Sydän syttyi, heräs hengen valta, Uljas nero unestansa nousi, Levostansa lemmen suuri voima — Sydän syttyi helkkimähän hellin, Uusin kielin, hehkuvaisin mielin: Syvin sointu piti ilmi saada. Heräs henki, Suomen suuri henki, Otti olentosi orjaksensa: Ihantehet piti ilmi luoda. Nousi nero, syttyi lemmen liekki, Salamahti, suuri taikavoima: Taide piti Pohjolaankin luoda.
Soinnun saa jo ihmiskunta kuulla, Ihanteet jo näyttämölle nousee, Taide tarttuu taikasauvallansa, Uutta luoden, uutta unelmoiden.
Ja kun uusi, aaveksittu aika Tullut on ja toivomme on totta, Sunkin nimes silloin, sulo neito, Kaikukohon kahta kallihimmin, Kaikukohon kauas kaiun lailla Maasta maahan, sydämestä toiseen! Silloin vielä pojat Pohjanmaalta Kohottakoot korkealle maljan, Korkeamma kolminkertaisesti Kohottakoot kuulumahan kauan: Eläköhön Iida Aalbergimme! Eläköön!!!
Suomalaiselle teaterille 4/11 1884.
I.
Viel kannel Väinön meillä on Ja siin on kaiku verraton Ja verrattomat kielet — Ja konsa kansa haastelee, Se kannel vastaan kaikuilee Ja kertoo kansan mielet.
Ja mitä kansa omistaa, Sen ihanteina ilmi saa Ne kielet kanteloisen, Ne kansan tuumat julki tuo, Kuin marmoriin ne maamme luo Etehen kansan toisen.
Ja sivistyksen saleihin Käy itse kansan kielikin Sen kanteloisen kautta, Ja yhä sievemmäksi saa Ja maailmoita valloittaa Jo sointujensa tautta.
Niin Väinön kannel kaikuileis, Kun kansa sitä soitteleis, Vaan vait on vielä kansa, Ja kannelkin se verraton On kulkumielel koditon, Ja pois on puoltajansa.
Ja kolkutellen sydämiin Käy kaupungista kaupunkiin Nyt kantelomme kallis, Etteikö kansa polvilleen Taas ottais oman kanteleen ja kaikua sen sallis.