Isäntäni lisäsi, että lähiseudun houyhnhnmit joka päivä kehoittivat häntä noudattamaan kokouksen toivomusta, joten hänen oli mahdoton asiaa enää paljon kauemmaksi siirtää. Hän pelkäsi, etten kykenisi uimaan toiseen maahan ja kehoitti minua senvuoksi valmistamaan jonkinlaisen aluksen, jollaisista olin hänelle kertonut, ja matkustamaan siinä meren taakse. Hän lupasi antaa omia ja naapuriensa palvelijoita apulaisikseni siihen työhön ja lausui vihdoin, että olisi omasta puolestaan mielellään pitänyt minut palveluksessaan kaiken ikäni, koska oli havainnut minun parantavan useita pahoja tapojani ja taipumuksiani yrittämällä jäljitellä houyhnhnmejä, mikäli vajavaisempi luontainen olemukseni salli.
Tässä yhteydessä minun sopii huomauttaa lukijalle, että kansalliskokouksen päätöstä mainittiin tässä maassa nimellä hnhloayn, jonka lähimmäksi vastineeksi asetan sanan neuvomus. He näet eivät käsitä, kuinka järjellisiä olentoja voidaan pakottaa muuten kuin neuvomalla ja kehoittamalla, koska kukaan ei voi olla tottelematta järkeään samalla luopumatta vaatimasta itselleen järjellisen olennon nimeä.
Isäntäni sanat herättivät mielessäni mitä syvintä murhetta ja epätoivoa, ja tuskani valtasi minut siinä määrin, että kaaduin pyörtyneenä hänen eteensä. Kun olin siitä toipunut, sanoi hän luulleensa, että olin kuollut (heitä näet eivät vaivaa sellaiset typerät luonnonoikut). Minä vastasin raukealla äänellä, että kuolema olisi ollut liian suuri onni, että vaikka en voinut moittia kansalliskokouksen neuvomusta enkä hänen tuttaviensa harjoittamaa painostusta, olisi heikon ja puutteellisen arvostelukykyni mukaan vähempikin ankaruus voinut vastata järjen vaatimuksia. En kyennyt uimaan peninkulmaakaan, ja lähin maa voi olla enemmän kuin sadan peninkulman päässä. Useita minua auttavan pienen aluksen rakentamisessa tarvittavia aineksia oli aivan mahdoton saada tässä maassa, mutta Hänen Armoansa totellen ja kunnioittaen tahdoin kuitenkin yrittää, vaikka pidin asiaa mahdottomana ja katsoin jo olevani tuhon oma. Varma tieto, että tulisin kuolemaan liian surman, oli kuitenkin vähin onnettomuuksistani. Jos näet jonkin merkillisen sattuman avulla pelastuisinkin, niin kuinka voin tyynesti ajatella viettäväni päiviäni yahooiden seassa ja vaipuvani entisiin paheisiini, kun ei ollut mitään hyvää esimerkkiä, joka olisi minua johdattanut ja pitänyt hyveen polulla? Tiesin kuitenkin varsin hyvin viisaiden houyhnhnmien kaikkien päätösten lepäävän niin varmoilla perustuksilla, etteivät niitä voineet järkyttää minunlaiseni vaivaisen yahoon vastaväitteet. Senvuoksi lausuin isännälleni nöyrät kiitokset siitä, että hän oli tarjonnut minulle palvelijoittensa apua aluksen rakentamisessa, pyysin riittävän ajan vaikean tehtävän suorittamiseen ja sanoin yrittäväni pelastaa kurjaa henkeäni. Jos sattuisin pääsemään takaisin Englantiin, toivoin voivani olla hyödyllinen omalle heimolleni ylistämällä jaloja houyhnhnmejä ja esittämällä heidän hyveitänsä ihmiskunnan esikuviksi.
Isäntäni vastasi minulle muutamin sanoin erittäin suopeasti, myönsi minulle kahden kuukauden ajan aluksen valmistamiseksi ja käski raudikkovirkun, palvelijakumppanini (tästä etäisyydestä uskallan häntä niin nimittää), noudattaa käskyjäni. Olin näet sanonut isännälle, että hänen apunsa riitti, ja tiesin, että hän oli minuun kiintynyt.
