Seuraavana aamuna lähtivät miehet viikkokuntiin Järvimaan takalon uudismaalle. Minä jäin vanhusten ja vaimonpuolten kanssa kotia.
Miesten lähdettyä meni Leena tarhalle lehmiä lypsämään. Siellä oli jo Tuppi Maija häntä vastaan ottamassa.
"Minua niin surettaa se paatumus ja sokeus", sanoi Tuppi Maija, "jonka näin illalla sinussaki olevan…"
"No kaikki tässä nyt rupeavat paatumuksesta ja sokeudesta saarnaamaan", sanoi Leena, "muistelepa vähän miten sinä herrain kanssa käräjillä vielä muudan vuosi takaperin mässäsit".
"Niin — semmoinenhan olen ollut, mutta sitä suuremman rakkauden on Jumala minulle osoittanut ja minä soisin sydämestäni, että sinäki tekisit parannuksen ja tulisit tyhmäksi armon ajassa, ettei sinun tyhmänä neitseenä tarvitsisi olla yljän tullessa".
"Minulla on Raamattu ja muita kirjoja, joista voin oppia miten autuaaksi tullaan, enkä siis tarvitse sinun saarnojasi", arveli Leena.
"Raamattu on paperia ja läkkiä vaan ja sen sana tulee eläväksi vasta meidän suussamme…"
"Kyllä on parasta, että säästät saarnasi muille, minä niitä en usko", sanoi Leena, otti maitopöntön ja lähti.
Sen perästä lähti Leena viemään lehmiä laitumelle, mutta kujalla, kuinkahan lienee niin sattunut, tapausi Kustun Kaija hänen kanssaan yhteen matkaan. Hänki oli illalla kiistellyt Leenan kanssa uskosta.
"Oi, rakas Leena", sanoi Kaija, "minua niin surettaa sinun sielusi tila, ajattelepa, jos elävä Jumala juuri tällä hetkellä astuisi kanssamme tuomiota pitämään, niin kuinka silloin kävisi?"