"Jos onneas kohtaisi vastanen sää, Jos toivosi turhalle näyttää; Sä riemuitse kuitenki, aikasi tääll' On vaikea murheella viettää.
Vielä on onnea elossasi; Miksikä murhetta kannat? Nuoruuden ruusut on poskillasi; Miksi ne kuihtua annat.
Toivossa taivahan Jumala loi Ihmisen, asetti muinoin Tyytyyn; siis tyytyväisyydessä on Ainoa onni maan päällä.
Se tuottaapi rauhan sun sielullesi, Se poistaapi murheet ja vaivat; Se virkistää ruusut sun poskillesi, Se antaapi elolles' voiman".
Mikko kuunteli pää kallellaan tuota voimakkailla äänillä sointuvasti laulettua laulua ja huokasi syvään sen tauottua.
"Se mies, joka ennen aitalla; koetaampa jalkatemppuja", huudahti Aappo ja kohta oli joka mies valmis kilpajuoksuun.
"Hiuh! Minä olen jo täällä!" kiljasi Aappo ja otti aika hypyn aitan lähelle päästyään.
"Täällä minäki olen! ja minä! ja minä! ja minä!" kiljuivat toiset.
"Mutta hitto vieköön! Velli on jo kupissa! Onko sitä syödä asti, vai loppuuko se aina kesken?" kysyi Aappo Leenalta pistävästi.
"Kyllä velliä on vaikka paljonki söisit," sanoi Leena.