"Mestari, tämä laulu on kaikkein kauneimpia; sen ovat laatineet muinaiset bretagnelaiset Graelentin lemmentarinan muistoksi ja ylistykseksi. Sen sävel on suloinen ja suloiset ovat sen sanat. Mestari, sinulla on oiva ääni, soita ja laula se hyvin!"
Gallialainen lauloi ja sitten vastasi:
"Lapsi, ymmärrätkö siis jotakin soittimien jalosta taidosta? Jos Loonnois'n maan kauppiaat opettavat pojilleen myöskin harpun- ja lyyransoittoa, niin nouse, tartu soittimeen ja näytä meille taitosi."
Tristan otti harpun ja lauloi niin kauniisti, että kaikki paroonit tulivat liikutetuiksi sitä kuullessaan. Ja Mark ihaili suuresti tuota harpunsoittajaa, joka oli kotoisin samasta Loonnois'n maasta, minne Rivalin muinoin oli vienyt Valkokukan.
Laulun vaiettua ei kuningas pitkään aikaan virkkanut sanaakaan.
"Poikani", sanoi hän vihdoin, "siunattu olkoon se mestari, joka sinua on opettanut ja siunattu ollos sinä itse! Jumala rakastaa hyviä laulajia. Heidän äänensä ja heidän harppunsa säveleet tunkevat ihmisten sydämiin, herättävät heissä rakkaita muistoja ja saavat heidät unohtamaan monen murheen ja monen pahantyön. Sinä olet tullut meidän iloksemme tämän katon alle. Jää pitkäksi aikaa luokseni, ystävä!"
"Mielelläni olen palveleva teitä, sire", vastasi Tristan, "harpunsoittajananne, metsämiehenänne ja vasallinanne."
Hän teki niinkuin oli sanonut ja heidän keskinäinen hellyytensä kasvoi vain päivä päivältä kolmen vuoden aikana. Päivisin Tristan seurasi Markia oikeudenkäyttöihin ja metsästysretkille, ja öisin hän, nukkuessaan kuninkaallisessa huoneessa yhdessä hänen lähimpäin suosikkiensa ja uskottujensa kanssa, viihdytti hänen mieltänsä harpunsävelillä, silloin kun hän sattui olemaan surullinen. Paroonit pitivät hänestä paljon ja etenkin oli hän vouti Dinas Lidanilaisen sydäntä lähellä, niinkuin vast'edes kertomuksestamme tulemme huomaamaan. Mutta hellemmin vielä kuin paroonit ja Dinas Lidanilainen rakasti häntä kuningas itse. Heidän ystävyydestään huolimatta ei Tristan kuitenkaan voinut olla kaipauksella muistelematta isäänsä Rohaltia, mestari Gorvenalia ja suloista Loonnois'n maata.
Arvon herrat, ei sovi kertojan, joka tahtoo miellyttää kuulijoitaan, ryhtyä liian pitkiin puheisiin. Tämän tarinan aihe on sitäpaitsi niin kaunis ja moninainen, ettei se lisäyksiä kaipaa. Mainitsenpa siis vain aivan lyhyesti, että Rohalt Sanan-Pitäjä kauan aikaa harhailtuaan maita ja meriä vihdoinkin saapui Cornwallin maahan ja löysi Tristanin, ja näyttäen kuninkaalle kallista muistokiveä, jonka tämä muinoin oli antanut Valkokukalle häälahjaksi, hän puhui seuraavasti:
"Kuningas Mark, tämä on Tristan Loonnois'n maasta ja teidän sisarenne poika, Valkokukan ja kuningas Rivalinin poika. Morganin herttua kantaa vääryydellä valtikkaa hänen maassaan; on jo aika, että hän palaa perintöoikeuksiinsa."