Vaan nimetöinnä, haudattai On raastajat sen ratki — Niist raiskalinnut ruuan sai Ja sutten penikatki. Sill Herra tuhontekijän Pyyhkäisee kirjast elämän.
Heikinpäivänä.
Heikki on meidän miehiämme, Heikki hauska ja hupanen: Puhtehet puhuvi kaikki, Illat pitkät pilpattavi Noita lasten laulupäitä, Nuorten saamia sanoja, Vanhojen iki-runoja, Ijän kaiken kaskuloita — Niin ne laulut laukeavi, Sanat suustahan tulevi. Kuin on säihkyen säkenet, Takasta tulikipunat!
Heikki on meidän miehiämme, Talon vartia vakanen: Tasan Heikki heinät lyöpi, Konnut kahtia jakavi, Jotta karja kaikellainen Erkin päivihin eläisi; Tasan talvenkin jakavi Taitaltavi talven seljan, Kylmän kynnet poikki lyöpi, Pahoin pakkasen panevi: Tukan tuulehen ajavi, Hampahat hajottelevi.
Heikki on meidän miehiämme, Heikki veljistä väkevin: Karhunkin se kallistavi, Kääntää toiselle kylelle; Taikka nostavi neneä Tasakärseä taluvi Oksan alta, oksan päälle Honkahan havun sisästä Ihmisten ihattavaksi, Kansan katsaheltavaksi; Itsenkin iki-iloksi, Ijän kaiken kauneheksi.
Heikki on meidän miehiämme, Heikki poiista parahin — Varsinkin vakanen poika, Itse Heikki Heikkalassa: Heikki ei herrana elele, Eikä katso kakkuloilla Yli olkansa oloja; Eik ole tuota turhamaista Sivukulkijan sukua. Ain on hällä antamista, Ainap on avun varoa — Viljon vierahat pitävi, Tarjoten talossa käyvät, Tuopi köyhätkin tupahan, Lämpimähän läylemmätkin, Suopi leivän suuttomalle, Palan paljo tahtovalle, Siihen kaljat, petran taljat, Levon lempeän lisäksi.
"Heikki on meidän miehiämme, Poika poiista parahin!" Niin jo huonotki hokevi, Tunnustavi tuhmemmatki; Vaan ei myönnä meidän neiot, Immet tunnusta ikänä, Vanhat piiat varsinkana, Noin ne neitoset nimevi, Vanhat piiat pistelevi: Yksin tuppelo tuhersi; Itseksensä ijän kaiken. Yksin söi, makasi yksin, Yksin vanheni varatta — Yksin kurja kuolkohonki Saunahan savun sekahan Kuiva vasta kainalohon!
Vaan mikäpä meidän olla, Mikä poikana eleä Valmihissa maailmassa Valmihin elon varalla. Niin on poian oleskella, Kera impien eleä, Niinkuin päivän taivahalla Tähtien tuhanten kanssa, Tai kuin kuusen kunnahalla Sulo koivujen kesellä — Kenpä silloin kehtoaisi Yhen ottaa omaksi, Kun on kullekin käelle, Joka sormelle satoja!
Tukkipoika.
Soi kutsut kaukoa metsiin maan Ja latvoissa honkain huiski Ja honkain latvoista lattiaan Mont tietoa kummaa kuiski. Ja oksien alta nyt innoissaan Nous miehiä matkaan ja maailmaan.