"Ei, valtiatar, se on saksalainen tapa."
"No, sittepä lienee minun lunastettava itseni irti", sanoi Hadwig rouva nauraen, ja hän tarttui kiini punaposkiseen logiikantutkijaan ja veti hänet luokseen suudellakseen häntä. Mutta tämäpä riistäytyikin irti ja juosten meluavien toveriensa joukkoon huusi:
"Sellaista rahaa me emme tunne!"
"Mitä sitten tahdotte lunnaiksi?" kysyi herttuatar. Hän oli jo käydä kärsimättömäksi.
"Myöskin piispa Salomo Konstanzista oli kerran vankimme", sanoi poika, "ja hän toimitti meille kolme uutta lupapäivää vuodessa ynnä lähetyksen lihaa ja leipää, ja hän sen kirjallisesti vahvisti testamentissaan."
"Oi sinä koskaan kyllästymätön nuoruus! Lienee sitte minunkin oltava anteliaisuudessa ainakin piispan vertainen. Oletteko jo maistaneet Bodenjärven siikoja?"
"Emme!" huusivat pojat.
"Niinpä on teidän vuosittain saatava kuusi siikaa muistoksi minusta.
Kala tekee hyvää nuorille suille."
"Lupaatteko sen meille oikein kirjeellä ja sinetillä?"
"No, jos niin täytyy!"