Kuningas, jota soitanto kovin miellytti, järjesti usein hovissa konsertteja. Minutkin vietiin niihin toisinaan, asetettiin laatikkoni pöydälle, jotta voin kuunnella esityksiä; mutta melu oli niin ankara, että tuskin erotin eri säveliä. Uskon varmaan, etteivät kuninkaallisen armeijan kaikki rummut ja torvet, jos niitä lyötäisiin ja puhallettaisiin yhtaikaa ihan korvanne juuressa, saisi aikaan sellaista meteliä. Tapanani oli antaa kuljettaa laatikkoni niin kauas soittajista kuin suinkin mahdollista, sulkea ovet ja ikkunat ja laskea uutimet, ja niin meneteltyäni musiikki alkoi käydä laatuun.
Olin nuoruudessani oppinut hiukan soittamaan spinettiä. Glumdalclitchillä oli huoneessaan sellainen soittokone, ja kaksi kertaa viikossa tuli opettaja häntä taitoon perehdyttämään. Nimitän sitä spinetiksi, koska se jossakin määrin muistutti tätä soitinta ja koska sitä käsiteltiin samalla tavalla. Mieleeni johtui, että voisin huvittaa Kuningasta ja Kuningatarta soittamalla jonkin englantilaisen sävelmän. Asiassa oli kuitenkin suuria vaikeuksia, sillä spinetti oli lähes kuudenkymmenen jalan pituinen ja jokainen kosketin oli melkein jalan levyinen, niin etten ulottunut käsiäni ojentamalla viittä kosketinta kauemmaksi. Koskettimen painaminen vaati minulta tuimaa nyrkiniskua, siis liiallista ja turhaa rehkimistä. Niinpä keksin seuraavanlaisen keinon. Valmistin kaksi tavallisen kuhmusauvan kokoista palikkaa, joiden paksumman pään verhosin hiirennahalla, jotten lyödessäni tärvelisi kosketinten pintaa enkä hämmentäisi säveltä. Spinetin etupuolelle, suunnilleen neljä jalkaa koskettimistoa alemmaksi, sijoitettiin lava, jolle minut nostettiin. Minä juoksin lavaa pitkin edestakaisin niin nopeasti kuin voin, paukutin palikoillani asiaankuuluvia koskettimia ja soitin kuin soitinkin englantilaisen heiskupolskan molempien Majesteettien suureksi huviksi. En ole ollut milloinkaan sellaisessa leiskeessä, mutta sittenkään en kyennyt käyttelemään enempää kuin kuuttatoista kosketinta enkä soittamaan bassoa ja diskanttia yhtaikaa niinkuin toiset taiteilijat tekevät, mikä tietenkin oli esitykselleni suureksi haitaksi.
Kuningas, kuten jo aikaisemmin huomautin, oli erinomaisen ymmärtäväinen ruhtinas ja käski usein tuoda minut laatikkoineni oman huoneensa pöydälle. Sitten hän kehoitti minua ottamaan huoneestani tuolin ja istuutumaan kirjoituspöydän ylähyllylle, joten tulin melkein hänen kasvojensa tasoon. Eräänä päivänä uskalsin sanoa Hänen Majesteetilleen, ettei hänen Eurooppaan ja muuhun maailmaan kohdistamansa ylenkatse tuntunut sointuvan hänen vallitsemiinsa erinomaisiin sielullisiin kykyihin. Minä sanoin, ettei järki suinkaan riipu ruumiin suuruudesta, vaan että päinvastoin voimme omassa maassamme huomata kaikkein kookkaimmilla henkilöillä olevan sitä kaikkein vähimmin. Pidettiinhän mehiläisiä ja muurahaisiakin eläinten joukossa uutterampina, taitavampina ja älykkäämpinä kuin useita suurempia olentoja. Sanoin vielä, että vaikka Hänen Majesteettinsa katsoi minut aivan mitättömäksi, toivoin kumminkin saavani vielä tilaisuutta tehdä hänelle jonkin huomattavan palveluksen. Kuningas kuunteli minua tarkkaavasti ja alkoi pitää minua paljoa merkittävämpänä kuin ennen. Hän kehoitti minua kuvailemaan Englannin valtiollista järjestystä niin tarkoin kuin suinkin osasin, sillä vaikka ruhtinaat yleensä ovat erinomaisesti mieltyneet oman valtakuntansa järjestykseen (tämän toisia hallitsijoita koskevan johtopäätöksen hän teki aikaisempien keskustelujemme perustuksella), hän halusi kuitenkin kuulla kaikista sellaisista seikoista, joita kannattaisi jäljitellä.
