Kerjäläisnä, typeräisnä, sorrettuna Suomenmaa, Vaikka vielä vangittuna — Herra sua kannattaa. Hänpä henkehesi kätki voimat uudet, voitehet, Jotta tuskan tullen voisit parannella puuttehet.
Ja tuskan tunti tullut on Ja kansat alla ahdingon Jo hoiperrellen huokaa, Ja nautinnoistaan, paastoistaan, Puutteistaan, parannuksistaan Ne etsii hengen ruokaa.
Ja toiset lailla leijonan Rutistaa — toiset hekuman Ja synnin helmaan heittyy, Ja toiset maata kiroaa, Ja toiset herruutehen saa, Orjuuteen toiset peittyy.
Näin tuskissansa temmeltää Ja aaltoo koko aika tää, On synnyintuskissansa; Vaan synnyt, syntysanat myös On kätkettynä kuni yöss, Ja niitä kaipaa kansa.
Ja kerran kansa kumminkin On löytynyt, mi sanoihin On luonnon synnyt saanut, Mi näistä syntysanoistaan Loi kielen, kantelon ja maan. — Tuo kansa viel ei laannut.
Tuo kansa, Suomen kansa on, On kansa soiton, kantelon Ja syntysanojenkin. Vaan kuka luonnon synnyt loi, Se syntysanat luoda voi Viel hengen, sydämenkin.
Kun kannel viel sen kajahtaa, Niin luottehet lovesta saa Ja uuden ajan alkeet. Taas lähempänä Jumalaa Maat miestyy, kukkii, kohoaa Riemusta rinnan palkeet.
Pieni kansa, kallis kansa, siispä henkinen on työs! Huoltakaan ei siitä, vaikka vangittuna oisit yöss. Usein vankkaan vankilinnaan sankar suuri suljetaan, Aattehensa yhtäkaikki kulkee kautta kaiken maan.
Siitäkään ei huolta, vaikka korpeen olet joutunut! Usein aate, sana suurin korvesta on kaikunut. Eikä köyhyytesi haittaa, köyhä oli Herraskin, Orjan kahlehista kansat vapahti hän kuitenkin.
Eikä siitä huolta, milloin, miten työsi toimitat, Kunhan Jumalaan ja armoon uudet polvet uskovat — Niinkuin saarta aaltoloilla Luojan käsi kannattaa, Niinpä silloin sua myöskin sama käsi johdattaa.