Valtakunta on niemimaa ja rajoittuu koillisessa kolmekymmentä peninkulmaa korkeaan vuorijonoon, jonka yli on mahdoton kulkea, koska huipuilla on tulivuoria. Niinpä eivät kaikkein oppineimmatkaan henkilöt tiedä, millaisia kuolevaisia asuu noiden vuorten toisella puolella tai onko siellä ollenkaan asujaimia. Toisaalla maata rajoittaa valtameri. Koko kuningaskunnassa ei ole yhtäkään merisatamaa, ja ne rannikon osat, joissa joet laskevat mereen, ovat niin täynnä karuja kallioita ja merenkäynti on yleensä niin ankara, ettei kukaan uskalla lähteä vesille pienimmässäkään venheessä, joten kansa elää täydellisesti eristettynä muusta maailmasta. Mutta suurilla virroilla vilisee aluksia, ja niistä saadaan runsaasti oivallista kalaa. Merestä he eivät kalaa pyydä, sillä merikalat ovat samankokoisia kuin Euroopassa, joten niitä ei kannata pyydystää. Tästä käy ilmi, että luonto on rajoittanut erinomaisen kookkaiden eläinten ja kasvien tuottamisen yksinomaan tähän mannermaahan; seikan syy jääköön filosofien selvitettäväksi. Toisinaan he kuitenkin sieppaavat valaskalan, joka on sattunut ajautumaan kareihin, ja köyhempi väestö syö mielellään sen lihaa. Olen nähnyt siellä valaita niin suuria, että mies tuskin jaksoi kantaa yhtä niistä olallaan, ja toisinaan niitä kuljetetaan harvinaisuutensa vuoksi vasuissa Lorbrulgrudiin. Kerran näin sellaisen vadissa Kuninkaan pöydässä, ja sitä pidettiin erikoisuutena, mutta minä en huomannut hallitsijan siitä erikoisesti nauttivan. Otaksun kalan tuntuneen hänestä vastenmieliseltä suuruutensa vuoksi, mutta totta on, että olen nähnyt vielä suuremman valaan Grönlannissa.

Maa on hyvin asuttu, sillä siinä on viisikymmentäyksi kaupunkia, lähes sata vallitettua kauppalaa ja suuri määrä kyliä. Tiedonhaluisen lukijan tyydyttämiseksi riittänee, kun kuvailen Lorbrulgrudia. Tämä kaupunki sijaitsee kahden puolen virtaa, joka jakaa sen melkein keskeltä kahtia. Siinä on yhdeksättätuhatta taloa ja suunnilleen kuusisataatuhatta asukasta. Se on kolmen glonglungin (suunnilleen neljänkuudetta englanninpeninkulman) pituinen ja puolenkolmatta levyinen, kuten itse havaitsin tarkastaessani Kuninkaan käskystä valmistettua virallista karttaa, joka levitettiin minua varten maahan kaiketi sadan jalan alueelle; minä astelin useat kerrat paljain jaloin sen halkaisijan ja kehän ja mittasin sen varsin täsmällisesti, mittakaavan mukaan arvioiden.