Suosiollinen lukija voinee kuvitella, kuinka usein toivoin itselleni Demostheneen tai Ciceron kielen, jotta olisin kyennyt ylistämään kallista syntymämaatani sen ansioiden ja kukoistuksen arvoisin lauseparsin.
Minä aloitin esitykseni selittämällä Hänen Majesteetilleen, että valta-alueemme muodosti kaksi saarta, joissa oli kolme mahtavaa, yhden hallitsijan hallitsemaa kuningaskuntaa, Amerikassa sijaitsevia siirtokuntiamme mainitsematta. Kuvailin laajasti maaperämme hedelmällisyyttä ja ilmanalamme lauhkeutta. Sitten kerroin yksityiskohtaisesti Englannin parlamentista ja siihen kuuluvasta Päärien huoneen nimellä mainitusta loistavasta säädystä, jonka jäsenet olivat mitä jalointa syntyperää ja omistivat ikivanhat ja avarat maatilukset. Kerroin, kuinka erinomaisen huolellisesti heitä aina kasvatettiin rauhan ja sodan toimiin, jotta he olisivat kuninkaan ja kuningaskunnan itseoikeutettuja neuvonantajia, ottaisivat osaa lainsäädäntään, toimisivat jäseninä Korkeimmassa Oikeudessa, jonka päätöksistä ei käynyt valittaminen, ja kävisivät taistelijoina aina auliisti puolustamaan ruhtinastaan ja syntymämaataan urhoollisuudellaan, kunnollaan ja uskollisuudellaan. Sanoin, että he ovat valtakunnan kaunistus ja turva, he, kaikkein mainehikkaimpien esi-isiensä jälkeläiset, esi-isien, joille kunnia oli merkinnyt hyveen korvausta ja joita kehnommaksi jälkipolven ei ollut milloinkaan kuultu muuttuneen. Heidän ohellaan kuului tähän kokoukseen erinäisiä piispoiksi nimitettyjä pyhiä henkilöitä, joiden erikoisena tehtävänä on pitää huolta uskonnosta ja niistä, jotka uskontoa kansalle opettavat. Ruhtinas ja hänen viisaimmat neuvonantajansa etsivät ja valikoivat nämä koko kansan keskuudesta, niiden pappien joukosta, joiden pyhä elämä ja syvä oppi teki heidät ennen muita sellaisen kunnian arvoisiksi. He olivat totisesti papiston ja kansan hengelliset isät.
Minä kerroin, että parlamentin toisen osan muodosti niinsanottu Yhteisen kansan huone, jonka kaikki jäsenet olivat kansan itsensä vapaasti valitsemia miehiä, jotka suurten kykyjensä ja isänmaanrakkautensa perustuksella olivat kelvolliset edustamaan koko kansakunnan viisautta, ja että nämä molemmat ryhmät muodostivat Euroopan kunnianarvoisimman kokouksen, joka yhdessä ruhtinaan kanssa sai pitää huolta koko lainsäädännästä.
Sitten siirryin oikeusistuimiin, joita johtivat Tuomarit, syvästikunnioitettavat viisaat ja lain tulkitsijat valliten ihmisten riidanalaisia oikeuksia ja omaisuuksia sekä rangaisten pahetta ja suojellen viattomuutta. Minä mainitsin valtiovarojen huolellisen hoidon sekä meri- ja maajoukkojemme urhoollisuuden ja sankariteot. Arvioin kansamme väkiluvun laskemalla, kuinka monta miljoonaa ihmistä saattoi kuulua kuhunkin uskonnolliseen lahkoon tai poliittiseen puolueeseen. En myöskään jättänyt mainitsematta urheilujamme tai ajanvietteitämme enkä yleensä mitään sellaista yksityisseikkaa, jonka ajattelin voivan olla maalleni kunniaksi. Sitten lopetin esitykseni lyhyesti kuvailemalla Englannin historiallisia oloja ja tapahtumia viimeksikuluneiden sadan vuoden aikana.
