Taisteltuaan siten, tosin monessakin kohdassa epäilyttävin argumentein, mutta menestyksellisesti, irlantilaisen ihmisyyden puolesta Swift saattoi huoletta astua avarammalle kiistakentälle ja lausua katkerain kokemustensa ja katsomustensa loppusumman näennäisen viattomassa ja vaarattomassa muodossa, kapteeni Lemuel Gulliverin merkillisiä matkoja kuvaillen. Ennenkuin lähemmin koskettelemme tätä teosta, lienee syytä lyhyesti mainita Swiftin elämän loppuvaiheet.
Pian sattui uusi järkyttävä tapaus. Stella kuoli vuoden 1728 alussa, ja Swift tunsi jääneensä ypöyksin autioituneeseen maailmaan. Hänen voimansa alkoivat murtua, ja se muistelmateoskin, jonka hän aikoi sepittää uskollisimpansa poismentyä, jäi aivan puolieräiseksi. Vai lieneekö sittenkään niin laita? Eikö ole tavallaan kaikkein ehein ja täydellisin ja ivallisessa liikuttavuudessaan suurenmoisin Swiftin lukuisista teoksista tämä parilla sanalla kerrottu tarina, joka on löydetty hänen jäämistöstään, hiuskiharaa ympäröivään paperiin piirrettynä: »Vain naisen hius»? Se suortuva oli sittenkin ollut kenties ainoa varsinainen side, joka oli liittänyt Swiftiä ihmisten arveluttavaan maailmaan, ja yksinäisestä ihmisvihaajasta saattoi nyt olla jokseenkin yhdentekevää, ilmaisiko julkisesti syvintä ylenkatsettansa vai harjoittiko edelleen salaista hyväntekeväisyyttä niiden onnettomien eduksi, joita näki maailman pahimmin kolhivan. »Olen kuin myrkkyä saanut rotta, joka odottaa loukossaan kuolemaa», kirjoittaa hän kaameasti vanhalle ystävälleen Bolingbrokelle.
Muutamia satiirisia tuotteita syntyi vielä, ennenkuin hengen pimeneminen veti läpinäkymättömän verhon Swiftin ja inhan maailman välille. Kaikkein järkyttävin niistä on v. 1729 kirjoitettu »Vaatimaton ehdotus, kuinka voitaisiin estää köyhien lapsia Irlannissa joutumasta rasitukseksi vanhemmilleen ja maalleen.» Siinä esitetään pelastuskeinoksi tämä: liioista köyhien lapsista on valmistettava ravintoa toisille, joita uhkaa nälkäkuolema. Swiftille saattoi tuottaa katkeraa tyydytystä, kun lukijat käsittivät ehdotuksen tuimaksi todeksi ja syyttivät häntä kannibaalisesta julmuudesta. - Siinä hän varmaan näki uuden todistuksen sille vakaumukselleen, ettei kurjaakin kurjempaa yahoo-sukua voi millään keinolla parantaa, koska siltä täysin puuttuu kyky havaita omaa raadollisuuttansa. Swiftin tuntema syvä sääli niitä onnettomia kohtaan, jotka syyttöminä joutuvat kokemaan mitä suurinta kurjuutta, uupui siten ilmauduttuaan omaan voimattomuuteensa vain lisäten hänen mielensä synkeätä toivottomuutta.
Leppoisampi sävy pääsee esiin vain kerran vielä, kun Swift v. 1731 sepittää runon omasta kuolemastaan (On the Death of Dr. Swift). Siinä hän kuvailee mieleensä, kuinka hyvä kynäveikko Pope ottaa surrakseen häntä kokonaisen kuukauden, Gay viikon, Arbuthnot päivän, kuinka Bolingbroke pyyhkäisee kyynelen silmäkulmastaan ja muut vain sanan virkkavat: niin, kuollahan sitä täytyy…
Swift kuoli lokakuussa v. 1745.
* * * * *
Scriblerus-kerhon jäsenten, Swiftin, Popen, Gayn ja Arbuthnotin, tiedetään vuonna 1714 suunnitelleen satiiria turhantarkasta oppineisuudesta. Teoksen keskeisenä henkilönä, jonka elämäkertaan ja kirjoituksiin satiiri aiottiin sisällyttää, oli oleva Martinus Scriblerus. On todennäköistä, että Swift tuli tässä yhteydessä ensi kerran ajatelleeksi niitä aiheita, joista myöhemmin sukeutuivat Gulliverin matkat. Säilyneissä Scribleruksen muistelmien katkelmissa suunnitellut Scribleruksen matkat ainakin vastaavat Gulliverin retkiä. Kerhon hajautumisen vuoksi ei yhteistyö johtanut varsinaisiin tuloksiin; säilyneet katkelmat, jotka ovat etupäässä Popen ja Arbuthnotin käsialaa, ilmestyivät vasta v. 1741. Swiftin kirjan syntyhistoria on jokseenkin selvittämätön, tiedetään vain, että matka Brobdingnagiin oli osittain valmiina v. 1722.
Teos ilmestyi kokonaisuudessaan lokakuun 28:na 1726; sen täydellinen nimi oli »Retkiä erinäisten maailman kaukaisten kansakuntien keskuuteen. Neljä osaa. Kirjoittanut Lemuel Gulliver, aluksi erinäisten laivojen välskäri, sittemmin kapteeni.» Tekijän nimeä ei ilmaistu; kustantaja Benjamin Motte sai käsikirjoituksen joltakin välikädeltä, kenties Popelta. Paperien lähettäjäksi mainittiin »Gulliverin sukulainen Richard Sympson.»
Syynä tähän salaperäisyyteen oli, että Swiftistä tuntui arveluttavalta julkaista teosta, joka kohdisti välittömän kritiikkinsä oleviin oloihin ja useihin helposti tunnettaviin henkilöihin.
»Gulliverin retket» herätti heti erinomaista huomiota. Koko ensimmäinen painos lienee myyty viikossa, ja seurapiireissä pohdittiin uutterasti teoksen sisällystä ja lausuttiin arvailuja sen tekijästä. Läheiset ystävätkin olivat Swiftille kirjoittaessaan muka täysin tietämättömät — niin hyvin salaisuutta aluksi varjeltiin. Kritiikki, kuten tri Johnson sanoo, hukkui aluksi yleiseen ihmettelyyn. Painos seurasi painosta, kirja käännettiin aivan pian vieraisiinkin kieliin, ranskaksi ja hollanniksi jo v. 1727. Joku Corolini julkaisi heti laajan ja arvottoman »Avaimen», käyttäen hyväkseen yleistä, selityksiä kaipaavaa uteliaisuutta.