"Silloin minä en voisi elää," parkasi Nina peittäen molemmilla käsillään kasvonsa. "Älä puhu niin äiti! Ei sellaista voi tapahtua."
"Silloin", jatkoi Mrs. Almayer rauhallisesti, "älä vähääkään sääli sitä naista, Nina".
Mrs. Almayer kuljetti kanoottia laidasta virtaa kohden ja iskeytyi siihen molemmin käsin kiinni, kun veneen keula jo pistäysi virralle.
"Itketkö sinä?" kysyi äiti tiukasti tyttäreltään, joka istui yhä veneessään peitetyin kasvoin. "Nouse nyt ja ota melasi, sillä Dain on jo kylliksi kauan sinua odottanut. Ja muistakin, Nina, että et sääli. Ja jos sinun pitää iskeä, niin iske varmalla kädellä".
Mrs. Almayer pani kaikki voimansa liikkeelle ja kumartuen eteenpäin työnsi kepeän aluksen kauaksi virralle. Kun hän oli taas tointunut ponnistuksistaan, koetti hän turhaan edes vilaukselta nähdä kanoottia. Mutta se näytti heti hävinneen valkoiseen autereeseen, joka vaappui Pantain lämmenneitten vesien yllä. Kuunneltuaan vähän aikaa tarkkaavasti polvillaan, Mrs. Almayer ojentautui syvään huokaisten pystyyn, ja pari kyynelkarpaloa vieri hitaasti hänen kuihtuneita poskiaan alas. Hän pyyhkäsi ne äkkiä pois harmaan tukkansa suortuvilla, aivan kuin olisi hävennyt itseään. Mutta hän ei jaksanut pidättää äänekästä huokausta, sillä hänen sydämensä oli raskas ja hän kärsi kovasti. Hellät tunteet olivat hänelle siksi outoja. Samassa hän oli kuulevinaan heikon äänen. Se oli kuin hänen oman huokauksensa kaiku. Mrs Almayer pysähtyi, herkisti kuulonsa äärimmäisiin ja pälyili levottomana läheisiä pensaita.
"Kuka siellä?" kysyi hän epäröivä sävy äänessään. Mielikuvituksessaan hän jo näki joukottain aavemaisia olentoja autiolla virran rannalla. "Kuka siellä?" kysyi hän hiljaa uudelleen.
Vastausta ei kuulunut. Virran surullisen yksitoikkoinen solina vain tuntui tuolla valkoisen sumuharson takana paisuvan hetkeksi tavallista kovaäänisemmäksi. Mutta pianpa sekin hävisi rantoja huuhtelevan veden loiskeeseen.
Mrs. Almayer pudisteli päätään kuin vastaukseksi omille ajatuksilleen ja asteli nopeasti pensaitten luota vilkuillen terävästi oikealle ja vasemmalle. Hän meni suoraapäätä keittiösuojusta kohden ja huomasi, että tulisijan kekäleet hehkuivat tavallista kirkkaammin. Näytti kuin joku olisi illan kuluessa pannut uutta polttoainetta tuleen. Kun Mrs. Almayer tuli lähelle tulisijaa nousi Babalatchi, joka oli istua kyyhöttänyt lämpimässä tulen hehkussa, ja meni pimeään häntä vastaan.
"Joko hän on mennyt?" kysyi huolestunut valtiomies hätäisesti.
"Jo", vastasi Mars. Almayer. "Mitä valkoiset miehet nyt puuhaavat?
Milloin sinä erkanit heistä?"