Ford ei käynyt useasti Almayeriä tapaamassa, sillä se ei ollut niinkään mieluinen tehtävä. Alku-aikoina Almayer tapasi välinpitämättömästi vastata vanhalle merikarhulle, kun tämä kovaäänisesti kyseli hänen terveyttään. Vieläpä yritteli hän itsekin puhella kysellen uutisia. Mutta hänen äänensävystään voi selvästi kuulla, etteivät mitkään tämän maailman asiat häntä vähintäkään huvittaneet. Sitten hän alkoi asteittain tulla yhä vaiteliaammaksi, mutta ärtyisyyttä ei hänessä huomannut. Näytti siltä, kuin olisi hän vähitellen unohtanut puhumisen taidon. Toisinaan hän myöskin piiloutui talon pimeimpään huoneeseen, mistä Fordin täytyi etsiä häntä seuraamalla edellään loikkivan apinan tassutusta. Apina oli aina ottamassa Fordia vastaan ja vei hänet isäntänsä luo. Tuo pikku elukka näytti ottaneen tehtäväkseen huolehtia kaikin puolin herrastaan. Ja milloin se vain tahtoi saada isäntänsä parvekkeelle, kiskoi se itsepintaisesti häntä nutusta, kunnes Almayer viimein nöyrästi tuli päivänvaloon, jota hän muuten näytti kovasti vierovan.
Eräänä aamuna Ford tapasi Almayerin istumassa parvekkeen lattialla, selkä seinän nojassa, jalat jäykkinä hajallaan, kädet riipuksissa sivuilla. Kun Ford näki ystävänsä ilmeettömät kasvot, suurina tuijottavat silmät, liikkumattomat silmäterät ja tämän jäykän asennon, niin tuli hänelle mieleen tavattoman suuri, miestä esittävä nukke, joka oli särkynyt ja viskattu syrjään. Fordin noustessa portaita käänsi Almayer hitaasti päätään.
"Ford," murahti hän lattialta. "En minä voi unohtaa."
"Etkö voi?" virkkoi Ford viattoman näköisenä tavotellen puheessaan reipasta äänensävyä. "Minä tahtoisin olla sinun kaltaisesi. Minulta muisti vähitellen häviää — vanhuuttahan se on luullakseni. Eräänäkin päivänä perämies — —"
Ford keskeytti puheensa, sillä Almayer oli noussut, horjahti ja etsi tukea ystävänsä käsivarresta.
"Ohoi, ystäväni! Sinä olet tavallista reippaampi tänään. Pian olet taas entisellään," sanoi Ford iloisesti, vaikka hän pikemminkin tunsi pelon hiipivän sydämeensä.
Almayer irroitti kätensä, seisoi hyvin suorana, pää pystyssä, hartiat taakse vedettyinä ja katseli tylsästi virran vireessä runsaana läikehtivää auringonpaistetta. Hänen nuttunsa ja väljät housunsa läpättivät tuulessa hänen laihoilla raajoillaan.
"Anna hänen mennä!" kuiskasi Almayer korvia vihlovalla äänellä. "Anna hänen mennä. Huomenna hänet unohdan. Minä olen luja mies … luja kuin kallio … luja…"
Ford katsahti häntä kasvoihinsa ja — pakeni. Laivuri oli melko luja mies hänkin, minkä hänen purjehdustoverinsa voivat todistaa. Mutta Almayerin mielenlujuudelle ei hänenkään rohkeutensa voinut vertoja vetää.
Kun laiva seuraavan kerran saapui Sambiriin, tuli Ali varhain aamulla masentuneena laivalle. Hän valitteli Fordille, että kiinalainen Jim-Eng oli tunkeutunut Almayerin taloon ja oli elänyt siellä kuin kotona viime kuun.