Kuninkaan palatsi ei ole mikään säännöllinen rakennus, vaan talorykelmä, jonka ympärysmitta on suunnilleen seitsemän peninkulmaa; suurimmat huoneet ovat yleensä kaksisataaneljäkymmentä jalkaa korkeat ja leveydeltään ja pituudeltaan suhteellisesti samaa kokoa. Glumdalclitchin ja minun käytettäväksi annettiin vaunut, ja hänen kotiopettajattarensa vei hänet usein niissä katselemaan kaupunkia tai tekemään ostoksia. Minä olin aina mukana, laatikossani, mutta omasta pyynnöstäni tyttö otti minut usein ulos ja piti kädessään, jotta voin mukavammin katsella rakennuksia ja väestöä kulkiessamme katuja. Arvioni mukaan olivat ajoneuvomme suunnilleen neliöksi muutetun Westminster Hallin kokoiset, mutta eivät aivan niin korkeat; ihan täsmällisiä mittoja en kumminkaan tässä osaa mainita. - Eräänä päivänä kotiopettajatar käski ajomiehen pysähtyä erinäisten myymäläin edustalla, ja tilaisuutta hyväkseen käyttävät kerjäläiset kerääntyivät vaunujen kummallekin puolelle tarjoten minulle näytelmän, jonka kaltaista ei yksikään englantilainen silmä ole koskaan nähnyt. Siinä oli eräs nainen, jonka syövän paisuttama rinta oli suunnattoman suuri ja täynnä reikiä, muutamia niinkin avaroita, että olisin helposti voinut ryömiä niihin kaikkineni. Eräällä miehellä oli viittä villapaalia suurempi kasvannainen, ja eräs toinen käveli suunnilleen kahdenkymmenen jalan pituisten puujalkain varassa. Kaikkein inhoittavimmilta näyttivät kuitenkin heidän vaatteissaan ryömivät täit. Minä näin paljaalla silmällä näiden syöpäläisten jalat paljoa paremmin kuin eurooppalaisen täin jalat mikroskooppia käyttäessäni, ja samoin kärsät, joilla ne tonkivat kuin siat. Ne olivat ensimmäiset näkemäni, ja minä olisin mielelläni leikellyt jonkin niistä, jos minulla olisi ollut soveliaat kojeet (mutta ne olivat pahaksi onneksi jääneet laivaan), vaikka ne näyttivät niin iljettäviltä, että minua kerrassaan kuvotti.

Minua kuljetettiin tavallisesti suuressa laatikossani, mutta Kuningatar antoi sitäpaitsi valmistaa minua varten toisen pienemmän, joka oli suunnilleen neljä jalkaa kultakin sivultaan ja kymmenen jalkaa korkea. Se oli matkoilla mukavampi kuin toinen, joka oli hiukan liian suuri Glumdalclitchin syliin ja hankala vaunuihin otettavaksi. Uuden laatikon valmisti sama mestari kaikin puolin minun ohjeitani noudattaen. Tämä matkalaatikko oli täsmälleen neliömäinen, kolmella sivulla oli ikkuna keskellä seinää, ja ikkunain ulkopuolella oli rautaristikko pitkillä matkoilla mahdollisesti sattuvien tapaturmien varalta. Neljänteen seinään, jossa ei ollut ikkunaa, oli kiinnitetty kaksi vankkaa sinkilää, joihin minua kuljettava henkilö, tahtoessaan liikkua ratsain, pujotti nahkavyön kiinnittäen sen sitten soljella vyötäisilleen. Jos Glumdalclitch sattui olemaan pahoinvoipa, sai tehtävän aina suorittaakseen joku vakaa ja uskollinen palvelija, johon voin luottaa, kun halusin seurata Kuningasta ja Kuningatarta heidän matkoillaan tai mielin katsella puutarhoja tai käydä vierailulla jonkun ylhäisen naisen tai hovin ministerin luona; minä näet aloin nyt tulla korkeimpien virkamiesten keskuudessa tunnetuksi ja arvossapidetyksi, luullakseni enemmän Heidän Majesteettiensa osoittaman suosion kuin minkään oman ansioni vuoksi. Jos satuin väsymään vaunuissa-matkustamiseen, sai ratsastava lakeija vyöttää laatikkoni vyötäisilleen ja sijoittaa sen tyynylle eteensä, ja silloin voin kolmesta ikkunastani vapaasti katsella maisemia. Tässä matkustussuojassa minulla oli telttasänky ja kattoon kiinnitetty makuuverkko, kaksi tuolia ja pöytä, kaikki lujasti lattiaan kiinnitetyt vaunujen ja hevosen liikkeistä johtuvan järkkymisen välttämiseksi. Minä olin niin tottunut merimatkoihin, etteivät nämä, toisinaan tosin sangen valtavat heilunnat paljoakaan minua häirinneet.

