Kaukaa katson mä vaan, nään miten puronen Sille aaltosiaan viileitä tarjoaa, Kukkarantaset luoden Kodin kynnyksen etehen.
Kuinka vieressä sen kunniavahti on Koivuin joukko — mi öin tähtiä oksillaan Kantaa, lintuja päivin Laulattaa — nekin kaikki nään.
Näänpä neitosen myös keskellä kukkien Kotikoivusilleen haastavan halujaan, Tunnen kuinka sen mieli Nousee, korkealentoinen.
Täältä tahtovi hän syömmestä synnyinmaan Ilmi loihtea tään kansamme kultasen Luonteet lempeän hienot, Puhtaat, pontevat ilmoittaa.
Täältä terveyden uhkuvat lähtehet Heittää heikontuneen Euroopan etehen, Maita uudistavaiset Luotteet lovesta nostaltaa.
Ah, en häiritä siis tahdo ma milläkään Tyyntä tienohon tään, impeä ihantein — Terve vaan, koti kallis, Kahta kalliimpi kerran viel!
Ida Basilier Magelsenille.
(Hänen laulajaisissaan Hämeenlinnassa 1/10 1883.)
Ain rakkahin se lintu on, Mi ensin laulahtaapi: Nyt suvi Suomeen tulkohon, Mi luonnon uudistaapi! Se laulu meille kesän tuo Ja lauluparvet ilmi luo.
Ja aamun alkaessa on Myös rakas lintu ratki, Mi laulaa uuden auringon Ja uudet laulajatki, Mi koko luonnon kohottaa Ja lauluhun sen lumoaa. —