Kuninkaan palvelijat ovat jo rientäneet hänen määräystään noudattamaan ja saapuneet kammioon, missä rakastavaisia pidetään vankeina. He raahaavat jälessään käsistään köysin sidottua Tristania. Jumalan kautta, olipa halpamainen teko kulettaa häntä noin! Häpeän kyyneleet puhkeavat hänen silmistään; mutta mitäpä ne häntä hyödyttävät! Häpeällisesti he vetävät hänet ulos; ja kuningatar huudahtaa hulluna tuskasta:
"Oi ystäväni, suurin iloni olisi kuolla, jos sillä voisin pelastaa sinut!"
Vartijat ja Tristan astuvat alas kaupungin kukkulalta roviota kohden. Mutta heidän kintereillään kiiruhtaa ratsumies, saavuttaa heidät ja hyppää alas vielä nelistävän ratsunsa selästä: Dinas se on, tuo kunnon maavouti. Saatuaan Lidanin linnaan tiedon tästä hirveästä tapahtumasta on hän henkensä edestä kiiruhtanut paikalle, ja vaahto, hiki ja veri pursuu hänen hevosensa kupeista.
"Poikani, olen rientänyt tänne ollakseni mukana kuninkaan oikeudenkäytössä. Kenties Jumala suo minun keksiä jonkun sellaisen käänteen, joka voi pelastaa teidät molemmat; nyt jo sallii hän minun ainakin auttaa sinua pienellä kohteliaisuudella. Ystävät", sanoi hän vartijoille, "tahdon, että kuljetatte häntä ilman näitä kammitsoita" — ja Dinas katkaisi häpeälliset köydet; — "jos hän yrittäisi paeta, niin onhan teillä toki miekkanne!"
Hän suutelee Tristania suulle, nousee jälleen satulaan ja ratsastaa eteenpäin.
Siispä kuulkaa, kuinka taivaan Jumala on täynnä armoa. Hän, joka ei tahdo syntisen kuolemaa, kuuli armollisesti noiden kurjien huokaukset ja kyyneleet, jotka rukoilivat häntä rääkättyjen ja onnettomien rakastavien puolesta. Sen tien vierellä, josta Tristania kuljetettiin, korkean vuoren harjalla kohosi päin pohjoista pienoinen rukouskappeli, joka näkyi kauvas merelle. Kuorin muuri oli aivan korkean äkkijyrkänteen äyräällä; kuorikuvun perällä oli pieni lasiakkuna, jonkun pyhimyksen taitehikasta käsialaa. Tristan sanoo saattajilleen:
"Hyvät herrat, te näette tuolla rukouskappelin; suokaa minun käydä siellä. Kuolemani on aivan lähellä, tahdon rukoilla Jumalaa, että hän armahtaisi minua, joka niin suuresti olen häntä vastaan rikkonut. Hyvät herrat, kuten näette, ei kappelista ole muuta uloskäytävää kuin tämä yksi; jokaisella teistä on miekkanne; tiedätte hyvin, etten voi poistua muuta tietä kuin tämän oven kautta; ja kun olen rukoillut Jumalaa, olen jälleen käsissänne!"
Eräs vartijoista sanoo:
"Voimme kyllä sallia sen hänelle."
He antavat hänen mennä kappeliin. Hän rientää sen läpi, tunkee kuoriin, tulee lasi-ikkunan luo äkkijyrkänteen reunalla, tarttuu akkunaan, avaa sen ja hyppää alas. — — — Mieluummin kuolla näin kuin polttoroviolla! Sellaisen ihmisjoukon ympäröimänä!