Mieliessäni lähteä kaupunkia katselemaan sijoituin aina matkalaatikkooni, jonka Glumdalclitch otti syliinsä sijoittuen itse eräänlaiseen kantotuoliin, jota maan tavan mukaan kantoi neljä miestä ja jonka jäljessä kulki kaksi Kuningattaren livereihin puettua palvelijaa. Kansa oli usein kuullut minusta puhuttavan ja tunkeili uteliaana kantotuolin ympärillä, ja tyttö oli kyllin laatuisa käskeäkseen kantajien pysähtyä ja ottaakseen minut kämmenelleen, jotta kaikki voivat paremmin nähdä uteliaisuutensa esineen.

Minun teki kovin mieli nähdä suurinta temppeliä ja varsinkin siihen kuuluvaa tornia, jota sanottiin valtakunnan korkeimmaksi. Hoitajattareni veikin minut sinne eräänä päivänä, mutta minun täytyy tunnustaa, että palasin pettyneenä; torni näet oli ainoastaan kolmentuhannen jalan korkuinen maasta ylimpään nirkkoon lukien, mikä ei ole ollenkaan ihmeteltävä korkeus, jos otamme huomioon tämän kansan ja eurooppalaisten välisen suuruuseron, eikä suinkaan vastaa (jos oikein muistan) Salisburyn tapulin korkeutta. En kumminkaan tahdo halventaa kansakuntaa, jolle ikäni kaiken tunnustan olevani erinomaisessa kiitollisuudenvelassa, ja senvuoksi myönnän, että sen, mitä tämän kuuluisan tornin korkeudesta puuttuu, korvaa runsaasti sen kauneus ja lujuus. Sen seinät näet ovat lähes sadan jalan paksuiset ja rakennetut hakatuista, suunnilleen neljänkymmenen jalan mittaisista paasista, kaikilta puoliltaan koristetut luonnollista kokoa suuremmilla jumalain ja kuningasten marmorikuvilla, joilla kaikilla on omat komeronsa. Minä mittasin erään pikkusormen, joka oli lohjennut jostakin kuvapatsaasta ja lepäsi soraläjässä, ja havaitsin sen täsmälleen neljän jalan ja tuuman pituiseksi. Glumdalclitch kääri sen nenäliinaansa ja kuljetti taskussaan kotiinsa säilyttääkseen sen muun pienen rihkaman joukossa, johon oli kovin kiintynyt, niinkuin hänen ikäisensä lapset yleensä.

Kuninkaan keittiö on tosiaankin jalo rakennus holvikattoineen ja suunnilleen kuudensadan jalan korkuinen. Iso leivinuuni on vain kymmentä askelta kapeampi kuin P. Paavalinkirkon kupoli; minä näet mittasin viimeksimainitun kotiin palattuani vertailun vuoksi. Mutta jos kuvailisin keittiön liettä, valtavia patoja ja kattiloita, vartaissaan kääntyviä paisteja ja useita muita yksityisseikkoja, niin minua tuskin uskottaisiin; ankara arvostelija joka tapauksessa taipuisi otaksumaan, että hiukan liioittelen, kuten matkailijain usein epäillään menettelevän. Pelkään sellaista moitetta välttäessäni johtuneeni toiseen äärimmäisyyteen, ja jos tämä kuvaus sattumalta käännettäisiin Brobdingnagin (sillä nimellä tätä valtakuntaa tavallisesti mainitaan) kielelle ja kuljetettaisiin sinne, niin Kuningas ja hänen kansansa voisivat syystäkin valittaa, että olen tehnyt heille vääryyttä esittämällä asioita väärin ja vähennetyssä mittakaavassa.

Hänen Majesteetillaan on useimmiten tallissaan seitsemänsataa hevosta, joiden korkeus yleensä vaihtelee neljästäkuudetta kuuteenkymmeneen jalkaan. Mutta kun hän juhlatilaisuuksissa näyttäytyy ulkona, on hänellä henkivartiostonaan viisisataa ratsumiestä, ja minä pidin tätä joukkoa komeimpana näkynä, mikä katselijalle voi milloinkaan tarjoutua, kunnes näin osan Kuninkaan armeijaa sijoitettuna taistelujärjestykseen. Siitä kerron toisessa yhteydessä.

VIIDES LUKU

Erinäisiä tekijälle sattuneita seikkailuja. Erään pahantekijän mestaus.
Tekijä osoittaa purjehdustaitoansa.