"Mustan perkeleen".
"No eikös Jumala yksinäisen rukousta kuulekaan?"
"Kyllähän rukous yksinäisyydessäki meitä uskovaisia auttaa, vaan ei muita".
"Parempi olisi, että nimittäisitte itsesi itseänne villiläisiksi, kuin uskovaisiksi", sanoi Leena kauhtuen.
"Elä, rakas Leena, sano sillä tavalla, muista että raskas olet ollut kannettava sinäkin taivaan Vanhimmalle ristinpuussa ja verinen on tie Kolkatalle sinunki tähtesi, jos sen oikeen tuntisit, niin et kristityitä noin soimaisi", sanoi Tuppi Maija.
"Kyllä tuo elämä tänäki päivänä siltä näytti, että kristityitä te olette, tuskin pahimmassakaan kapakassa on senlaista elämää kuin teidän Jumalan palveluksessanne", sanoi Leena yhä enemmän suuttuen.
Puheesen yhtyi muutamia muitaki villiläisiä, jotka yhä syvemmälle kokivat tunkeutua Leenan tuntoon; josta Leena yhä enemmän tulistui niin että hän vihasta punottaen saapui kotia ja kauhistuen kertoi mitä oli nähnyt ja kuullut.
"Mutta sinä saat olla varoillasi niiden kanssa", sanoi Leenalle Kölliskö, joka jo aikasemmin oli kotia saapunut, "valitutki voivat tulla eksytetyiksi, saati sitte hengellisissä asioissa niin peräti kokematon kuin sinä olet".
"Minäkö? — En tässä maailmassa usko heitä".
"Sinä et arvaa niitä temppuja, joita lahkolaiset kaikkina aikoina ovat käännytystoimessaan käyttäneet ja minä olen vakuutettu, että tuskin viikkoakaan voisit puolustaa itseäsi heidän armoilleen antautumatta, jos omin neuvoisi jäisit heitä vastaan taistelemaan, sillä taisteluun heitä vastaan tarvitaan enemmän taitoa, kuin arvaatkaan, ja parasta olisi sentähden, ettet siihen antautuisikaan".