Lukija kenties ihmettelee, kuinka voin niin suorasukaisesti kuvailla omaa heimoani sellaisten kuolevaisten joukossa, jotka taipuivat pitämään ihmissukua mitä kehnoimpana jo siitä syystä, että minä kaikin puolin muistutin heidän yahooitansa. Minun täytyy kuitenkin vilpittömästi tunnustaa, että noiden verrattomien nelijalkaisten monet hyveet inhimillisten paheiden vastakohtina olivat jo avanneet silmiäni ja avartaneet ymmärrystäni siinä määrin, että aloin nähdä ihmisten teot ja intohimot melkoisesti toisenlaisessa valossa enkä katsonut kannattavan säästellä kaltaisteni kunniaa. Se oli sitäpaitsi mahdotontakin, kun oli kysymyksessä sellainen teräväjärkinen henkilö kuin isäntäni. Hän sai minut joka päivä havaitsemaan itsessäni tuhansia vikoja, joita en ollut aikaisemmin aavistanutkaan ja joita meidän keskuudessamme ei olisi katsottu edes inhimillisiksi heikkouksiksi. Hänen esimerkkinsä oli myös opettanut minut sydämestäni inhoamaan kaikkea valhetta ja teeskentelyä, ja totuus näytti minusta niin mieluiselta, että päätin uhrata kaikki sen hyväksi.
Ollakseni ehdottomasti vilpitön tunnustan lukijalleni, että oli olemassa vielä paljoa voimakkaampikin vaikutin, joka sai minut arkailematta esittämään asioita. En ollut viettänyt tässä maassa vuottakaan, kun olin jo kiintynyt sen asujaimiin sellaisin rakkauden ja kunnioituksen sitein, että päätin lujasti olla milloinkaan palaamatta ihmisten ilmoille ja jäädä loppuiäkseni näiden ihailtavien houyhnhnmien luo mietiskelemään ja harjoittamaan kaikkia hyveitä näkemättä mitään paheeseen houkuttelevaa esimerkkiä. Kohtalo, ainainen viholliseni, oli kuitenkin päättänyt, ettei niin suuri onni saanut tulla osakseni. Nyt on kuitenkin tavallaan lohdullista ajatella, että omista kansalaisistani puhuessani peittelin heidän vikojansa sikäli kuin uskalsin niin ankaran tutkijan edessä ja esitin kaikki asiat niin edullisesti kuin olosuhteet suinkin sietivät. Mistä löytyisikään olento, joka ei puheissaan ja teoissaan ilmaisisi syntymämaahansa kohdistuvaa kiintymystä erikoisen lempeyden ja puolueellisuuden muodossa?
Olen maininnut tärkeimmät seikat niistä keskusteluista, joissa olin isäntäni kanssa enimpänä osana sitä aikaa, jonka sain viettää hänen palveluksessaan, mutta olen lyhyyttä tavoitellen jättänyt pois paljoa enemmän kuin tähän on kirjoitettu.
Kun olin vastannut kaikkiin hänen kysymyksiinsä ja hänen uteliaisuutensa tuntui olevan täysin tyydytetty, lähetti hän eräänä varhaisena aamuhetkenä minua hakemaan, kehoitti minua istuutumaan vähän matkan päähän (sellaista kunniaa hän ei ollut milloinkaan ennen minulle osoittanut), sanoi erittäin huolellisesti harkinneensa koko kertomustani, mikäli se koski minua itseäni ja isänmaatani, ja sanoi pitävänsä meitä eläinlajina, joka oli jonkin käsittämättömän sattuman nojalla saanut pienen järjen rahtusen. Sitä emme kumminkaan osanneet käyttää muulla tavalla kuin luontaisen kehnoutemme lisäämiseksi ja hankkiaksemme uusia paheita, joita luonto ei ollut meihin sijoittanut. Me riistimme itse itseltämme ne muutamat kyvyt, jotka olimme luonnolta saaneet, osasimme erittäin taitavasti lisätä alkuperäisiä tarpeitamme ja näytimme viettävän koko elämämme turhaan yrittäen niitä tyydyttää omilla keksinnöillämme. Mitä minuun itseeni tuli, oli ilmeistä, etten ollut voimiltani enkä nopeudeltani tavallisen yahoon veroinen, että kävelin epävarmasti takajaloillani, olin keksinyt keinon tehdä kynteni kelvottomiksi mihinkään käytäntöön tai puolustukseen ja olin poistanut leuastani karvat, jotka oli tarkoitettu auringonpaahteen ja kylmän suojaksi. Vihdoin oli vielä myönnettävä, etten kyennyt juoksemaan sanottavan nopeasti enkä kiipeilemään puissa niinkuin veljeni (niin hän heitä nimitti), tämän maan yahoot.
