"Mitä tuo on?" kysyi Ford.
"Tuoko!" sanoi Jim-Eng värittömällä äänellään. "Siinä on talon nimi, aivan sama kuin omassa talossanikin. Oikein hyvä nimi."
Ford katseli kiinalaista hetken aikaa ja lähti. Hän ei tiennyt, mitä tuo punaiseen silkkiin söhritty, hullunkurisen näköinen kiinalainen kirjotus merkitsi. Mutta jos hän olisi kysynyt sitä Jim-Engiltä, niin olisi tuo rauhallinen kiinalainen erikoisen mahtavasti selittänyt hänelle, että silkkipalaseen oli kirjoitettu: "Taivaallisen ilon maja".
Saman päivän illalla Babalatchi kävi tervehtimässä kapteeni Fordia. Kapteenin hyttiin mentiin kannelta. Babalatchi istui hajareisin korkealla kynnyksellä, Ford poltteli hytin leposohvalla piippuaan. Laivan piti lähteä seuraavana aamuna, ja vanha valtiomies tuli tapansa mukaan vielä vähän rupattelemaan.
"Me saimme viime kuussa uutisia Balista," huomautti Babalatchi. "Vanhalle rajahille on syntynyt pojanpoika, ja nyt on siellä ilo ylimmillään."
Fordin mielenkiinto heräsi, ja hän kohosi istumaan.
"Kyllä," virkkoi Babalatchi vastaukseksi Fordin katseeseen. "Kyllä minä kerroin siitä hänelle. Tein sen jo, ennenkuin hän oli alkanut polttaa."
"Hyvä on. Entä mitä hän sanoi?" kysäsi Ford.
"Pääsin pakoon ehein nahoin," sanoi Babalatchi perin vakavana, "sillä valkoinen mies on jo hyvin heikko. Hän kaatui hyökätessään kimppuuni." Sitten lisäsi Babalatchi hetken kuluttua: "Eukko on aivan haltioissaan ilosta."
"Mrs. Almayeriäkö tarkoitat?"