"J. K. Terveisiä vanhemmilta ja veljiltä."
Tuo kirje teki minuun sangen kummallisen vaikutuksen. Olisiko siis kumminki totta, että Esko, lapsuuteni ystävä, valtaa minulta Ellin. — — —?
* * * * *
Kolmisen viikkoa on nyt kulunut siitä, kun viruessani tuolta Oulujoen törmällä sain edellä kerrotun kirjeen. — Olen vihdoinki saanut rakkaimman toiveeni täytetyksi. Olen päässyt muutamaksi viikoksi omaisten seuraan kotia. On taasenki sunnuntai jälkeen puolen päivän.
Tuonne ikkunain taakse on istutettu muutamia lehtipuita. On myös Leena sirotellut keväällä sinne muutamia kukan siemeniä, jotka nyt ovat parhaassa kukoistuksessaan.
Siellä istuvat nyt isä ja äiti pihlajain varjossa. Siellä on myös Leena heidän keskellään lukien jotain kirjaa. Sinne täytyy minunki mennä. — — —
Mutta tuon vähäisen ryytimaan aidan taakse kulkee Takakyläläisten kirkkopolku. Juuri kun olin ehtinyt istahtaa pihlajan juurelle, lähelle mainittuja henkilöitä, kuulin vilkasta keskustelua takaani polulta. Silmäni kääntyivät sinne, siellä oli Kaurismaan Aappo muutamien naisien kera nähtävästi kirkolle päin menossa. Silmämme kohtasivat toisiansa. Hän oli mielestäni niin muuttunut.
"Hyvää päivää, Kyösti", sanoi hän minulle, "onko Jesus sydämessä?"
Tuo kysymys hölmistytti minua ensin, mutta kumminki riensin hänelle noin vaan vanhan tutun vuoksi kättä pistämään:
"Terve miehelle, terveisiä Muhokselta".