Valitessaan henkilöitä eri virkoihin he kiinnittävät enemmän huomiota hyviin moraalisiin ominaisuuksiin kuin suuriin kykyihin, koska ajattelevat, että hallituksen ollessa ihmissuvulle välttämätön inhimillisen ymmärryksen tavallinen määrä on sovelias toiseen tai toiseen asemaan ja ettei kaitselmus ole voinut tahtoa julkisten asioiden hoitoa tehtävän salaperäiseksi asiaksi, jota oivaltavat ainoastaan muutamat harvat ja harvinaiset erinomaisen nerokkaat henkilöt. Heidän mielestään kykenee jokainen hankkimaan itselleen totuudellisuutta, oikeamielisyyttä, kohtuullisuutta ja muita sellaisia ominaisuuksia, ja näiden hyveiden käytteleminen, kokemuksen ja hyvän tahdon tukemana, tekee jokaisen henkilön kelvolliseksi palvelemaan maatansa, mikäli toimi ei edellytä erikoisopintoja. Toisaalta he arvelevat, että moraalisten hyveiden puuttumista on aivan mahdoton korvata erinomaisilla älyllisillä lahjoilla ja etteivät virkatointa milloinkaan voida jättää niin vaarallisen henkilön huostaan. He ovat vielä sitä mieltä, etteivät kelpo luonteen tietämättömyydestä tekemät virheet voi milloinkaan vaikuttaa yleiseen menestykseen niin tuhoisasti kuin sellaisen henkilön toiminta, jota synnynnäinen taipumus johtaa rikoksiin ja joka suurten lahjojensa avulla voi rikollisia yrityksiään suorittaa, lisätä ja puolustaa.
Samoin pidetään jokaista henkilöä, joka ei usko Jumalalliseen Kaitselmukseen, mahdottomana mihinkään julkiseen toimeen, sillä koska hallitsijat avoimesti tunnustavat olevansa Kaitselmuksen edustajia, eivät Lilliputin asujaimet voi ajatella mitään mielettömämpää kuin että ruhtinas käyttäisi palveluksessaan miehiä, jotka eivät tunnusta hänen omaa auktoriteettiansa.
Tahdon huomauttaa, että tehdessäni selkoa näistä ja seuraavista laeista tarkoitan alkuperäisiä säädöksiä enkä sitä kamalaa rappiotilaa, johon tämä kansa on joutunut ihmisen kehnontuneen luonnon vuoksi. Häpeällinen tapa hankkia itselleen korkeita virkoja tanssimalla nuoralla tai kunniamerkkejä ja armonosoituksia hyppimällä keppien yli tai ryömimällä niiden alitse on näet, kuten pyydän lukijaa huomaamaan, vasta nykyjään hallitsevan Keisarin isoisän käytäntöön saattama ja on yhä yhtyvien puolueriitojen nojalla vähitellen kasvanut vallitsevaan määräänsä.
Kiittämättömyys on heidän keskuudessaan, samoinkuin eräissä toisissa maissa, joista olemme lukeneet, kuolemanrikos. He näet päättelevät, että ihmisen, joka palkitsee hyväntekijänsä kiittämättömyydellä, täytyy vihata kaikkia muitakin ihmisiä, joille hän ei ole minkäänlaisessa kiitollisuudenvelassa, ja ettei sellainen ihminen niinmuodoin ole sovelias elämään.
Heidän käsityksensä vanhempien ja lasten keskinäisistä suhteista on mitä suurimmassa määrässä meidän käsityskannastamme eroava. Koska näet eri sukupuolien yhtymys perustuu suvun jatkamista ja lisäämistä tarkoittavaan suureen luonnonlakiin, ovat lilliputilaiset ehdottomasti sitä mieltä, että miehet ja naiset yhtyvät samoinkuin muutkin eläimet aistillisten vaikuttimien vuoksi ja että heidän sikiöilleen osoittamansa hellyys johtuu samasta luonnollisesta alkusyystä. Niinpä he eivät missään tapauksessa myönnä lapsen olevan kiitollisuudenvelassa isälleen, joka on hänet siittänyt, tai äidilleen, joka on hänet synnyttänyt, koska siittäminen ja synnyttäminen, kun otamme huomioon ihmiselämän kurjuuden, ei ole sinänsä mikään hyvätyö eivätkä sitä ole sellaiseksi tarkoittaneet lapsen vanhemmat, joiden ajatukset askartelivat lemmenyhtymyksen aikana aivan toisissa asioissa. Näiden ja toisten samanlaisten päätelmien nojalla he ovat sitä mieltä, että lasten kasvattaminen olisi kaikkein vähimmin uskottava vanhempien asiaksi. Senvuoksi on jokaisessa kaupungissa julkisia kasvatuslaitoksia, joihin kaikkien vanhempien, mökkiläisiä ja työmiehiä lukuunottamatta, tulee lähettää sekä poika- että tyttölapsensa hoidettaviksi ja kasvatettaviksi niiden ehdittyä kahdenkymmenen kuukauden ikään, jolloin heidän otaksutaan alkavan jotakin oppia. Koulut ovat erilaisia, eri säätyjen mukaisia ja molempia sukupuolia varten. Heillä on opettajia, jotka osaavat taitavasti varustaa lapsia heidän vanhempiensa säätyä ja heidän omia kykyjään ja taipumuksiaan vastaavaan asemaan elämässä. Kerron tässä ensin hiukan poikien ja sitten tyttöjen kasvatuslaitoksista.
