"Kaunis neito, Jumala on armahtanut teitä, ja nyt kutsuu valtiattarenne teitä luokseen takaisin!"
Kun Brangien astui Isolden eteen, polvistui hän, anoen anteeksi kaikkia pahoja tekojaan; mutta kuningatar oli myöskin vaipunut polvilleen hänen eteensä, ja molemmat lankesivat toinen toisensa kaulaan ja viipyivät kauan hellässä syleilyssä.
VI.
Suuri petäjä.
Ei Brangieniä, uskollista, vaan omaa itseään tulee rakastavien pelätä. Mutta miten voisivat heidän lemmenhuumeiset sydämensä olla varovaisia ja valppaita? Rakkaus syöksee heitä eteenpäin, niinkuin jano ajaa virtaa kohti uupunutta peuraa; tai on se niinkuin haukka, joka nälkiintyneenä äkkiä ampuu alas saaliinsa kimppuun. Voi, rakkautta ei voi salata! Tosin ei kukaan ole yllättänyt, kiitos olkoon Brangienin varovaisuuden, kuningatarta ystävänsä sylissä; mutta joka hetki, joka paikassa saattaa kuka hyvänsä nähdä, miten intohimo heidän mieliään kuohuttaa, pusertaa heitä toisiinsa, tulvii yli kaikkien heidän aistiensa niinkuin nuori viini pursuaa sammiosta.
Jo hiiviskelevät nuo hovin neljä konnaa, jotka vihasivat Tristania hänen urhoollisuutensa vuoksi, kuningattaren ympärillä. Jo tietävät he hänen lemmen-onnensa salaisuuden. He vallan vapisevat vihasta, vahingonilosta ja -halusta. Nyt voivat he kieliä kuninkaalle uutisen: he saavat nähdä, miten hänen hellyytensä muuttuu raivoksi, miten Tristan häpeällisesti ajetaan pois tai tuomitaan kuolemaan ja miten kuningatar joutuu tuskansa valtoihin. Kuitenkin he pelkäsivät Tristanin vihaa; mutta vihdoin voitti heidän vihansa heidän pelkonsa; ja eräänä päivänä kutsuivat nuo neljä paroonia kuningas Markin neuvossaliin ja Andret puhui hänelle näin:
"Jalo kuningas, epäilemättä tulee sinun sydämesi suuttumuksesta riehahtamaan ja kaikki me neljä olemme siitä suuresti pahoillamme; mutta meidän täytyy sinulle paljastaa eräs asia, jonka olemme saaneet ilmi. Sinä olet antanut sydämesi Tristanille ja Tristan tahtoo häväistä sinut. Turhaan olemme sinua siitä jo ennen varoittaneet: rakkaudesta tähän yhteen ainoaan ihmiseen olet sinä syrjäyttänyt muut sukulaisesi ja koko paroonikunnan etkä ole kallistanut korvaasi kenenkään meidän sanoillemme. Tiedä siis, että Tristan rakastaa kuningatarta: se on todistettu asia, ja jo on siitä paljon puhetta liikkeellä."
Jalo kuningas horjahti ja vastasi: "Sinä halpa raukka, millaisen kavalan juonen nyt olet keksinytkään! Totta on, että olen antanut sydämeni Tristanille. Silloin kun Morholt haastoi teidät taisteluun, painoitte kaikki päänne väristen alas ja vaikenitte kuin mykät. Tristan yksin uskalsi nousta häntä vastaan tämän maan kunnian puolesta, ja hän olisi voinut kuolla jokaisesta haavasta, minkä hän siinä taistelussa sai. Sentähden te vihaatte ja minä rakastan häntä enemmän kuin sinua, Andret, ja enemmän kuin teitä kaikkia, enemmän kuin ketään. Mutta mitä siis väitätte keksineenne? Mitä olette nähneet, mitä kuulleet?"
"Ei todellakaan mitään, herra, jota eivät omat silmäsi voisi nähdä, ei mitään, jota eivät omat korvasi voisi kuulla. Katsele, kuuntele, ylväs sire, ehkäpä sinulle kylläkin tarjoutuu otollinen tilaisuus siihen."
Tämän sanottuaan he vetäytyivät pois jättäen myrkyn itsestään vaikuttamaan.