Sen johdosta, mitä olin kertonut tuomioistuimistamme, Hänen Majesteettinsa pyysi minua selvittämään erinäisiä kohtia, ja minä kykenin täyttämään hänen toivomuksensa sitä paremmin, kun olin itse ollut joutua puille paljaille kansliaoikeudessa käsitellyn pitkällisen riitajutun tähden, joka ratkaistiin minun hyväkseni, mutta jonka kulungit minun täytyi maksaa. Hän kysyi, kuinka pitkä aika tavallisesti kului oikean ja väärän punnitsemiseen ja millaiset menot siitä koituivat; oliko asianajajilla ja asiamiehillä oikeus esiintyä puolustajina jutuissa, joiden ilmeisesti tiesivät olevan vääriä, syyttä aloitettuja tai ilkivaltaisia; huomattiinko uskonnollisten tai valtiollisten puolueiden millään tavalla vaikuttavan oikeuden vaakaan; olivatko asianajajina toimivat henkilöt perehtyneet yleisiin tasapuolisuutta koskeviin käsityksiin vai ainoastaan maakunnallisiin, kansallisiin tai muihin paikallisiin pitämyksiin; olivatko he tai heidän tuomarinsa mitenkään osaltansa sommitelleet niitä lakeja, joita rohkenivat selittää ja tulkita mielin määrin; olivatko he milloinkaan eri kerroilla esiintyneet saman asian puolesta ja sitä vastaan vedoten ennakkotapauksiin vastakkaisten mielipiteittensä tukemiseksi; muodostivatko he rikkaan vai köyhän säätyluokan, saivatko mitään rahallista korvausta asianajosta tai mielipiteensä esittämisestä ja varsinkin, olivatko vaalikelpoiset alempaan edustajahuoneeseen.

Sitten hän siirtyi valtio varojemme hoitoa koskeviin seikkoihin ja sanoi muistini varmaan pettäneen, kun olin arvioinut verotulot suunnilleen viideksi tai kuudeksi miljoonaksi vuodessa, mainitsemieni menoeräin toisinaan kohotessa enemmän kuin kaksinkertaisiksi; hän näet oli tehnyt tässä kohden erittäin tarkkoja muistiinpanoja, koska, kuten sanoi, toivoi meidän menetelmiimme perehtymisestä koituvan jotakin hyötyä itselleen, ja laskelmissa tapahtunutta virhettä hän piti aivan mahdottomana. Mutta jos kertomani oli totta, ei hän kyennyt mitenkään käsittämään, kuinka valtakunta voi elää yli varojensa niinkuin moni yksityinen henkilö. Hän tiedusteli, kutka olivat saamamiehemme ja mistä ottaisimme varoja velkojemme suorittamiseksi. Hän oli ihmeissään, kun kuuli minun kertovan rasittavista ja pitkällisistä sodista, otaksui, että olimme riitaisaa väkeä tai elimme kovin ilkeiden kansojen naapureina ja että kenraaliemme täytyi olla kuninkaitamme äveriäämpiä. Hän kysyi, oliko meillä omien saartemme ulkopuolella oikeastaan muuta tekemistä kuin harjoittaa kauppaa, solmia sopimuksia tai puolustaa laivastollamme rannikkoa. Erikoisesti hän joutui ihmeisiinsä kuullessaan minun puhuvan vakinaisesta palkatusta sotaväestä rauhan aikana ja vapaan kansan keskuudessa. Hän sanoi, että jos meitä oman suostumuksemme mukaisesti hallitsivat omina edustajinamme toimivat henkilöt, hänen oli mahdoton käsittää, ketä pelkäsimme tai ketä vastaan taistelimme. Hän halusi kuulla mielipidettäni, eivätkö yksityisen henkilön taloa voineet puolustaa hän itse, hänen lapsensa ja huonekuntansa paremmin kuin puoli tusinaa sattuman kaupalla kadulta siepattua, huonosti palkattua hirtehistä, jotka voivat ansaita sata kertaa enemmän leikkaamalla kurkut poikki puolustettaviltaan.

Hän nauroi eriskummallista laskuoppiani (kuten sitä nimitti), kun arvioin maamme väkiluvun keskuudessamme tavattavien uskonnollisten ja valtiollisten lahkojen jäsenmäärän pohjalla. Hän sanoi tuntuvan käsittämättömältä, minkätähden niitä, jotka kannattivat yhteiskunnalle haitallisia mielipiteitä, pakotettaisiin mieltään muuttamaan tai minkätähden heitä ei velvoitettaisi sellaisia mielipiteitään salaamaan. Jos hallitus edellisessä tapauksessa menetteli väkivaltaisesti, niin se toisaalta osoitti heikkoutta, ellei toteuttanut jälkimmäistä ajatusta; voi näet kyllä suostua siihen, että henkilö säilyttää myrkyllisiä aineita lipastossaan, mutta ei siihen, että hän myyskentelee niitä sydäntävahvistavina lääkkeinä.

Hän huomautti, että olin maininnut aatelistomme ja yleensä ylhäisten henkilöinemme harjoittavan huvinaan myöskin pelaamista. Hän halusi tietää, missä iässä tähän huviin tavallisesti ryhdyttiin ja milloin siitä luovuttiin, kuinka paljon aikaa siihen kulutettiin, pelattiinko niin korkeista summista, että omaisuudet siitä kärsivät, eivätkö kehnot, mutta taitoon perehtyneet henkilöt voineet sen avulla saavuttaa suuria rikkauksia ja toisinaan saada jakosukuisemmekin riippuvaisuussuhteeseen totuttaa heitä huonoon seuraan, temmata heidät pois henkeäkehittävistä askareista ja pakottaa heidät kokemiensa tappioiden vuoksi oppimaan ja käyttelemään samaa kunniatonta taitoa toisten vahingoksi.

Hän oli kovin hämmästyksissään kuultuaan esitystäni viimeksikuluneen vuosisadan historiallisista tapahtumista, huomautti, että siinä oli yhtenä rykelmänä salaliittoja, kapinoita, murhia, verilöylyjä, kumouksia, karkoituksia, kaikkein pahimpia ahneuden, puolueriitojen, tekopyhyyden, kavaluuden, julmuuden, raivon, hulluuden, vihan, kateuden, hekuman, ilkeyden ja kunnianhimon ilmauksia.

Erään toisen audienssin aikana Hänen Majesteettinsa vaivautui lyhyesti kertaamaan, mitä olin sanonut, vertasi esittämiään kysymyksiä minun vastauksiini, otti minut sitten käteensä, silitteli minua hellävaroen ja lausui mielipiteensä julki seuraavin sanoin, joiden ajatusta enempää kuin sävyäkään en voi milloinkaan unohtaa: Pieni ystäväni Grildrig, sinä olet puheessasi mitä ihailtavimmalla tavalla ylistänyt kotimaatasi, olet seivästi osoittanut, että tietämättömyys, laiskuus, ja paheellisuus voivat toisinaan olla lainsäätäjän pätevyyden ainoat edellytykset ja että lakeja parhaiten selittävät, tulkitsevat ja sovelluttavat ne, joiden harrastus ja taipumus tarkoittaa niiden vääristelemistä, hämmentämistä ja kiertämistä. Minä havaitsen teidän keskuudessanne eräänlaisen valtiosäännön jälkiä, joka alkujaan on voinut olla siedettäväkin, mutta nyt nämä jäljet ovat puolittain näkymättömiksi hivuttuneet, ja kaiken muun on yleinen turmelus täydellisesti himmentänyt ja tahrinut. Kertomuksesi mistään kohdasta ei käy ilmi, että minkään viran saaminen teidän keskuudessanne edellyttäisi hyvettä, vielä vähemmän, että ketään ihmistä aateloitaisiin ansion perustuksella, että pappeja ylennettäisiin hurskauden tai opin, sotilaita moitteettomuuden tai urhoollisuuden, tuomareita lahjomattomuuden, senaattoreja isänmaanrakkauden ja neuvosmiehiä viisauden vuoksi. Mitä tulee sinuun (jatkoi Kuningas), joka olet viettänyt suurimman osan elämääsi matkoilla, tahdon mielelläni uskoa, että olet toistaiseksi välttänyt useita oman maasi paheita. Mutta kertomuksesi ja niiden vastausten perustuksella, jotka olen suurella vaivalla saanut sinusta ulos urkituksi, voin tulla vain siihen johtopäätökseen, että useimmat maasi asukkaat ovat kaikkein turmiollisin pienten inhoittavien maan matosten rotu, jonka luonto on milloinkaan sallinut ryömiä maan pinnalla.

SEITSEMÄS LUKU

Tekijän isänmaanrakkaus. Hän esittää Kuninkaalle sangen edullisen ehdotuksen, joka kumminkin tulee hylätyksi. Kuninkaan suuri tietämättömyys valtiollisissa asioissa. Sivistys on tässä maassa erittäin puutteellista ja rajoitettua. Heidän lakinsa, sotilaslaitoksensa ja valtiolliset puolueensa.

Ainoastaan erinomainen totuudenharrastukseni on voinut minua estää vaieten sivuuttamasta tätä kertomukseni osaa. Aivan suotta minä ilmaisin närkästystäni, joka joutui aina vain naurun esineeksi, ja minun oli pakko kärsivällisesti kuunnella, kuinka jaloa ja rakastettua syntymämaatani niin häpeällisesti kohdeltiin. Valitan yhtä hartaasti kuin kuka tahansa lukijoistani, että sellainen tilaisuus tarjoutui, mutta tämä ruhtinas sattui olemaan niin utelias ja kärkäs kyselemään kaikkia yksityisseikkoja, että olisin loukannut sekä kiitollisuuden että hyvän käytöksen vaatimuksia, jos olisin kieltäytynyt antamasta kaikkia niitä tietoja, jotka suinkin kykenin antamaan. Suvaittaneen kuitenkin sanoa omaksi puolustuksekseni, että neuvokkaasti vältin useita hänen kysymyksiään ja esitin asioita joka kohdassa melkoista edullisemmassa valossa kuin tiukka totuus oikeastaan olisi sallinut. Olen näet aina tuntenut omaa maatani kohtaan sitä kiitettävää puolueellisuutta, jota Dionysios Halikamassolainen varsin oikein suosittelee historioitsijalle. Olisin mielelläni salannut valtio-emoni heikkoudet ja virheet ja osoittanut hänen hyveensä ja kauneutensa kaikkein edullisimmassa valossa. Tämä oli vilpitön pyrkimykseni useissa keskusteluissani tuon mahtavan hallitsijan kanssa, joskaan en valitettavasti siinä onnistunut.

On kuitenkin annettava paljon anteeksi kuninkaalle, joka elää aivan erotettuna muusta maailmasta eikä siis ole ollenkaan perehtynyt toisten kansojen keskuudessa yleisesti vallitseviin tapoihin ja tottumuksiin. Sellaisesta puutteellisesta tiedosta johtuu välttämättä monia ennakkoluuloja ja eräänlainen ajatustavan ahtaus, josta me ja Euroopan sivistyneemmät kansat yleensä olemme täysin vapaat. Ja ankaraahan olisi, jos niin etäällä elävän ruhtinaan käsitykset hyvästä ja pahasta asetettaisiin koko ihmiskunnan ojennusnuoraksi.