Toisella kertaa eräs palvelija, jonka tehtävänä oli täyttää ruuhi joka kolmas päivä raikkaalla vedellä, toimi niin huolimattomasti, että kantoi sinne (huomaamattaan) sangossa ison sammakon. Se pysyi piilossa, kunnes minut nostettiin alukseen, mutta sitten, havaitessaan venheen soveliaaksi lepopaikaksi, kiipesi ylös ja kallisti sitä niin, että minun täytyi heittäytyä koko painollani toiselle laidalle estääkseni sitä kaatumasta. Kannelle päästyään sammakko hyppäsi heti puolen venheen mittaa, sitten pääni yli, edestakaisin, pirskoittaen kasvoihini ja vaatteisiini inhoittavaa limaansa. Valtavan kokonsa vuoksi se näytti minusta muodottomimmalta luontokappaleelta, mitä ajatella saattaa. Siitä huolimatta pyysin Glumdalclitchiltä lupaa otella sen kanssa omin neuvoin. Minä paukutin sitä hyvän aikaa toisella airollani ja pakotin sen vihdoin loikkaamaan pois venheestä.

Suurimpaan tässä valtakunnassa kokemaani vaaraan minut saattoi keittiödepartementin kirjurin omistama marakatti. Glumdalclitch oli sulkenut minut huoneeseensa lähtiessään jollekin asialle tai vierailemaan. Vallitsi lämmin sää, ja huoneen ikkuna, samoinkuin isomman laatikkoni ikkunat ja ovi (oleskelin tavallisesti siinä, koska se oli tilava ja mukava), oli jätetty auki. Istuessani siinä kaikessa rauhassa mietiskellen pöytäni ääressä, kuului jotakin tulla kopsahtavan huoneen ikkunasta ja poukahtelevan seinältä toiselle. Vaikka kovin säikähdin, uskalsin sentään katsahtaa suojani ikkunasta, tosin paikaltani hievahtamatta, ja näin hullunkurisen elukan hyppivän ja leiskuvan edestakaisin, kunnes se vihdoin tuli laatikkoni luo, jota näytti tutkivan varsin mielissään ja uteliaana, kurkistellen sisään ovesta ja kaikista ikkunoista. Minä vetäydyin huoneeni eli laatikkoni peränurkkaan, mutta joka puolelta tähystelevä marakatti herätti minussa sellaista pelkoa, etten ollut kyllin neuvokas piiloutuakseni sänkyni alle, kuten olisin helposti voinut tehdä. Vähän aikaa tirkisteltyään, irvisteltyään ja maiskuteltuaan se vihdoin keksi minut, pisti ovesta toisen käpälänsä niinkuin kissa hiirellä leikkiessään, ja vaikka siirryin monet kerrat toisaalle sitä väistääkseni, se kuitenkin lopulta tavoitti nuttuni liepeen (pukuni oli sen maan verkaa ja siis erittäin vahvaa ja lujaa kudelmaa) ja veti minut ulos. Se otti minut oikealle käsivarrelleen ja piteli minua niinkuin imettäjä lasta, jolle ryhtyy antamaan rintaa, aivan samoin kuin olen sellaisten elukkain nähnyt pitelevän kissanpoikia Euroopassa. Kun yritin rimpuilla, se puristi minua niin tuimasti, että katsoin viisaimmaksi alistua. Minulla on hyvät syyt uskoa, että se piti minua oman heimolaisensa pentuna; se näet moneen kertaan siveli kasvojani hellävaroen toisella käpälällään. Tämän huvin keskeytti ovelta kuuluva hälinä, joka kuului johtuvan sen avaamisesta, ja silloin marakatti viipymättä loikki ikkunalle, josta oli huoneeseen tullut, sitten laskutorvia ja räystäskouruja pitkin, kulkien kolmella jalalla ja pidellen minua neljännellä, naapuritalon katolle. Sen siepatessa minut matkaansa kuulin Glumdalclitchin kiljaisevan. Tyttö parka oli ihan suunniltaan, koko se puoli palatsia joutui ankaran sekasorron valtaan, palvelijat kiiruhtivat hakemaan tikapuita, sadat pihalle kerääntyneet ihmiset näkivät marakatin, joka istui katonharjalla, piteli minua kuin imeväistä käsivarrellaan, ruokki minua toisella käpälällään sulloen suuhuni erinäisiä ravintoaineita, joita pusersi ulos toisesta poskipussistaan, ja läimähdytti minua kämmenpohjallaan, kun en halunnut ruokaa nauttia. Siitä monet katselijajoukossa olevat joutuivat väkisinkin nauramaan, ja minä myönnän, ettei heitä siitä sovi moittia, sillä näky oli kieltämättä naurettava, joskaan ei minulle. Muutamat heittivät kiviä toivoen marakatin häätyvän alas, mutta se kiellettiin aivan ankarasti, koska kalloni olisi siinä leikissä sangen luultavasti murskautunut.

