Missä aikoinaan on asunut tiedemies, siellä tarvitaan jonkun verran aikaa hänen jälkiensä poishuuhtomiseen. Se oli pienenlainen neliskulmainen kammio, seinät valkoiset, huonekaluja niukasti, tomua ja hämähäkinkinaa kaikkialla; tammisella pöydällä seisoi sarvellinen kuivanutta mustetta, nurkassa kiviruukku, jossa aikoinaan lie kimallellut tummanpunaista viiniä; eräällä hyllyllä seinäkomerossa makasi joitakuita kirjoja ja avoimia pergamenttikääryjä; — mutta kauhistus! myrsky oli särkenyt akkunapahasen, päivänpaisteella ja sateella, hyttysillä ja linnuilla oli Vincentiuksen kuoleman jälkeen vapaa pääsy hänen huoneeseensa; parvi kyyhkysiä oli kenenkään vastaansanomatta asettunut asumaan kaiken kirjaviisauden keskelle ja tehnyt pesänsä P. Paavalin kirjeiden ja Julius Cæsarin "Gallialaisen sodan" väliin ja katseli nyt älkämystyneenä sisäänastuvia.
Ovea vastapäätä oli seinälle hiilellä piirretty muuan muistolause. "Martha, Martha, paljon sinä suret ja pyrit!" luki Ekkehard, "Oliko tämä vainajan viimeinen lause?" kysyi hän suloiselta saattajaltaan.
Praxedis naurahti: "Autuas herra Vincentius oli mukavuutta rakastava herra. 'Lepo on suuremman arvoinen kuin talentti hopeata', lausui hän usein. Mutta herttuatar ahdisteli häntä tuimasti, kysellen häneltä kaikenlaista: tänään tähtien kulusta taivaalla, huomenna raamatusta ja kirkon pyhistä kirjoista… 'Mitä varten sitte olette opiskellut, kun ette mitään tiedä?' härnäsi hän kappalaista, niin että tällä oli varsin vaivaloinen virka.
"'Keskellä Aasian maata', vastasi hän enimmäkseen herttuattaren kysymyksiin, 'on musta marmorikivi; joka sen nostaa maasta, se tietää kaikki, eikä sen tarvitse enää mitään kysellä…' Mutta herra Vincentius, hän oli kotoisin Baijerista, ja raamatunlauseen hän varmaankin kirjoitti lohdutuksekseen."
"Onko herttuattarella sitte tapana kysellä niin paljon?" sanoi Ekkehard hajamielisesti.
"Saattepahan itse nähdä", virkkoi Praxedis naurahtaen veitikkamaisesti.
Ekkehard tarkasteli kappalaisvainajan kirjastoa. "Minun tulee sääli kyyhkysiä, mutta niiden on mentävä täältä matkoihinsa", sanoi hän.
"Miksi niin?"
"Ne ovat turmelleet koko ensi kirjan 'Gallialaista sotaa' ja tahranneet
Korinthilais-epistolan lähtemättömillä merkeillä…"
"Onko se suurikin vahinko?" kysyi Praxedis.