Näihin keskusteluihin kului kokonaista viisi audienssia, jotka kaikki kestivät useita tunteja, ja Kuningas kuunteli kertomustani erittäin tarkkaavasti, usein merkiten muistiin lausumiani ja laatien luetteloa seikoista, joita aikoi minulta tiedustella.
Kun olin päättänyt nämä laajat selostukseni, esitti Hänen Majesteettinsa kuudennen audienssin aikana muistiinpanojensa nojalla erinäisiä epäilyksiä, kysymyksiä ja vastaväitteitä, jotka kohdistuivat esitykseni kaikkiin kohtiin. Hän kysyi, mitä menetelmiä käytettiin nuorten aatelismiestemme sielun ja ruumiin kehittämiseksi ja millaisissa askareissa he yleensä viettivät elämänsä ensimmäisen ja vaikutuksille-alttiimman kauden; mihin toimenpiteisiin ryhdyttiin valtiokokouksen jäsenten lukumäärän täyttämiseksi, jos jokin jalo suku sammui; millaisin edellytyksin henkilöitä ylennettiin uusiksi lordeiksi; eikö hallitsijan mielijohde, hovinaiselle tai pääministerille maksettu rahasumma tai jokin yleiselle menestykselle haitallisen puolueen vahvistamista tarkoittava suunnitelma voinut olla milloinkaan sellaisten ylennysten syynä; missä määrin nämä lordit olivat perehtyneet oman maansa lakeihin ja miten he siinä suhteessa tietonsa hankkivat kyetäkseen korkeimpana oikeusasteena ratkaisemaan kansalaistensa omaisuutta koskevia riitoja; olivatko he aina niin vapaat ahneudesta, puolueellisuudesta tai rahanpuutteesta, ettei lahjominen tai jokin muu väärä menettely milloinkaan voinut heihin vaikuttaa; koroitettiinko mainitsemani pyhät lordit arvoonsa aina heidän uskonnollisista asioista hankkimansa syvällisen tiedon ja pyhän elämänsä vuoksi, eivätkö he olleet koskaan lipuneet virran mukana ollessaan tavallisina hengenmiehinä tai palvelleet häpeällisen alttiina kotipappeina jotakin aatelismiestä, jonka mielipiteitä he yhä orjamaisesti kannattivat päästyään mainittuun kokoukseen.
Sitten hän tahtoi tietää, millaisia temppuja käytettiin valittaessa niitä, joita olin nimittänyt yhteisen kansan edustajiksi; eikö pulleakukkaroinen vieras voinut saada äänestäjiä valitsemaan itseänsä heidän oman maanomistajansa tai paikkakunnan huomattavimman henkilön asemesta; mistä johtui, että ihmiset ylen kärkkäästi pyrkivät tähän kokoukseen, josta kertomani mukaan koitui paljon vaivaa ja kulunkeja, usein niin paljon, että kokonaiset perhekunnat joutuivat häviöön, kun mitään palkkaa tai eläkettä ei maksettu; tämä näet osoitti Hänen Majesteettinsa mielestä niin ylenmäärin jännitettyä hyvettä ja yleishenkeä, että hän epäili, voiko se aina olla laadultaan vilpitöntä. Hän halusi vielä tietää, oliko sellaisilla hartailla herroilla minkäänlaisia toiveita saada korvausta niistä kulungeista ja vaivoista, joihin joutuivat uhratessaan yleisen menestyksen heikon ja kelvottoman ruhtinaan ja lahjottavan ministeristön tarkoitusten hyväksi. Niin hän teki edelleen kysymyksen toisensa jälkeen tutkistellen minua asian joka kohdassa ja esittäen lukemattomia tiedusteluja ja vastaväitteitä, joiden toistamista en pidä viisaana enempää kuin soveliaanakaan.