"Mutta, Herran tähden, Heikki! Syytätkö sinä Jumalaa!"
Samalla saapui ukko paikalle, Heikki hypähti ylös ja keskustelu taukosi.
"Lähde nyt kotia syömään ja levähtämään," kehoitti emäntä Heikkiä.
"En uskalla, joka silmän räpäys pelkään, että tulevat rautain kanssa, en luule helvetissäkään tukalampaa olevan."
Ukko loi läpitunkevan silmäyksen Heikkiin ja hänen ruumiinsa vavahti. "Semmoinen mieskö sinusta tulikin," sanoi hän, "ja mitä aijot nyt?"
"Mitäkö aijon? — Aijon mennä ja antaa heidän tappaa itseni, menen kirkolle, jotta saavat kytkeä minut. Hyvästi!"
"Heikki!" huudahtivat naiset.
"Se on miehen työtä, karkulaisesta ei ole mihinkään," arveli ukko.
"No tule nyt sentään kotia syömään ja levähtämään," sanoi emäntä, "tule edes evästä ottamaan."
"En voi karkulaisena kauvemmin elää. Nyt kun on käräjä-aika, niin menen kohta saamaan tuomioni; ehken sitten tulisi helpompi."