Päinvastoin vielä kostuttaa Ne kosket maamme mullat, Niin että äidit huokajaa Ja itkee immet, kullat, Niin että mullat lämpiää Ja haihtuu halla, jää.
Mut kylvö kallis tuommoinen Myös kasvun jalon kantaa: Se Porthania jällehen Uusia meille antaa — Ja uus on aika, aamun koi Ja uusi soitto soi.
Puijolla 10/6 1884.
Veikot vuoristojen, Väinölän kukkulain! Täällä seisomme nyt tasalla taivahan. Sydän vankeudestaan Pyrkii sankarisiivilleen.
Kotkan luonto on näät kansalla vuoriston. Kotkakin kohoaa tasalle taivahan, Konsa korkeus valtaa Taivon tenholla sydämen.
Silloin maan rakohon ryömivi käärmehet, Laakson loukerohon lymökse jänikset; Vapisten vihapäiset Peikot piilohon pistäytyy.
Niin kun sortavi ken rauhaamme raatelee, Silloin silmäelee sorretut vuorien Huippuun, etteikö iske Sieltä kotka jo säihkyen.
Taivas silloin sä työs ankaran toimitat. Kotkan kostavan kuin polttavan pitkäisen Sortajiin sinä linkoot, Kurjat kaataen karkottain.
Veikot taivahan työ meilläkin eessä on. Täällä korkeuden kunnailla silmä, syön Etsii ilmojen rannat, Maamme maisemat rakkahat.
Täällä kaikki ne nyt löytyvi levossaan — Katso! kaikki ne vaan taivasta tavottaa Syliin sulkeaksensa Ijäisyyden ja onnen sen.