Toista vuotta on jälleen kulunut siitä, kun viimeksi olin kotona. Nyt olen vihdoinki saanut oppimääräni suorittaneeksi Koivikossa ja siis päässyt uudelleen kotiin.
Paljon on sillä välin asiat muuttuneet ja paljon on Leenalla ollut minulle niistä kertomista.
"Viime sunnuntaina tiesivät kirkkomiehet kertoa sen kummallisen uutisen, että Järvelän Eskoa ja Jaakolan Kaisua ensi kerran kuulutettiin", niin kertoi Leena minulle niin pian kuin oli ehtinyt saada tilaa päästä kahden kesken kanssani pakinoimaan.
"Eskoa kuulutettu Kaisun kanssa!" huudahdin kummastuneena.
"Niin — vaikka yleisesti luultiin Eskosta ja Järvimaan Ellistä tulevan parin", sanoi Leena.
"Sitä paitsi on Järvimaan Anna mennyt villiuskoon", lisäsi Leena hetken päästä.
"No, johan nyt on maailma nurin!" huudahdin, "sitäpä ei olisi luullut".
"Niin — sitähän ne kaikki kummastelevat. Itse Köllisköki puisti päätään sen kuultuaan", sanoi Leena, "mutta minusta tuo asia näyttää aivan luonnolliselta. Mutta muutpa eivät tiedäkään mitä minä tiedän. Minä nimittäin tiedän, että koko Annan elämä on ollut pelkkää salaamista ja kärsimistä. Ainoa, jota hän elämässään on saanut vapaasti rakastaa on ollut Elli, hänen ainoa tyttärensä. Tätä hän onkin rakastanut koko puhtaan naisellisen sydämensä voimalla.
"Ihmishenki on osa Jumalan hengestä. Jumalan taasen kerrotaan luoneen ihmisen sen tähden, että hänellä olisi ketä hän rakastaisi ja kuka häntä rakastaisi. Siis Jumala himoitsi rakkautta. Mutta jos nyt kerran ihmishenki on osa Jumalan hengestä, niin täytyy sillä olla myös yhtäläisyyksiä Jumalan hengen kanssa. Sen siis täytyy himoita rakkautta. Ja tuonlaista rakkauden himoitsemista on epäilemättä ollut Annan koko elämä. Johonki määrään on hän sen voinut tyydyttää äidin rakkaudessa Elliä kohtaan. Mutta nyt on Elli muuttunut umpimieliseksi ja salaperäiseksi äitiäänki kohtaan. Ei siis Annalla ole ollut mitään takeita siitä nauttiiko hän edes ainoan lapsensa rakkautta.
"Tämä rakkauden puute on varmaanki tehnyt hänen sydämensä autioksi erämaaksi, vaikka Anna parka ei ole voinut eroittaa omaa sydäntänsä maailmasta. Hän on luullut maailmaa poltetun erämaan kaltaiseksi, eikä ole huomannut, että ei maailma, vaan juuri hänen oma sydämensä on semmoinen.