"Osaanpahan", sanoi Kölliskö yhä hajamielisenä.
"No laulapas". — Kölliskö ei kuule. "Kuuletko sinä", karjasi Aappo.
"Mitä?" sanoi Kölliskö heräten.
"Laulapas, niinkuin minä laulan".
"Laulapas, sinä, niinkuin minä laulan".
"No miten?"
Kölliskö alkaa ilvehymy huulilla laulaa ja muut yhtyvät häneen:
"Semmonen talo, kun meidän talo, Joss'on kuusi renkii, Meill'on myllyt, meill'on sorvit, Jauhin saunan penkit".
Mutta nyt oli jo ehditty rantaperän luo, joka oli noin syltää leveä ja paria kymmentä syltää pitkä, sekä parin kyynärän korkuisten patsasten päälle aidaksista sekä pajun ja koivun risuista tehty lava. Syys- ja kevät-tulvain tähden täytyy näet perän olla noin korkealla maasta. Aappo paiskasi hangon perän viereen pystyyn ja arveli:
"Vain kuin mie olin ennen nuorra miesnä, niin kolmell' neljäll' hevosell' vejätettihin, viisill' kuusill' sapiloill' kannettihin; kolme syltää pitk' oli hangon varsi ja mie vielä kolme syltää perässä hyppäsin ja sentään huusin myötäänsä: tuokaat rukoja! tuokaat rukoja!"