Hallintolaitoksemme ja lakimme johtuivat ilmeisesti järkemme ja samalla kuntomme suurista puutteellisuuksista; ymmärrys ei näet yksinään riitä hallitsemaan järjellistä olentoa. Viimeksimainittua ominaisuutta emme siis voineet väittää omaksemme kansalaisiani koskevan kertomuksenikaan nojalla. Kaiken tuon hän oli selvästi oivaltanut, vaikka olikin ilmeistä, että olin heitä edullisemmassa valossa esitelläkseni salannut paljon yksityisseikkoja ja usein sanonut asian, jota ei ole.
Hän oli sitäkin varmempi mielipiteestään, koska havaitsi ruumiini kaikin puolin muistuttavan toisia yahooita lukuunottamatta muutamia seikkoja, jotka täytyi lukea puutteikseni: etten ollut yhtä voimakas, nopea ja notkea, että kynteni olivat lyhyet ja että muutenkin erosin heistä häviökseni yksityiskohdissa, joissa luonnolla ei ollut mitään osuutta. Samaten havaitsi hän elämäntapojamme ja toimintaamme koskevan kuvauksen osoittavan yhtä läheistä sukulaisuutta sielullisissa taipumuksissamme. Hän sanoi, että yahooiden tiedettiin vihaavan toisiaan enemmän kuin mitään muuta eläinlajia ja että yleisesti otaksuttiin syynä olevan heidän oman rumuutensa, jonka jokainen voi nähdä toisessa, mutta ei itsessään. Siitä syystä hän oli aluksi ajatellut, ettei ollut niinkään typerää, jos peitimme ruumiimme ja siten salasimme toisiltamme useita rujouksia, jotka muuten olisivat melkein sietämättömät. Nyt hän kuitenkin havaitsi erehtyneensä ja ymmärsi oman maansa yahooiden välisen eripuraisuuden johtuvan siitä syystä, jonka olin maininnut meikäläisissä oloissa vaikuttavan. Jos näet (sanoi hän) heittää yahooille niin paljon ruokaa, että se riittäisi viidellekymmenelle, niin ne eivät syö sitä rauhassa, vaan käyvät toistensa kimppuun, ja jokainen yrittää temmata kaikki itselleen. Sentähden oli tavallisesti palvelija läsnä niiden syödessä ulkona, ja kotona ruokitut oli sidottu sopivan matkan päähän toisistaan. Jos lehmä kuoli vanhuuttaan tai tapaturmaisesti eikä houyhnhnm ehtinyt korjata sitä talteen omia yahooitaan varten, niin naapuriston yahoot tulivat laumoittain sitä sieppaamaan, ja niin syntyi sellainen sota kuin olin kuvaillut, ja kynnet viiltelivät kauheita haavoja kummankin joukon sotilaisiin, joskin he vain harvoin saivat toisiaan surmatuiksi, kun puuttui kuvailemiani tehokkaita tappovälineitä. Toisinaan tappelivat eri yahoot keskenään ilman minkäänlaista havaittavaa syytä; toisen seudun yahoot käyttivät hyväkseen tarjoutuvaa tilaisuutta yllättääkseen naapurinsa, ennenkuin ne ehtivät varautua. Mutta jos suunnitelma epäonnistui, niin ne palasivat kotiinsa ja aloittivat vihollisten puuttuessa tappelun, jota olin maininnut kansalaissodan nimellä.
Eräissä hänen maansa pelloissa nähtiin erivärisiä hohtelevia kiviä, joita yahoot kovin himoitsivat. Kun kivet ovat toisinaan osittain maahan uponneet, kaivavat he kynsillään päiväkausia saadakseen ne irti, kantavat ne sitten pois ja piiloittavat luoliinsa, yhä vilkuillen ympärilleen ja peläten kumppaniensa löytävän heidän kätköjään. Isäntäni sanoi, ettei hänen ollut milloinkaan onnistunut keksiä tuon luonnottoman himon syytä eikä saada selville, mitä yahoot oikeastaan noilla kivillä tekivät. Nyt hän kuitenkin otaksui seikan voivan johtua kuvailemastani ihmissuvussa ilmenevästä ahnaudesta. Hän oli kerran kokeen vuoksi vienyt pois joukon kiviä paikasta, johon eräs hänen yahoonsa oli ne kätkenyt. Havaittuaan aarteensa kadonneen tuo saastainen elukka kutsui äänekkäällä parkunallaan paikalle koko lauman, ulvoi kamalasti, puri ja repikin toisia. Siitä lähtien se alkoi riutua, ei syönyt, nukkunut eikä tehnyt työtä, ennenkuin isäntäni käski erään palvelijan salaa toimittaa kivet takaisin luolaan ja kätkeä ne niinkuin yahoo oli ne sinne kätkenyt. Kivensä löydettyään yahoo heti voimistui ja tuli iloisemmaksi, siirti aarteen parempaan piiloon ja oli siitä pitäen sangen käyttökelpoinen eläin.
Isäntäni vakuutti minulle (ja minä olin itsekin asian havainnut), että pelloilla, joissa noita kiiltäviä kiviä on runsaasti, taistellaan tuimimmat ja lukuisimmat taistelut, koska lähiseuduilla asuvat yahoot alinomaa sinne hyökkäävät.
Hän kertoi tavallisesti käyvän niin, että kahden yahoon löydettyä pellosta sellaisen kiven ja heidän kiistellessään sen omistamisesta käyttää kolmas tilaisuutta hyväkseen ja sieppaa sen pois heiltä molemmilta. Isäntäni mielestä tuo muistutti jossakin määrin meidän keskuudessamme tavallista oikeudenkäyntiä, ja minä pidin meille kaikille edullisempana olla hälventämättä hänen harhaluuloansa. Hänen mainitsemansa ratkaisu näet oli paljoa tasapuolisempi kuin monet tuomioistuintemme päätökset, koska kantaja ja vastaaja menettivät ainoastaan kiistan esineenä olevan kiven, kun sensijaan meidän oikeuslaitoksemme olisi jättänyt sellaisen jutun vasta sitten, kun kummallakaan riitapuolella ei olisi enää ollut äyrityistäkään.
Isäntäni jatkoi esitystään ja lausui, että noiden yahooiden inhoittavimpana ominaisuutena oli heidän ahnas himonsa ahmia kaikki tielle sattuvat esineet, yrtit, juuret, marjat, eläinten pilaantunut liha, kaikki sekaisin. Heidän mielenlaatunsa oli sitäpaitsi merkillinen siitä, että he himoitsivat kiihkeämmin sellaista, minkä voivat saada haltuunsa ryöstämällä tai varastamalla pitkien matkojen päästä, kuin kotona vapaasti nautittavissa olevaa parastakin ravintoa. Jos saalista riitti, niin he voivat syödä, kunnes olivat siihen pakahtua, ja sitten opasti luontainen vaisto heitä nauttimaan erästä juurta, joka sai aikaan täydellisen tyhjentymisen.