… "Jos puussa tai kivessä löydät viivan tapaisesti juoksevan juovan, niin on se yhdensuuntaisesti asettuneiden osien yhteinen raja. Jos kivi tai puu juovan kohdalla jakautuu kahtia, niin näemme kaksi juovantapaista läpileikkausta jakauman kohdalla, missä ennen oli vain yksi juova ja viiva. Ja sen lisäksi näemme kaksi uutta pintaa, jotka ovat yhtä leveät kuin kappale oli paksu, kun uusia pintoja ei vielä nähty. Tästä käy selville, että tämä kappale alkuaan oli yhdistyksen kautta syntynyt."
Mutta tuskin oli tämä yhdistetyn kappaleen käsite onnellisesti saatu selvitetyksi, kun jotkut nuorista ajattelijoista kallistivat päänsä yhteen ja kuiskivat keskenään kiihkeästi; yksin luostarioppilas Hepidankin, joka Notkerin mestarillisesta käännöksestä piittaamatta koko tarmollaan leikkasi nelisiipistä ja kiverähäntäistä pirua penkkiinsä, keskeytti työnsä… Nyt kääntyi opettaja kysymyksellään seuraavan puoleen: "Mutta miten tulee pinnasta yhteinen raja?" Tämä jatkoi edelleen kreikkalaisesta tekstistä, mutta liike koulupenkkien keskellä kävi yhä voimakkaammaksi; kuului suhinaa ja murinaa kuin kaukaisista hätäkelloista, tekstin kääntämisestä ei enää tullut mitään … ja yhtäkkiä syöksyivät Ratpertin kasvatit pystyyn, ympäröivät herttuattaren ja riistivät hänet apotin ja kamariherran sivulta. "Vangittu! Vangittu!" huusi hilpeä nuoriso ja linnoitti itsensä ja saaliinsa koulupenkkien taa. "Vangittu! Me olemme vanginneet Schwaabin herttuattaren! Mitä maksetaan lunnaita hänestä?"
Hadwig rouva oli jo ollut moninaisissa elämänkohdissa. Mutta että hän voisi joutua koulupoikain vangiksikin, sitä hän ei olisi koskaan voinut aavistaa. Mutta koska tämä oli hänelle jotakin uutta, huvitti se häntä. Hän mukautui leikkiin.
Oppi-isä Ratpert toi halkolaatikosta mahtavan patukan, jota hän uhkaavasti heilutti päänsä ympäri ja huusi, kuten ennen muinoin Neptunus, metelöitsijöille seuraavat Virgiliuksen säkeet:
"Siinäkö määrin luottoan' teihin te käytätte väärin?
Taivaan ja maan jopa käskyttän' aivan, te tuulet,
Julkeatten ylös myllertää sekä niin metelöidä?!
Quos ego!!"
Uusi riemunkarjunta oli vastauksena. Jo oli koulusali jaettu penkeillä ja jakkaroilla kahteen osaan; toisessa olivat kapinoitsijat vankineen, toisessa herttuattaren ällistyneet seuralaiset. Spazzo herra mietti jo rynnätä linnoitukseen ja jaella tukevia nyrkiniskuja pää-ilkimysten joukkoon. Apotti ei saanut sanaa suustaan; oppilasten rohkeus oli lamannut kaikki hänen jäsenensä.
Korkea vanki seisoi koulusalin toisessa päässä eräässä akkunakomerossa, viisitoistavuotiaat ryöstäjänsä joka haaralla ympärillään.
"Mikä on tämän kaiken tarkoituksena, te tyhmät pojat?" kysyi hän hymyillen.
Silloin astui joukosta esiin muuan johtajista, notkisti polvensa ja sanoi nöyrästi: "Ken tulee muukalaisena, on ilman suojaa ja rauhaa, ja rauhaa vailla olevia pidetään vankeudessa, kunnes he lunastavat itsensä vapaiksi."
"Opitteko sellaistakin kreikkalaisista kirjoistanne?"