Ja nousee — näkee tantereen Uudessa valossansa, Hän näkee kuinka taistelee Ja kaatuu Suomen kansa. Ja vihdoin korkeutehen Hän silmäns luopi, lausuen:
"Kun henkes, Herra korkehin, Saa matalinkin kansa, Se voittaa tappiossakin, Se voittaa kuolemansa — Ja ken nyt kärsi tappion, Se voittanunna on".
Lävistetty raamattu.
(Vöyrin kirkossa.)
"Ei tässä auta asehet, Ei kuulat eikä kalvat! Nyt kaataa meitä katehet Ja hiiden koirat halvat. Tuo suomalainen lauma on Vaan velhojoukko kelvoton!
Vaan yhden taikakapineen Mä tiedän kaikkivoivan, Mi nostaa maasta kaatuneen Ja antaa hengen, hoivan, Ja miehestä mi saapi viis Ja naisestakin miehen, hiis!
Mi loihdullansa lauman on Tuon vihattuin ja vääräin Ennenkin vienyt voittohon Ja surmaks satamääräin, Mi nytkin surm on siunattuin, Vaan voitto Luojan kirottuin.
Se kirja on — sisältäen Taikoja kauheoita, On lemmon kielet lehdet sen Ja sanat saatanoita! Ja kirja tuo on tässä tää. Mies ken sen ensin lävistää!"
Niin kasakoista muudan huus Ja kirjan maahan mätkäs Ja sylki, polki. — Peistä kuus Sen läpi pistää sätkäs. Ja kiroellen kirjan tuon He työnti sitte suuhun suon.
Vaan kuka voipi totuuden Ja Herran sanan peittää? Ja voiko hävittäjät sen Kostotta Herra heittää? Ei! Suosta kirja kohottiin Ja kirkkoon sieltä kannettiin.