Aatelisten ja muuten ylhäistä sukua olevien poikien kasvatuslaitoksissa toimivat kasvattajina vakavat ja korkeastioppineet professorit ja heidän apulaisensa. Lasten ravinto ja vaatteet ovat yksinkertaiset ja koruttomat. Heitä kasvatetaan kunnian, oikeudellisuuden, rohkeuden, vaatimattomuuden, lempeyden, uskonnollisuuden ja isänmaanrakkauden periaatteiden mukaan. He askartelevat aina jossakin työssä, lukuunottamatta varsin lyhyitä ateria- ja makuuaikoja sekä kahta huvittelutuntia, jotka käytetään ruumiinharjoituksiin. Heitä pukevat miespalvelijat, kunnes ovat ehtineet neljän vuoden ikään, jolloin heidän tulee alkaa itse pukeutua, olivatpa kuinka ylhäisiä tahansa. Naispalvelijat, joiden ikä vastaa meidän viittäkymmentä vuottamme, suorittavat vain kaikkein halvimmat tehtävät. Lasten ei sallita keskustella palvelijoiden kanssa. He huvittelevat pienemmissä tai suuremmissa ryhmissä, mutta aina jonkun professorin tai hänen apulaisensa läsnäollessa. Siten he säästyvät niiltä varhaisilta mielettömyyden ja paheen vaikutelmilta, joiden alaisina meidän lapsemme ovat. Vanhemmat saavat nähdä heidät ainoastaan kahdesti vuodessa; vierailu saa kestää korkeintaan puoli tuntia. Heillä on lupa suudella lapsiaan tullessaan ja lähtiessään, mutta sellaisessa tilaisuudessa aina läsnäoleva professori ei salli heidän kuiskuttelevan, ei käyttävän sukoilevia sanoja eikä tuovan lapsille lahjaksi leluja, makeisia tai muuta sellaista.
Perhekunnan lapsen hoitamisesta ja kasvattamisesta suoritettavan maksun perivät laiminlyönnin sattuessa Keisarin virkamiehet.
Tavallisten kansalaisten, kauppiasten, liikkeenharjoittajien ja käsityöläisten lasten kasvatuslaitokset on järjestetty suhteellisesti samoin, mutta eri ammatteihin määrätyt lapset joutuvat oppiin yhdentoista vuoden ikäisinä, ylhäisempien henkilöiden lasten jatkaessa koulunkäyntiään viidenteentoista ikävuoteen, joka vastaa yhtäkolmatta meidän oloissamme. Ankara valvonta kuitenkin lieventyy asteittaisesti viimeisten kolmen vuoden kuluessa.
Toisissa kasvatuslaitoksissa kasvatetaan nuoria jalosukuisia tyttöjä suunnilleen samoinkuin poikia omissa laitoksissaan. Tyttöjä pukevat säädylliset naispalvelijat, mutta aina professorin tai apulaisen läsnäollessa, kunnes tulevat viiden vuoden ikäisiksi, jolloin alkavat pukeutua omin neuvoin. Jos havaitaan jonkun hoitajattaren uskaltavan kertoa tytöille säikyttäviä tai typeriä juttuja tai niitä hullutuksia, joita meikäläiset lapsenpiiat yleensä kertovat, niin hän joutuu juoksemaan vitsottuna kolmesti kaupungin ympäri, hänet suljetaan vuodeksi vankeuteen ja karkoitetaan eliniäkseen maan autioimpaan seutuun. Senvuoksi nuoret naiset siellä häpeävät pelkuruutta ja typeryyttä samoinkuin miehet ja halveksivat kaikkia henkilökohtaisia koristeita, häveliäisyyttä ja puhtautta lukuunottamatta. En myöskään huomannut kasvatuksessa mitään muuta heidän sukupuolestaan johtuvaa eroa kuin sen, etteivät tyttöjen ruumiinharjoitukset olleet yhtä ankarat, että heitä hiukan perehdytettiin kotoisen elämän tehtäviin ja että heille jaettu opillinen sivistys oli rajoitetumpi. Lilliputilaisten periaatteena näet on, että korkeampien säätyluokkien vaimon tulee aina olla järkevä ja miellyttävä kumppani, koska hän ei voi olla aina nuori. Tyttöjen ehdittyä kahdentoista vuoden ikään, jolloin he saavat mennä naimisiin, heidän vanhempansa tai holhoojansa noutavat heidät kotiin mitä sydämellisimmin kiittäen professoreita, ja silloin nähdään usein kyyneliä nuoren neidon ja hänen toveriensa silmissä.
Alempien säätyluokkien tyttöjen kasvatuslaitoksissa lapsia perehdytetään kaikenlaisiin heidän sukupuoleensa ja yhteiskunnalliseen asemaansa soveltuviin toimiin. Ne, jotka antautuvat johonkin käsityöammattiin, joutuvat oppiin yhdeksän vuoden ikäisinä, toiset jäävät kasvatuslaitokseen, kunnes ovat täyttäneet kolmetoista.