"Ei, tuan. Ei, älä kerro mitään," kielteli Babalatchi. "Minä menen sinne itse auringon noustessa ja ilmoitan hänelle kaikki."
"Minäpä käväsen ulkona katsomassa," sanoi Dain varustautuen lähtemään.
Ulkona alkoi rajuilma raivota uudelleen, sankat pilvet liikkuivat matalalla pään päällä. Kuului herkeämättä kaukaista ukkosen jyrinää ja läheltä tuon tuostakin ankaria räjähdyksiä. Sinertäväin salamain taukoamatta singahdellessa näyttäytyivät tämän tästä metsät ja virta häikäisevän selvin yksityispiirtein, mikä on niin ominaista moisella ukkosilmalla. Rajahin talon oven ulkopuolella seisoivat Dain ja Babalatchi huojuvalla parvekkeella. Myrskyn rajuus näytti heitä ihan hämmentävän ja huumaavan. Heidän ympärillään näkyi joka taholla maassa kyyköttäviä hahmoja. Ne olivat rajahin orjia ja palvelijoita, jotka etsivät suojaa sateelta. Äkkiä huusi Dain kovasti venemiehilleen, jotka vastasivat hänelle kuin yhdestä suusta: "Ada,[11] tuan!" ja katselivat levottomina virtaa.
"Nyt käy kova virta!" huusi Babalatchi Dainin korvaan. "Virta on aika kiukkusella tuulella. Katsohan! Katsohan kiitäviä puunrunkoja! Voitkohan mennä?"
Dain tähysteli epäröiden tummansinistä, kuohuvaa veden pintaa, jota metsä kaitana tummana juovana kaukana toisella puolella rajoitti. Äkkiä välähti valkoinen salama. Näkyviin tulivat matala niemi, sen tuulessa taipuvat puut ja Almayerin talo. Vain hetken ne väikkyivät silmissä ja hävisivät samalla. Dain tyrkkäsi Babalatchin tieltään ja juoksi rantaan venevalkamaan. Häntä seurasivat hänen vilusta värisevät venemiehensä.
Babalatchi vetäytyi hitaasti sisään ja sulki oven, sitten hän kääntyi ympäri ja katseli vaijeten Lakambaan. Rajahi istui liikkumatta tuijottaen ilmeettömästi pöytään. Babalatchi katseli tarkkaavasti tuota hämmentynyttä miestä, jota hän oli palvellut niin monta vuotta hyvinä ja pahoina päivinä. Varmaankin tunsi yksisilmäinen valtiomies villissä, aina järkeilevässä povessaan outoa kiintymyksen ja ehkäpä säälinkin tunnetta tuota miestä kohtaan, jota hän sanoi herrakseen. Nyt kun hän oli ensimäisen neuvonantajan turvallisessa asemassa, voi hän kaikessa rauhassa tarkastella elämäänsä halki menneitten vuosien hämärän. Niin, olihan hän kerran ollut rosvonakin ja saanut silloin turvapaikkansa tuon miehen kodissa, perin alkuperäisillä, vaatimattomilla riisiviljelyksillä. Sitten oli seurannut pitkä ajanjakso, jolloin menestys oli ollut keskeymätöntä ja viisaita neuvoja oli riittänyt. Peloton Lakamba oli silloin päättäväisesti pannut käytäntöön tarkoin harkitut salajuonensa, kunnes koko itärannikko Poulo Lautista aina Tanjong Batuun asti kuunteli Babalatchin järkeviä neuvoja, joita Sambirin valtias heille ominaan jakeli. Miten monta vaaraa olikaan vältetty, miten monta kertaa uljaasti katsottu vihollista silmiin, miten monta valkoista miestä olikaan petetty noina pitkinä vuosina! Ja kun hän nyt katseli niin monen vuoden kärsivällisen työn tulosta, niin näki hän edessään Lakamban, jonka uhkaavan vaaran pelkkä varjokin oli masentanut. Hallitsija alkoi vanheta, ja Babalatchi, tuntien rauhattoman tunteen vatsansa pohjassa, asetti sinne vaistomaisesti molemmat kätensä. Yht'äkkiä hänkin surukseen huomasi, että vanhuushan se häntä itseäänkin jo vaivasi. Uhkarohkean toiminnan aika oli heiltä kummaltakin jo mennyttä. Varovainen viekkaus oli heidän ainoa tukensa ja turvansa. He kaipasivat rauhaa. He olivat jo taipuvaisia muutoksiin, olivatpa he valmiit supistamaan elintapojaankin, jotta heillä olisi varoja, millä torjuisivat päältään vaikeat ajat, jos ne olivat niin torjuttavissa. Babalatchi huokasi jo toisen kerran sinä yönä asettuessaan istumaan Lakamban jalkojen juureen ja tarjotessaan herralleen äänettömällä myötätunnolla tämän pähkinärasian. He istuivat lähekkäin, mutta ääneti, kuten pähkinäin pureksijain tapa oli, liikuttivat hitaasti leukojaan, syljeksivät säädyllisesti avosuiseen kädestä käteen kulkevaan messinkiastiaan ja kuuntelivat ulkona raivoavien elementtien hirvittävää mellastusta.
"Siellä on aika kova tulva," huomautti Babalatchi surunvoittoisesti.
"Niin on," sanoi Lakamba. "Menikö Dain?"
"Kyllä hän meni, tuan. Hän juoksi rantaan kuin pahan hengen riivaama."
Seurasi pitkä vaitiolo.