Tikapuut oli nyt kohotettu, ja useat miehet alkoivat kiivetä katolle. Sen havaitessaan, nähdessään olevansa melkein piiritetty ja tietäessään liikkuvansa liian hitaasti kolmen jalan varassa, marakatti pudotti minut harjatiilelle ja puikki pakoon. Siinä minä sitten istuin kolmensadan kyynärän korkeudella maasta, peläten joka hetki tuulen pyyhkäisevän minut alas tai putoavani omasta huimauksestani ja kieriväni harjalta räystäälle. Mutta eräs kelpo poika, hoitajattareni palvelija, kapusi luokseni, pisti minut housujensa taskuun ja toi vahingoittumattomana alas.

Marakatin kurkkuuni sullomat inhoittavat aineet olivat minut melkein tukehduttaneet; mutta hellä pikku hoitajatar kaaputti kaikki pois suustani pienellä neulalla, minä aloin oksentaa, ja siitä koitui suuri huojennus. Olin kuitenkin ylen uupunut, ja ilkeä otus oli puristellut kylkiäni niin kovin, että jouduin olemaan vuoteen omana kaksi viikkoa. Kuningas, Kuningatar ja kaikki hovilaiset lähettivät joka päivä tiedustelemaan terveyttäni, ja Kuningatar kävi sairauteni aikana useita kertoja luonani. Marakatti tapettiin ja annettiin käsky, ettei sellaisia elukoita saanut enää palatsissa pitää.

Kun toivuttuani kävin Kuninkaan luona kiittämässä häntä hänen osoittamastaan suopeudesta, suvaitsi hän laskea minusta aika lailla leikkiä tämän seikkailuni vuoksi. Hän kysyi, mitä olin miettinyt ja harkinnut levätessäni marakatin kämmenellä, mitä pidin hänen jakamastaan ravinnosta ja oliko raitis ilma katonharjalla terästänyt ruokahaluani. Hän tahtoi tietää, mitä olisin tehnyt, jos olisin joutunut sellaiseen tilanteeseen omassa maassani. Minä kerroin Hänen Majesteetilleen, ettei Euroopassa ollut apinoita, lukuunottamatta niitä, jotka sinne kuljetettiin nähtävyyksinä muista maista ja jotka olivat niin pieniä, että minä selviydyin kokonaisesta tusinasta, jos niiden päähän pisti käydä minua ahdistamaan. Mitä taas tuli siihen hirmuiseen olentoon, jonka kanssa olin äskettäin ollut tekemisissä (se oli tosiaankin norsun kokoinen), olisin kenties, jos kykenin säikähdykseltäni ajattelemaan sen verran, että käytin säilääni (minä otin puhuessani tuiman ilmeen ja löin käteni aseen kahvaan), sen pistäessä käpäläänsä huoneeseeni voinut iskeä siihen sellaisen haavan, että se olisi ollut iloinen saadessaan peräytyä nopeammin kuin oli tullut. Minä lausuin tämän kaiken jäyhään sävyyn, niinkuin ainakin henkilö, joka tarkoin valvoo, ettei hänen rohkeuttaan epäillä. Puheeni ei kumminkaan saanut aikaan muuta kuin äänekästä naurua, jota läsnäolevat kaikesta Hänen Majesteetilleen kuuluvasta kunnioituksesta huolimatta eivät kyenneet pidättämään. Tämä seikka sai minut harkitsemaan, kuinka turhaa ihmisen on pyrkiä saavuttamaan itselleen kunniaa niiden joukossa, jotka ovat kaiken yhdenvertaisuuden ja vertailunkin ulkopuolella häneen itseensä nähden. Sittenkin olen Englantiin palattuani varsin usein nähnyt omaan käyttäytymiseeni verrattavaa menettelyä: kuinka pieni halveksittava lakeija, voimatta vähimmässäkään määrässä vedota hyvään syntyperään, persoonallisiin ansioihin, älyyn tai terveeseen ymmärrykseen, uskaltaa olla olevinaan tärkeä ja paneutua valtakunnan suurimpien henkilöiden vertaiseksi.