Ensimmäisenä työnäni oli lähteä hänen kanssaan siihen rannikon kohtaan, johon kapinoiva miehistöni oli määrännyt minut jätettäväksi. Kiipesin kukkulalle, katselin joka suuntaan ulapalle ja olin näkevinäni koillisessa pienen saaren. Otin kaukoputkeni ja näin saaren aivan selvästi arvioni mukaan suunnilleen viiden meripeninkulman päässä. Virkusta se näytti vain siniseltä hattaralta; hänellä ei ollut aavistustakaan mistään toisesta maasta eikä hän voinut erottaa merellä kaukaisia esineitä yhtä helposti kuin me, jotka olemme perehtyneet siihen elementtiin.
Havaittuani saaren en enempää haikaillut, vaan päätin, että se oli, jos mahdollista, minun karkoitetun ensimmäinen tyyssija. Myöhemmät seikat jätin kohtalon huomaan.
Sitten palasin kotiin ja siellä neuvoteltuamme lähdimme, virkku ja minä, jonkin matkan päässä sijaitsevaan metsikköön. Minä käytin veistäni, hän terävää piiliuskaa, joka oli maan tavan mukaan erittäin taitavasti kiinnitetty puuvarteen, ja niin katkaisimme joukon kävelykepin vahvuisia tammenvesoja ja muutamia tukevampia kappaleita. En kumminkaan vaivaa lukijaa yksityiskohtaisesti kuvailemalla menettelyäni; riittäköön, kun sanon, että käyttäen apunani virkkua, joka suoritti raskaimmat työt, sain kuuden viikon kuluessa valmiiksi eräänlaisen intiaanien kanoottia muistuttavan, mutta paljoa isomman venheen, jonka päällystin omatekoisin hamppulangoin yhteen neulomillani yahooiden taljoilla. Purjeeni olivat nekin samojen eläinten nahoista valmistetut, mutta minä käytin kaikkein nuorimpien käsiini saamieni eläinten taljoja, koska vanhemmat olivat liian jäykkiä ja paksuja. Valmistin vielä neljä airoa, otin mukaani kaniinien ja lintujen keitettyä lihaa, ruukun maitoa ja toisen vettä.
Koettelin venostani isännän talon läheisyydessä sijaitsevassa isossa lammessa ja korjasin sitten puutteelliset kohdat. Kaikki saumat tiivistin yahoontalilla, kunnes venhe tuli vuotamattomaksi ja kannatti minut tavaroineni. Saatuani sen niin valmiiksi kuin voin, annoin yahooiden varovasti vetää sen merenrantaan raudikkovirkun ja erään toisen palvelijan toimiessa valvojina.
Kun sitten kaikki oli valmiina ja lähtöpäiväni vaikeni, sanoin jäähyväiset isännälleni, hänen puolisolleen ja koko perhekunnalle, silmät kyyneliä tulvillaan ja sydän surun pakahduttamana. Hänen Armonsa oli kuitenkin uteliaisuudesta ja kenties (jos sallitaan niin sanoa syyttämättä minua turhamaiseksi) osalta ystävyydestäkin päättänyt tulla katsomaan, kuinka lähtisin kanootissani, ja useat lähiseudulla asuvat tuttavat olivat liittyneet hänen seuraansa. Minun oli pakko odottaa vuorovettä toista tuntia. Huomattuani sitten, että puhalsi suotuisa, matkani määränä olevaan saareen vievä tuuli, sanoin toistamiseen jäähyväiset isännälleni; mutta kun aioin heittäytyä pitkäkseni suudellukseni hänen kavioansa, hän suvaitsi hiljaa nostaa sen huulilleni. Tiedän kyllä, kuinka ankarasti minua on moitittu tämän seikan mainitsemisesta. Pilkkaajani näet pitävät mahdottomana, että niin ylhäinen henkilö alentui osoittamaan niin suurta suosiota minunlaiselleni aivan mitättömälle olennolle. Muistan myös, kuinka kärkkäät muutamat matkailijat ovat kerskailemaan osakseen tulleista erinomaisista kunnianosoituksista. Mutta jos sellaiset moittijat tuntisivat paremmin houyhnhnmien jalon ja kohteliaan luonnonlaadun, he varmaan heti muuttaisivat mieltään.
Sitten sulkeuduin nöyrimmästi Hänen Armonsa seurassa olevien toisten houyhnhnmien suosioon, astuin venheeseeni ja työnsin sen vesille.