Ja silloin kun sun kohtaa Maan kautta kulkijan Ja taivon rannat hohtaa Ja ääret maailman,
Hän pysähtyy ja muistaa Muinoista onneaan Ja lapsuutensa puhtaan Ja Eedeninkin maan.
Ja kuinka kaikki siellä Oil ihmeen ihanaa Ja kuinka kerran vielä Se meille aukeaa —
Ja Punkaharju silloin Ui matalampana, Kuin ukkosnuolen jälkeen Veslintu lakea.
Suomal. Seuran vuosipäivänä 17/2 1886.
Pieni kansa, kallis kansa, paljo, paljo kokenut, Kansa kuolemassa käynyt, kuolemankin voittanut, Missä tääll on voima suuri, joka sua johdattaa, Ylentää ja alentaa ja vielä nytkin kannattaa?
Moni käypi kerjäläisen ohi mahtavuudessaan, Moni sivu Suomen kansan, kuni kerjäläisen vaan. Mutta useasti toki repaleiss on kulta syön, Aivan kuni hajoovissa hattaroissa tähti yön.
Moni mahtavana toisen typeräksi arvajaa, Moni sunkin, Suomen kansa, työntää tyhmienkin taa. Vaan ei ennen nousuansa päivän paiste meille näy, Eikä siimehestä Suomi ennen aikaa ilmi käy.
Moni sortaa heikompansa, väkivallan, vainon suo, Kahlehisin kansammekin moni mahtavampi luo. Kahleet kätkee — kesän tullen maakin nousee elohon, Sorron alta Suomenmaakin monesti jo noussut on.
Moni käypi ohi korven siihen katsomattakaan, Moni sivu Suomen kansan kuni kansan korpimaan; Mutta usein korvostakin kultamaita keksitään, Korven kansatkin on kultaa kylvänehet elämään.