Almayerin ääni kuului jo vähän iloisemmalta hänen vastatessaan.
"Hyvä, tehdään niinkuin tahdot. Minä olen valmis kuuntelemaan sinua huomenna mihin aikaan tahansa, jos sinulla on jotain sanottavaa. Mutta mitä joutavia minä puhunkaan! Kun sinä kerran olet nähnyt sulttaani Lakamban, niin et halua palata tänne, Dain. Saatpa nähdä. Muista vain, että minä en tahdo olla missään tekemisissä Lakamban kanssa. Sen voit sanoa hänelle. Mutta mitä asiaa sinulla loppujen lopulla sitten on minulle?"
"Huomenna me puhumme siitä, tuan. Nyt minä jo tunnen sinut", vastasi malaiji. "Minä puhun vähän englantia, niin että me voimme puhella kenenkään meitä ymmärtämättä ja sitten — —".
Hän keskeytti äkkiä puheensa kysyen kummissaan: "Mistä tuo melu tulee, tuan?"
Almayer oli myöskin kuullut yhä äänekkäämpää melua. Se johtui ottelusta, jonka naiset olivat taas omalla puolellaan aloittaneet. Ilmeisesti oli Ninan kiihkeä uteliaisuus voittamassa äitinsä korkean käsityksen sopivasta käytöksestä. Selvästi kuuli raskasta hengitystä, ja oviverho heilahteli ottelun kestäessä, joka oli pääasiallisesti fyysillistä laatua, vaikkakin samalla kuului Mrs. Almayerin äkäisesti nuhteleva ääni. Tavallisuuden mukaan ei hänen puheessaan ollut mitään johdonmukaisuutta, vaan syyti hän totuttuun tapaansa häpäiseviä sanoja.
"Sinä häpeämätön nainen! Oletko sinä orja?" kirkui kimakasti suuttunut talon emäntä. "Peitä kasvosi, senkin lurjus! Mokomakin valkoinen käärme, en päästä sinua!"
Almayerin kasvoilla kuvastui suuttumus ja samalla epäilys siitä, oliko viisasta sekaantua äidin ja tyttären välisiin asioihin. Hän vilkasi malaijilaiseen vieraaseensa, joka vaijeten odotteli mellakan loppumista. Asia näytti vierasta huvittavan. Mutta Almayer huitaisi vain halveksivasti kädellään ja murahti:
"Ei se ole mitään. Naiset siellä vain."
Malaiji nyökkäsi arvokkaasti päätään, ja hänen kasvonsa saivat rauhallisen, välinpitämättömän ilmeen, niinkuin tapa vaati tuollaisen selityksen jälkeen. Kiista oli nyt päättynyt, ja ilmeisesti nuoremman tahto oli voittanut, sillä Mrs. Almayerin korkeakantaisten sandaalien kiireinen kapse loittoni ja häipyi kuulumattomiin. Rauhoittunut talon isäntä aikoi juuri aloittaa uudelleen keskustelun, kun hän ihmeekseen huomasi vieraansa kasvojen ilmeen aivan odottamatta muuttuneen. Almayer käänsi silloin päätään ja näki Ninan seisovan oven aukossa.
Mrs. Almayerin peräydyttyä kiistakentältä Nina oli kohottanut valloittamaansa oviverhoa ja huudahtanut halveksivasti: "Sehän on vain kauppias." Ja nyt hän seisoi kirkkaassa valossa, pimeä käytävä taustanaan, hänen huulensa olivat raollaan, hänen tukkansa oli vielä kiistasta epäjärjestyksessä, ja hänen ihanissa, säihkyvissä silmissään oli yhä vihainen tuike. Yhdellä silmäyksellä huomasi hän ryhmän valkopukuisia keihäsmiehiä, jotka seisoivat liikkumattomina varjossa, parvekkeen syrjäisessä kolkassa. Hänen katseensa kiintyi uteliaasti loistavan seurueen johtajaan. Tämä seisoi vähän syrjässä, melkein Ninaa vastapäätä, ja näin arvaamattoman kauniin näyn lumoamana hän oli kumartunut syvään ja kohottanut yhteen liitetyt kätensä päänsä yläpuolelle kunnioituksen merkiksi. Sitä malaijit osoittavat vain maan mahtaville. Räikeä lampun valo, joka valaisi hänen mustan, silkkisen viittansa kultakirjailua, taittui tuhansina säkenöivinä säteinä hänen tikarinsa jalokivillä koristettuun kahvaan. Se pisti esille monipoimuisesta, punaisesta uumaverhosta, joka oli kääritty leveäksi vyöksi. Niinikään leikkivät valon säteet sormusten kallisarvoisilla kivillä, joita hänellä niin runsaasti oli mustissa sormissaan. Hän oikaisihe nopeasti tehtyään syvän kumarruksensa ja laski joustavan kevyesti kätensä lyhyen miekkansa kahvaan, joka oli koristettu kirkkaiksi värjäillyillä, hevosen karvoista tehdyillä hetaleilla. Nina, joka epäröiden seisoi kynnyksellä, näki edessään solakan keskikokoisen vartalon ja leveät, voimakkaan näköiset hartiat. Sinisen, poimuisen turbaanin alta, jonka tupsut sievästi laskeutuivat yli vasemman olan, pistivät esille päättävän, hillittömän hyvätuulisen, mutta samalla arvokkaan näköiset kasvot. Jykevä alaleuka, täyteläiset punaiset huulet, liikehtivät sieraimet ja ylpeä pään asento todistivat puolivilliä, kesyttämätöntä, ehkäpä julmaakin olentoa ja hälvensivät samalla sitä vaikutusta, minkä hänen rodulleen niin ominaiset, naismaisen lempeät silmänsä tekivät. Kun Nina oli vapautunut ensi ihmettelystään, näki hän noitten silmien kiintyneen itseensä niin hillittömän ihailevasti ja kaipaavasti, että hän tunsi tähän asti hänelle vieraan, hätääntymisen ja mielihyvän sekaisen kainouden tunteen vähitellen valtaavan koko olentonsa. Hämmentyneenä näistä oudoista tunteista Nina pysähtyi oven aukkoon ja vetäsi vaistomaisesti verhon alaosan yli kasvojensa jättäen näkyville ainoastaan pyöreähkön leukansa, kasvoille valahtaneen tukan kiehkuran ja toisen silmän, jolla voi tarkastella tuota komeata, uljasta miestä. Ei yksikään niistä harvoista kauppiaista, joita hän oli nähnyt tällä samalla parvekkeella, ollut likimainkaan tähän verrattavissa.