"Saisinkoon minä sitä sitten?" kysyi Heikki vihdoin.
"Kyllä minä koetan toimittaa," sanoi ylimetsäherra, "jos vaan itse sitä haluat."
"Kyllä minä, kyllä minä," sopersi Heikki ja hänen sydämensä sykähteli niin kummallisesti.
Hän heilautti kerran ohjaksia ja hevonen kiiti yhä vinhemmin Korven torppaa kohden. Heikin sydän hehkui Kaisun luo.
Kaikista Niiralan ison rakennuksen akkunoista kuumottivat tulet, kun ylimetsäherra ja Heikki ajaa romauttivat Niiralan pihaan. Kello oli jo seitsemissä illalla. Mutta kovin oli ylimetsäherra tyytymättömällä mielellä kaikesta, mitä hän matkalla oli kuullut ja nähnyt.
Päälliseksi oli hän vielä viimeisessä syöttöpaikassa saanut sanomalehden käsiinsä, tavannut siitä tuon kirjoituksen "Haikeita valituksia" ja lukenut sen.
Ylimetsäherra työntäysi valaistusta verannosta tampuuriin ja alkoi päästellä matkavaatteita yltään. Vilkasta keskustelua ja lasien kilinää kuului sisään. Viinin, punssin ja totin löyhkä lemusi ylimetsäherran nenään tampuuriin. Hän koputti hiukan kamarin ovea. Metsäherra meni ovea kohden ja avasi sen.
"Tjenare!"
"Tjenare!" kuului molempien suusta yht'aikaa.