"Noiden ystäväin kehotuksesta siis menin seuroihin. Siellä liikutti minua Kaurismaan Aapon saarna siihen määrään, että hellyin itkemään ja itkin niin sydämellisen katkerasti, että se liikutti kaikkia saapuvilla olevia. Ensin koetti eräs noista ystävistä, jotka minua olivat seuroihin kehottaneet, lohduttaa minua, mutta se kiihotti vaan itkuani. Minä itkin melkein huutamalla.
"'Onko syntiä?' kysyi minulta eräs vaimo.
"Mutta itkulta en mitään vastata voinut.
"'On syntiä, mutta Kristuksen nimessä ne kaikki anteeksi annetaan', sanoi silloin eräs toinen nainen, joka puoli hurmiossa juosta leuhkasi luokseni ja tarttui minun kaulaani. Useita käsiä tunsin sitten laskeutuvan päähäni; minulle julistettiin synninpäästö.
"Mahdotonta on minun kertoa silloista tilaani. — Äärettömän suloiselta tuntui saada kerralla puoli maailmaa helliä, palvelevia ja alttiiksi antautuvia ystäviä; ystäviä, jotka pyysivät ikäänkuin käsissään kantaa minua. Näytti melkein kuin taivaan ovi olisi minulle auvennut. Tuo autio ja jylhä maailman erämaa, jossa ei enään minulle sykkinyt yhtään rakastavaa sydäntä, muuttui silmissäni tuhat kertaa autiommaksi. Sen sijaan tuo hellä ystäväjoukko, joka minulle kaikkialta ojensi palvelevaa kättä, tuntui kerrassaan enkelienparvelta.
"Jos vaan olisin tuon yhden äänen saanut sydämessäni vaikenemaan, niin olisin ollut onnellisin ihminen maailmassa. Mutta tuo kysymys, eikö tämä ole Jumalan pilkkaamista, palasi yhä uudelleen mieleeni. Onko Jumala voinut minulle antaa syntiä anteeksi, kun en niitä ole pyytänytkään, tuskin liioin tuntenutkaan? — Enhän koskaan ole tullut ajatelleeksi omaa syntisyyttäni. Aina vaan olen katsellut tämän maailman tyhjyyttä ja nureksinut omaa rauhattomuuttani. Tässä on varmaankin joku erehdys, jota minun täytyy kysyä kristiveljiltä ja sisaritta.
"Valitin siis heille tilaani. He kysyivät minulta, että enkö tunne itseäni syntiseksi. Myönsin sen, mutta sanoin epäileväni, ettei tämä tunto ole totinen. 'Tahdotko siis Jumalalle panna määrän, kuinka suuri synnintunto sinulla pitää olla? — Tähän en voinut, kokematon kuu olin, mitään vastata. — No, huomaathan siis, että koko epäilykesi on vaan perkeleen vehkeitä, joilla hän tahtoo sinua peloittaa. — Senlaiset ajatukset on sinun Jumalan avulla pois vieroitettava ja vahvasti uskottava, että sinun syntisi ovat anteeksi annetut. Usko vaan lujasti syntisi anteeksi ja minä vielä vakuudeksi julistan sinulle Jesuksen nimessä ja veressä syntisi anteeksi'.
"Koetin siis riidellä tuntoni kanssa minkä jaksoin. Koetin myös uskoa syntini olevan anteeksi annetut, mutta en tahtonut sitä jaksaa. Useita kertoja uudistin 'kristiveljilleni ja sisarilleni' edellä kerrotun valitukseni, ja melkein samanlaisen aina uudestaan synnit anteeksi.
"Omatuntoni alkoiki jo vaieta, sillä siksi paljo olin sitä vastaan riidellyt ja minä rupesin jo luulemaan syntini olevan anteeksi annetut, mutta nyt olen saanut silmäni avauneeksi. — Jumalalle olkoon kiitos, sillä hänen tahtonsa se oli etten tuohon väärään rauhaan nukkumaan päässyt".
Köllisköä näytti syvästi liikuttavan tämä Annan kertomus…