minun mielipidettäni.

Tämä avoin ja rohkea selitykseni oli siinä määrin ristiriidassa Hänen Keisarillisen Majesteettinsa tarkoitusten ja politiikan kanssa, ettei hän voinut milloinkaan antaa sitä minulle anteeksi. Hän mainitsi sen erittäin taidollisesti valtioneuvostossa, missä muutamat viisaimmat, mikäli minulle kerrottiin, ainakin vaikenemalla osoittivat yhtyvänsä minun mielipiteeseeni. Toiset, jotka olivat salaisia vihamiehiäni, eivät kumminkaan voineet pidättyä lausumista, joihin sisältyi minua koskevia vihjailuja. Siitä ajasta alkoi Keisarin ja minuun karsaasti suhtautuvien ministerien välinen salainen juonittelu, jonka vaikutus tuli ilmi, ennenkuin oli ehtinyt kulua kahta kuukautta, ja joka oli syöstä minut kerrassaan tuhon omaksi. Niin vähän merkitsevät ruhtinaille suurimmatkin palvelukset, kun niiden vastapainona on kieltäytyminen heidän intohimoisten pyyteittensä täyttämisestä.

Suunnilleen kaksi viikkoa tämän sankariteon jälkeen saapui Blefuscusta juhlallinen lähetystö, joka nöyrästi aneli rauhaa. Rauha solmittiinkin pian, ja ehdot olivat Keisarillemme erittäin edulliset. En kumminkaan tahdo lukijaa väsyttää niitä tässä luettelemalla. Lähettiläitä oli kuusi, heillä oli mukanaan suunnilleen viidensadan hengen seurue, ja pääkaupunkiimme saapuminen oli erinomaisen juhlallinen, kuten heidän hallitsijansa suuri maine ja asian tärkeys edellyttikin. Kun neuvottelut, joissa minä tein heille erinäisiä hyviä palveluksia sen luottamuksen nojalla, jota nautin tai ainakin näytin nauttivan hovissa, olivat tulleet päätökseen, kävivät heidän Ylhäisyytensä, joille oli yksityisesti kerrottu, kuinka lämpimästi olin heitä puoltanut, minua virallisesti tervehtimässä. He aloittivat lausumalla monia kohteliaisuuksia, kiittämällä urhoollisuuttani ja jalomielisyyttäni, kutsuivat minut hallitsijansa Keisarin nimessä käymään valtakunnassaan ja pyysivät minua osoittamaan rajatonta voimaani, josta olivat kuulleet paljon ihmeellisiä kertomuksia. Minä täytin auliisti heidän pyyntönsä, mutta en vaivaa lukijaa asian yksityiskohtaisella selostamisella.

Siten vähän aikaa huvitettuani heidän Ylhäisyyksiään heidän sanomattomaksi tyydytyksekseen ja hämmästyksekseen, pyysin heitä hyväntahtoisesti esittämään kunnioittavimmat terveiseni herralleen Keisarille, jonka hyveiden maine oli syystäkin täyttänyt ihastuksella koko maanpiirin ja jonka keisarillista Henkilöä olin päättänyt käydä tapaamassa, ennenkuin palaisin omaan maahani. Kun siis seuraavan kerran kohtasin oman Keisarini, pyysin hänen suosiollista lupaansa käydäkseni tervehtimässä Blefuscun hallitsijaa, ja Keisari suvaitsi antaa luvan, kuten havaitsin, erittäin kylmäkiskoisesti. En voinut arvata syytä, ennenkuin eräs henkilö kuiskasi korvaani, että Flimnap ja Bolgolam olivat selittäneet keskusteluni lähettiläiden kanssa uskottomuuden merkiksi. Omatuntoni kuitenkin sanoo minulle, että sydämeni oli täysin vapaa sellaisesta vilpistä. Tällöin aloin ensi kerran, joskin puutteellisesti, ymmärtää hovielämää ja ruhtinaiden luonnetta.

On huomattava, että lähettiläät puhuivat minulle tulkin avulla, koska näiden maiden kielet eroavat toisistaan yhtä suuressa määrässä kuin mitkä Euroopan kielet tahansa ja kumpikin kansakunta ylpeilee oman kielensä iästä, kauneudesta ja voimasta julkisesti ylenkatsoen naapurinsa kieltä. Laivaston valtaamisesta johtuneen etusijansa nojalla pakotti Keisarimme kuitenkin heidät jättämään valtuuskirjansa ja pitämään puheensa Lilliputin kielellä. Ja tunnustaa täytyy, että molempien valtakuntien välinen vilkas liikeyhteys ja kauppa sekä alinomainen kummallekin taholle suuntautuva pakolaisvirta samoinkuin molemmissa maissa vallitseva tapa lähettää nuoria aatelismiehiä ja varakkaampien porvarien poikia naapurivaltakuntaan täydentämään kasvatustaan katselemalla maailmaa ja perehtymällä ihmisiin ja heidän tapoihinsa, saa aikaan, että rannikkoseuduilla on vain ylen harvoja sivistyneitä henkilöitä, kauppiaita tai merimiehiä, jotka eivät osaa puhua kumpaakin kieltä. Tämä selvisi minulle, kun muutamia viikkoja myöhemmin kävin tervehtimässä Blefuscun keisaria. Vihamiesteni ilkeydestä aiheutuneissa suurissa vastoinkäymisissä tämä matka osoittautui minulle erittäin onnelliseksi, kuten aikanaan tulen kertomaan.