Nina lähestyi äitiään ja kosketti epäröiden huulillaan kurttuisaa otsaa. Mrs. Almayer torjui halveksuen moiset hellyyden osoitukset, joitten hän kaikesta huolimatta pelkäsi tarttuvan itseensä.
"Enkö minä milloinkaan enää näe sinua, äiti?" kysyi Nina.
"Et", vastasi Mrs. Almayer oltuaan jonkun aikaa vaiti. "Miksi sinä palaisit tänne, missä minun täytyy kuolla? Sinä olet elävä kaukana täältä loistossa ja mahtavuudessa. Kun minä saan kuulla, että valkoisia miehiä on karkoitettu saarilta, niin minä tiedän silloin, että sinä olet elossa ja pidät mielessäsi minun neuvoni."
"Minä pidän ne aina mielessäni," virkkoi Nina vakavana. "Mutta missä piilee sitten minun valtani ja miten voin minä sitä käyttää?"
"Älä anna miehesi katsoa liian kauan silmiisi äläkä anna hänen painaa päätänsä sinun syliisi muistuttamatta hänelle, että miesten täytyy tapella, ennenkuin saavat levätä. Ja jos hän vitkastelee, niin anna sinä itse hänelle hänen tikarinsa ja käske hänen lähteä liikkeelle. Tee, niinkuin mahtavan ruhtinaan puoliso tekisi, kun viholliset ovat lähellä. Anna hänen surmata ne valkoiset miehet, jotka tulevat tekemään meidän kanssamme kauppaa. Heillä on kauniit sanat huulillaan, mutta ladatut pyssyt käsissään. Voi!" sanoi hän lopuksi huokaisten, "heitä on joka merellä ja joka rannikolla. Ja heitä on hyvin paljon!"
Samassa Mrs. Almayer työnsi kanootin keulan virralle päin, mutta ei päästänyt vielä venettä irti, vaan piteli kädellään laidasta kiinni. Hän epäröi ja mietti. Nina asetti melan lappeen rantaäyrästä vasten ja oli valmis työntämään kanoottinsa virtaan.
"Mitä nyt, äiti?" kysyi Nina hiljaa. "Kuuletko sinä jotakin?"
"En", vastasi Mrs. Almayer hajamielisenä. "Kuulehan, Nina," virkkoi hän äkkiä hetken vaitiolon jälkeen, "vuosien kuluttua tulee rinnallesi muita naisia — —"
Tähän keskeytyi Mrs. Almayerin puhe, sillä kanootista kuului tukahutettu huuto ja melan kolahdus. Mela oli pudonnut Ninalta, kun hän käsillään oli torjunut äitinsä sanat. Mrs. Almayer lankesi polvilleen rannalle ja nojautui yli kanootin laidan voidakseen katsella tytärtään silmistä silmiin.
"Kyllä muita naisia tulee rinnallesi," toisti hän vakuuttavasti. "Minä sanon sen sinulle siksi, että sinä olet puoleksi valkoinen ja voit unohtaa, että hän on mahtava päällikkö ja että tuollaista täytyy tapahtua. Peitä silloin vihasi ja älä näytä hänelle pienimmälläkään kasvojen ilmeellä sitä tuskaa, mikä kaivertaa sinun sydänjuuriasi. Mene häntä vastaan niin, että ilo säteilee silmistäsi ja viisaus puhuu huuliltasi, sillä sinun puoleesi hän kääntyy sekä surunsa että epäillyksensä hetkinä. Niin kauan kuin hänen huomionsa on kiintynyt useihin naisiin, voit sinä häntä hallita. Mutta jos sattuisi olemaan ainoastaan yksi, jonka seurassa hän näyttäisi unohtavan sinut, silloin — —"