Kun Martti taas tuli tajuihinsa, makasi hän vuoteella kotipirtissä. Hänen vasenta jalkaansa pakotti kovasti, eikä hän voinut sitä liikuttaa. Äiti istui sängyn jalkopäässä, ja hänen kalpeat kasvonsa kirkastuivat, nähdessään Martin ensi kerran avaavan silmänsä.
"Äiti — anteeksi!" kuiskasi tämä ja vaipui taas uneen, josta vasta seuraavana päivänä heräsi.
Äiti kertoi silloin, että Martti oli kaksi päivää sitten kannettu kotiin. Hän oli taittanut jalkansa, laskiessaan Kurjenmäestä. Isä oli heti haettanut lääkärin, joka sitoi säären ja asetti luut paikoillensa. Opettajakin oli jo kahdesti käynyt häntä katsomassa ja luvannut antaa kaikki anteeksi, kun Martti vain pian paraneisi. Kalle ja Antti olivat heti samana päivänä menneet opettajan luo ja kertoneet itse kiihottaneensa Marttia tähän uhkarohkeaan tekoon, joka oli vähällä maksaa hänelle hengen. Poikain hartaista pyynnöistä oli hyvä opettaja luvannut ottaa heidätkin takaisin kouluun, kun lupasivat olla oikein nöyriä ja ahkeria.
Martin paraneminen kävi nopeasti. Jo parin viikon kuluttua sai hän lähteä kouluun kelkalla, jota Kalle ja Antti työnsivät, mutta rakkaita suksiansa ei hän enää sinä talvena saanut käyttää. Sairautensa aikana katosi hänestä kaikki itserakkaus ja ylpeys. Sen jälkeen oli hän nöyrä ja vaatimaton poika, joka ei koskaan edes ajatellut olla tottelematon.
"Mutta mitä Martista sitten tuli?" kysynevät monet lukijoistamme. En oikein tiedä, kuuluko se tähän kertomukseen ja saanko siitä puhua. Hän on nyt yksi maamme parhaita hiihtäjiä, joka on saanut palkintoja monessa suuressa kilpailussa.
Mitä västäräkki kertoi kyntäjälle.
Möttös-Matti kynteli kesantoa Riihentaustapellollaan. Matin perässä juoksenteli vakoa pitkin iloinen, ketteräliikkeinen västäräkki tarkastellen joka vaon, minkä Matti aukaisi. Silloin tällöin se aina tapasi jonkun pienen matosen, jonka se söi, tahi, jos saalis oli suurempi, vei pesäänsä poikasilleen. Kuitenkaan ei se matkoillaan kauvan viipynyt, vaan juosta piiperteli Matin kyntäessä yhtä päätä aivan hänen selkänsä takana vaossa, etteivät vaan matoset ja toukat ehtisi kätkeytyä mullan sisään.
Kun Matti oli sitkaimen, pari kyntänyt, seisautti hän hevosensa, joka kuumana päivänä oli ruvennut ohimoilta hikoilemaan, istahti pientarelle levätäkseen.
Kun västäräkki ei saanut hevosen seistessä uutta mullosta etsittäväkseen, hyppäsi se iloisella lennähdyksellä Matin auran sarvikolle.
Matti ihmeissään linnun rohkeudesta ajatteli ensin, että mitähän se nyt miettii, kun tuohon hyppäsi, mutta kun hän huomasi linnun kumartelemiset ja liverrykset, käsitti hän, että sillä on varmaankin hänelle jotain sanomista. Ja tuskin oli Matti ehtinyt näin ajatella, kun västäräkki nyökäytti päätään ja alkoi: