Sitten keikahtivat asiat sille kannalle, että Samulikin joutui poimimaan marjoja Mirskan suuhun.
Samulilla oli kaunis pallo. Hän leikki sillä usein pappilan pihalla. Mirska oli mukana ja juoksi pallon jälestä. Monta kertaa tähtäsi Samuli pehmeällä pallollaan Mirskaa; tämä väliin hypätä loiskautti syrjään, väliin taas karahti pystyyn ottaen muksun leveään rintaansa. Molemmat pojat innostuivat leikistä ja jatkoivat sitä väsymykseen ja helteeseen saakka. Kerran sattui pallo kirpoamaan pihan reunassa olevan yksinäisen aitan katolle ja jäi sinne räystäslaudan taakse. Samuli koetti pudottaa sitä pitkällä puulla, mutta se ei onnistunut. Tikapuita ei katolle ollut. Samuli katseli mielipahoillaan suosittua leluaan, jota ei hän voinut käsiinsä saada. Silloin kuulee hän rapinaa aitan salvamesta. Hän katsahtaa sinne. Mirska siellä kapuaa katolle. Se pääsikin sinne onnellisesti, tulee räystäälle pallon luo ja viskaa oikealla etutassullaan pallon alas. Mutta silloin rusahtaa mädännyt kattolauta, keikahtaa ylös, ja Mirska pudota mätkähti laudan kanssa seinävierellä olevaan kivikkoon. Samuli ei ollut ennen koskaan kuullut ystävänsä suusta sellaista mörähdystä kuin nyt kuuli. Hän riensi taputtamaan Mirskan karvaista turkkia. Elukka jatkoi murisemistaan, nousi sitten ja lynkkäsi kolmella jalalla tavalliseen makuupaikkaansa. Toiseen takajalkaan oli pudotessa pahasti koskenut.
Mirska ei voinut päiväkausiin liikkua paikaltaan. Samuli suri, että ystävä sai kärsiä kipua hänen tähtensä. Hän koetti kaikin tavoin lieventää karhunpennun kipuja. Hän kantoi sen syötäväksi mitä parasta taisi ja keräili marjoja. Hyvä oli niin ollen elukan sairastaa; ennen pitkää se paranikin täydellisesti ja kisaili jälleen kumppaninsa kanssa.
* * * * *
Syksyllä täytyi ystävyksien erota. Samuli lähetettiin kaupungin kouluun. Kumppanin mentyä tuntui Mirskasta elämä sangen ikävältä. Hän oli jo kasvanut niin suureksi, että oudot eläimet ja lapset häntä pelkäsivät. Lähellä oli kansakoulu. Siihen saapui poikia läheisistä kylistä. Ne kävivät Mirskaa katsomassa. Mutta ne lähestyivät häntä arasti osotellen häntä sormellaan ja jotkut kepilläkin. Kukaan ei Samulin lailla saapunut häntä ystävällisesti turkkiin taputtelemaan, ei kukaan antautunut leikkiin hänen kanssaan.
Eräänä syyspäivänä kokoontui taas joukko kansakoulupoikia hänen ympärilleen. Ne ojentelevat häneen sormiaan, jotkut matkivat hänen mörähdyksiäänkin. Pojat pysyttelivät kuitenkin kohtuullisen kaukana, mutta takimaiset tyrkkivät edessä olevia lähemmäksi Mirskaa.
Mirska päätti vihdoin hänkin puolestaan alottaa leikin, syöksyi kiivaasti poikajoukkoon ja tempasi yhden pojan kiinni. Kun toiset alkoivat kauheasti kirkua, suututti se karhua, niin että se paiskasi pitelemänsä pojan sangen voimakkaasti maata kohden ja alkoi häntä siinä vanuttaa.
Poikain huudon kuultuaan kiiruhtivat aikaihmiset paikalle ja koettivat houkutella Mirskaa pois pojan kimpusta, Kun houkutukset eivät auttaneet, lyötiin nuorta karhua. Silloin heräsi siinä pedonluonne. Se alkoi vihaisesti mylviä ja yritti karata lyöjän päälle.
Mirska otettiin nyt miesvoimalla kiinni ja sidottiin lujilla köysillä pappilan päärakennuksen seinustalla olevaan pylvääseen. Tästä vankeudesta sen mieli enemmän ärtyi. Kun päivällä ei muistettu sille ruokaa toimittaa, särki se keskiyöllä lähellä olevan kuistin lasiset seinät. Kuistissa säilytettiin maitoa ja muita ruokia. Mirska ne söi tahi muuten lahmasi. Rangaistukseksi sulettiin hänet vanhaan tyhjään riiheen, johon hänelle annettiin niukalta ruokaa, ja jossa hän makasi yli talven kämmen suussa. Kun häntä keväällä yritettiin sieltä irti laskea, karkasi hän ensiksi lähellä olevan hiehon päälle. Silloin hän sai kuolettavan luodin otsaansa.
Syntyperäinen valtaan päässyt raju luonne vei Mirskan turmioon. Samuli suri syvästi ystävänsä kovaa kohtaloa.