"Mutta mistä syystä sallii Jumala tuonlaisen eksytyksen niin rohkeasti levitä?" kysyi Leena.
"Oletko ajatellut, mimmoinen hengellinen sokeus ja välinpitämättömyys vallitsi seuduillamme ennenkuin Kaurismaan Aapo tuli tänne 'elävää Jumalan sanaa saarnaamaan', kuten hän itse sanoi", arveli Kölliskö. "Ihmiset kävivät kirkossa", jatkoi hän, "nauttivat Herran ehtoollista, maksoivat papin palkan ja tekivät mielestään kaikki mitä Jumalan sana hyvältä kristityltä vaatii; mutta tämä ei estänyt ihmisparkoja juomasta, tappelemasta y.m. törkeistä synneistä. Kukaan ei heitä tuonlaisen elämän sopimattomuudesta koskaan nuhdellut paitsi tämä vanha kiertokoulunopettaja, mutta hänkin oli vaikenemaan saatava, jos ei muutoin, niin viran menettämisen uhalla…"
"Mutta saarnasihan vanha, hyvä pastorimme joka pyhä elämän parannuksesta", kiiruhti opettaja sanomaan.
"Niin kyllä teki, mutta hänkin on noita vanhoja, hyviä rauhan miehiä, joka kantaa kappansa, saarnaa saarnansa ja antaa laumansa vaeltaa mielensä mukaan…"
"Niin, mutta kyllähän pastori aina kehotti etsimään Jumalan sanasta lohdutusta", keskeytti taasen Leena.
"Niin kyllä kehottikin, mutta ihmiset ummistivat korvansa tälle kehotukselle, eikä hänellä ollut voimaa heitä herättää…"
"Sitä voimaa ei ole kenelläkään ihmisellä", sanoi kiertokoulunopettaja.
"Eipä olekaan", sanoi Kölliskö, "mutta ihmiset eivät kumminkaan ajan pitkään voineet tyytyä tuonlaiseen tyhjyyteen…"
"Itsehän olivat ummistaneet silmänsä ja korvansa totuudelle", sanoi opettaja.
"No, siihenhän juuri tahdoin minäkin tulla", sanoi Kölliskö, "he eivät huolineet totuudesta eivätkä tyytyneet tuonlaiseen tyhjyyteen, ja siksipä ovatki he nyt niin alttiit villitykselle".