"Tuo rakkauden himo ja tuo sydämen tyhjyys on tehnyt Annan elämän niin katkeraksi, rauhattomaksi ja raskaaksi, että hänen on lopulta ollut sitä mahdoton kantaa. Ei siis ihme, että hän tutustuttuaan siihen palavaan lahkolaisrakkauteen, millä villioppiset toisiaan hellivät, etsi janoavalle, tyhjälle ja rauhattomalle sydämelleen tyydytystä tuossa lahkossa. Ei siis ihme, että hän heitti tuon mielestään autioksi palaneen maailman, missä kaikki sydämet olivat hänelle kylmistyneet, ja etsi rakkautta sieltä, missä lämpöisiä sydämiä löysi.
"Ei siis ihme, että hän etsi rakkautta oikeasta lähteestä — Jumalasta".
"Mutta hyvänen aika — tehän puhutte kuin enkeli! Kuka teitä on tuolla tavalla opettanut saarnaamaan?" kysyin häneltä leikillisesti.
"Pitkällinen kokemus sydämen tyhjyydestä ja sittemmin saatu tunto Jumalan rakkauden suloisuudesta", vastasi Leena.
* * * * *
Tällä välin oli Simo parka vaipunut mitä surkuteltavimmaksi viinan uhriksi. Julkisissa tiloissaki oli hän usein tietämättömäksi juopuneena. Kotona puhuttiin hänestä vähän, mutta sen sijaan syvästi suri jokainen sydämessään hänen surullista kohtaloaan, vaikka ei kukaan uskaltanut murhettaan muille sanoa, peläten sillä vaan lisäävänsä toisten murhetta.
Leena kertoi minulle, että Simo on kaikkialla, missä vain kokouksia pidetään, valmis tekemään jokaiselle seuraa, kestikievareissa, huutokaupoissa y.m. Kölliskö oli muutamia kertoja koettanut hellyydellä häntä saada luopumaan kirotusta nesteestä, mutta turhaan, Simo oli sen sijaan ruvennut Köllisköä karttelemaan ja käviki vaan ani harvoin kotona.
Leena kertoi myöskin, että Simo on viime aikoina ruvennut yhä ahkerammin käymään entisen Leppiniemen torpassa ja likentelemään Saaraa, jonka hän kumminkaan ei luullut uskaltavan Simoon — hänen kurjan elämänsä tähden — suostua; kumminkin piti hän sitä ilahduttavana asiana, sillä Saaran avulla toivoi hän Simostaki vielä miestä…
Järvelän Eskon hääpäivän aamuna Kölliskö meni jälleen Simon luo Leppiniemeen.
Simo venyi vielä levottomassa unessaan ja hänen sänkynsä päässä oli puolilleen juotu viinapullo. Kölliskö otti sen. Simo aukasi vaisusti silmänsä, koetti nostaa raskasta päätänsä ja sopersi muutamia sanoja, joista Kölliskö huomasi, ettei Simon kieli ollut hänen omassa vallassaan. Hänen päänsä painui uudelleen vuoteesen ja hän nukkui jälleen. Kölliskö seisoi kuin kivettynyt hänen vuoteensa vieressä. Simon posket punoittivat, rinta nouseskeli säännöttömästi ja hänen ruumiinsa hypähteli vuoteesta ikäänkuin pyssyn pamahduksista säikähtyneenä.