"Ja he polttavat molemmat," lisäsi Ali.
"Hyi! Opiumiako tarkoitat?"
Ali nyökkäsi päätään, ja Ford jäi miettimään. Hetken kuluttua hän virkkoi itsekseen: "Mies parka! Kuta pikemmin, sitä parempi tällä kertaa." Iltapäivällä Ford meni Almayerin luo.
"Mitä sinä täällä teet?" kysyi hän Jim-Engiltä, jonka hän tapasi tallustelemassa parvekkeella.
Jim-Eng selitteli huonolla malaijinkielellä, puhuen varsin pitkälle menneen opiuminpolttajan yksitoikkoisella, välinpitämättömällä äänenpainolla, mitenkä hänen talonsa oli jo vanha, mitenkä sen katto vuosi ja lattia oli mädännyt. Ja koska hän oli ollut Almayerin hyvä ystävä monta herran vuotta, niin oli hän tässä kerran ottanut rahansa, opiuminsa ja kaksi piippuansa ja tullut elämään tähän suureen taloon.
"Täällä on paljon huoneita. Hän polttelee ja minä elän täällä. Mutta ei hän polta enää kaukaa," sanoi kiinalainen lopuksi.
"Missä hän on nyt?" kysyi Ford.
"Sisällä. Hän nukkuu," vastasi Jim-Eng väsyneesti.
Ford vilkasi ovesta sisään. Huoneen hämärässä valossa hän näki Almayerin makaamassa seljällään lattialla. Pää oli puualuksella, pitkä valkoinen parta hajallaan rinnalla, kasvojen väri keltainen, puoleksi suljetuista silmistä näkyi vain valkuainen.
Fordia värisytti ja hän kääntyi poispäin. Mennessään hän huomasi pitkän kaistaleen haalistunutta, punaista silkkiä ja siinä muutamia kiinalaisia kirjaimia. Jim-Eng oli sen juuri kiinnittänyt erääseen parvekkeen patsaaseen.