Mainitsenpa vielä lyhyesti, että Tristan, saatuaan enoltaan ritarivarustukset, purjehti meren poikki Cornwallin laivoilla, teki itsensä tunnetuksi isänsä vanhoille vasalleille, vaati taisteluun Rivalinin murhaajan, surmasi hänet ja otti jälleen haltuunsa maan.
Mutta sitten tuli hän ajatelleeksi, että kuningas Mark oli varmaankin onneton ilman häntä, ja koska sydämen jalous aina oli määräävänä hänen kaikissa edesottamisissaan, kutsui hän kokoon kreivinsä ja parooninsa ia puhui heille seuraavasti:
"Loonnois'n ritarit, olen valloittanut takaisin tämän maan ja kostanut kuningas Rivalinin kuoleman Jumalan ja teidän avullanne. Siten olen antanut isälleni, mikä hänelle kuului. Mutta onpa vielä kaksi, Rohalt ja kuningas Mark Cornwallin maasta, jotka ovat minua orpoa ja harhailevaa lasta tukeneet ja joille minun myös tulee suoda isän nimi; eikö minun siis myös heitä kohtaan tule täyttää pojan velvollisuudet? Kaksi asiaa omistaa ylhäissäätyinen mies: maansa ja ruumiinsa. Siispä luovutan Rohaltille, jonka näette tässä vierelläni, maani: isäni, se on teidän ja teidän poikanne saakoon sen teidän jälkeenne. Kuningas Markille luovutan ruumiini: jätän tämän maan, niin rakas kuin se minulle onkin, ja lähden palvelemaan herraani Markia Cornwallin maahan. Tällainen on tuumani; mutta te, Loonnois'n ritarit, olette uskottujani ja neuvosmiehiäni, jos siis joku teistä tahtoo minua opastaa toisenlaiseen päätökseen, niin nouskoon hän nyt ja puhukoon!"
Mutta kaikki paroonit ylistivät hänen päätöstään kyyneleet silmissä, ja Tristan, ottaen ainoaksi matkatoverikseen Gorvenalin, hankkiutui lähtemään kuningas Markin maahan.
II.
Irlannin Morholt.
Kun Tristan saapui sinne, olivat Mark ja kaikki hänen parooninsa suuressa ahdistuksessa. Sillä Irlannin kuningas oli varustanut häntä vastaan suuren laivaston, jonka määrä oli tyystin hävittää Cornwall, siinä tapauksessa, että Mark edelleenkin kieltäytyisi, kuten hän jo oli tehnyt viisitoista vuotta, suorittamasta sitä veroa, jonka hänen esi-isänsä muinoin olivat maksaneet. Mutta tietäkää siis, että muinaisten sopimusten mukaan irlantilaisilla oli oikeus kantaa Cornwallin maasta ensimäisenä vuonna kolmesataa naulaa kuparia, toisena vuonna kolmesataa naulaa hienoa hopeaa ja kolmantena vuonna kolmesataa naulaa kultaa. Mutta kun tuli neljäs vuosi, piti hänen saada lunnaakseen kolmesataa nuorta poikaa ja kolmesataa nuorta tyttöä, kaikki viidentoista-vuotisia, jotka arvanheitolla piti valittaman Cornwallin vanhimmista suvuista. Sinä vuonna oli Irlannin kuningas lähettänyt Tintageliin sanansaattajakseen jättiläisritarin nimeltä Morholt, jonka sisaren hän oli nainut ja jota ei vielä kukaan koskaan ollut voittanut taistelussa. Mutta kuningas Mark oli suljetulla sinetillä varustetulla kirjeellä antanut tästä tiedon ympäri maata ja kutsunut kokoon hovin ja kaikki paroonit neuvotellakseen heidän kanssaan asiasta.
Määräpäivänä, kun kaikki paroonit olivat kokoontuneet palatsin holvisaliin ja kuningas Mark itse istuutunut korukatoksensa alle, puhui heille Morholt seuraavasti:
"Kuningas Mark, kuule vielä viimeinen kerta Irlannin kuninkaan, minun herrani, lähettämä sana. Hän pyytää sinua vihdoinkin maksamaan sen veron, jonka olet hänelle velkaa. Ja koska olet niin kauan niskoitellut, vaatii hän sinua vielä tänä päivänä luovuttamaan minulle kolmesataa nuorta poikaa ja saman verran tyttöjä, kaikki viidentoistavuotisia, jotka arvanheitolla pitää valittaman Cornwallin suvuista. Laivani, jonka näette lepäävän tuolla Tintagelin satamassa ankkuroituna, on kuljettava heidät, meidän luoksemme orjuuteen. Kuitenkin, jos joku — lukuunottamatta sinua itseäsi, kuningas Mark, niinkuin hyvä tapa vaatii — jos joku parooneistasi tahtoo taistelulla osoittaa, että Irlannin kuningas kantaa tämän veron vastoin oikeutta, niin otan vastaan hänen haasteensa. Kuka teistä, Cornwallin ritarit, tahtoo kamppailla maansa vapauden puolesta?"
Paroonit silmäilivät salavihkaa toinen toisiaan ja painoivat päänsä alas. Mikä ajatteli itsekseen näin: "Onneton poika, katso toki Irlannin Morholtin vartta: hän on väkevämpi kuin neljä vahvaa miestä. Katso hänen miekkaansa: etkö tiedä, että niinkuin noiduttu on se listinyt urhojen päitä niinä vuosina, jolloin hän on valvonut kuninkaan saatavia hänen vasallimaissaan? Kuolemaako siis etsit? Miksi kiusata Jumalaa?" Mikä tuumi tähän tapaan: "Sitä vartenko siis olen kasvattanut teidät, rakkaat poikani, että joutuisitte orjan tehtäviä toimittamaan, ja teidät, rakkaat tyttäreni, että saisitte ilotytön kohtalon? Mutta kuolemani ei teitä siitä pelastaisi." Ja kaikki vaikenivat.