Minusta aiheutui hoville joka päivä jokin naurettava juttu, ja vaikka Glumdalclitch oli minuun kiintynyt enemmänkin kuin riittävästi, hän kumminkin vallattomuudessaan kertoi Kuningattarelle heti jokaisen typeryyteni, jonka otaksui Hänen Majesteettiansa huvittavan. Kerran, kun tyttö oli hiukan pahoinvoipa, hänen kotiopettajattarensa vei hänet ulos saamaan raitista ilmaa. Ajettiin suunnilleen tunnin matka eli kolmenkymmenen peninkulman päähän kaupungista. Naiset astuivat vaunuista lähellä pientä peltojen halki johtavaa polkua, Glumdalclitch laski maahan matkalaatikkoni, ja minä lähdin kävelylle. Polulla oli lehmänläjä, ja minun piti välttämättä koetella ketteryyttäni yrittämällä hypätä sen yli. Otin vauhdin, mutta hyppy oli valitettavasti liian lyhyt, ja minä upposin keskelle kasaa polvia myöten. Hiukan vaivalloisesti kahlasin siitä sitten pois, ja eräs palvelijoista pyyhki minut nenäliinallaan niin puhtaaksi kuin osasi; olin näet pahasti ryvettynyt, ja hoitajattareni sulki minut laatikkooni, kunnes ehdimme kotiin. Kuningatar sai pian kuulla, mitä oli tapahtunut, ja palvelijat levittivät juttua hovissa, niin että koko ilonpito tapahtui muutamia päiviä yksinomaan minun kustannuksellani.

KUUDES LUKU

Tekijän keksintöjä Kuninkaan ja Kuningattaren huvittamiseksi. Hän osoittaa soitannollista taitoansa. Kuningas tiedustelee Euroopan valtiollisia oloja, ja tekijä selittää niitä hänelle. Siitä johtuvia Kuninkaan huomautuksia.

Minä olin mukana Kuninkaan aamuvastaanotossa kerran tai pari kertaa viikossa ja näin hänet usein parturin veitsen alla, mikä aluksi oli tosiaankin hirmuinen näky, sillä partaveitsi oli melkein kahden tavallisen viikatteen mittainen. Hänen Majesteettinsa ajatti maan tavan mukaan partansa vain kahdesti viikossa. Kerran sain parturin luovuttamaan itselleni hiukan saippuavaahtoa, josta poimin neljä- tai viisikymmentä karheinta parransängen kappaletta. Sitten otin hienon puulevyn, veistin sen kammanselän muotoiseksi ja pistin siihen reikiä tasaisten välimatkain päähän kaikkein ohuimmalla Glumdalclitchiltä saamallani neulalla. Reikiin pistin parransängen kappaleet varsin taitavasti, raaputtelin ja teroitin niiden päitä ja sain siten sangen siedettävän kamman. Se olikin hyvään tarpeeseen, sillä vanhasta kammastani oli katkennut niin monta piitä, että se oli melkein kelvoton, ja sitäpaitsi en tuntenut koko maassa sellaista taitavaa ja tarkkaa mestaria, joka olisi ottanut valmistaakseen minulle uuden.

Tästä muistuu mieleeni eräs huvi, jota harjoittaen vietin monta joutohetkeä. Minä pyysin Kuningattaren kamarineitiä tallettamaan kammatessa lähteneet Kuningattaren hiukset, ja niitä kertyi ajan mittaan melkoinen määrä. Neuvoteltuani hyvän tuttavani puusepän kanssa, joka oli saanut yleisen käskyn suorittaa minua varten pieniä tehtäviä, opastin häntä valmistamaan itselleni kaksi tuolinkehää, jotka eivät olleet suuremmat kuin aikaisemmin minua varten valmistetut, ja lävistämään hienolla naskalilla reikiä niiden kohtien ympärille, jotka merkitsin selustimiksi ja istuimiksi. Reikiin pujotin sitten vahvimpia varastostani löytyviä hiuksia, aivan samoin kuin Englannissa menetellään ruokotuoleja valmistettaessa. Kun ne olivat valmiit, lahjoitin ne Hänen Majesteetilleen, joka säilytti niitä lipastossaan ja näytti niitä nähtävyyksinä, ja ne herättivätkin ihmettelyä kaikissa katselijoissa. Kuningatar kehoitti minua istumaan tuolille, mutta minä kieltäydyin ehdottomasti häntä tottelemasta selittäen tahtovani mieluummin kuolla tuhat kertaa kuin sijoittaa arvottoman ruumiinosan niiden kalliiden hiusten päälle, jotka olivat aikoinaan kaunistaneet Hänen Majesteettinsa päätä. Näistä hiuksista minä (synnynnäisen kätevyyteni nojalla) valmistin vielä sievän pienen, viiden jalan pituisen kukkaron, jonka Hänen Majesteettinsa nimen kultaisilla alkukirjaimilla varustettuna lahjoitin Glumdalclitchille saatuani Kuningattaren suostumuksen. Totta puhuakseni se oli pikemmin katselemista kuin käytäntöä varten, sillä se ei kestänyt yhdenkään suuremman rahakolikon painoa, ja sen vuoksi hoitajattareni säilyttikin siinä vain joitakin pieniä helyjä, jollaisista tyttöset pitävät.